Selkien kylä elää!

Joel Karppasen kuvissa ei nähdä hylättyjä taloja tai autioita pihoja vaan elinvoimainen vaarakarjalainen kylä.

Valokuva 19.10.2018 06:00
Kuvat Joel Karppanen Teksti Tero Miettinen

Kylälle tärkeä Jukajoki saastui turvetuotannon seurauksena. Sen kunnostamiseksi tehty työ on yhdistänyt kyläläisiä. Yksi Suomen suurimmista vesiensuojeluhankkeista etenee seuraavaksi taimenten kutualueiden ennallistamiseen.

Oululaislähtöinen valokuvaaja Joel Karppanen (s. 1993) on keskittynyt pitkiin kuvausprojekteihin.

Tähän asti eniten tunnustusta on saanut Suomalainen pastoraali -sarja, jossa hän dokumentoi kahden vuoden ajan toisen kotipaikkansa, pohjoispohjanmaalaisen Karinkankaan kylän elämää. Lehtikuvaajanakin työskennellyt Karppanen on saanut useita palkintoja töistään.

Näissä kuvissa Joel Karppanen taltioi pohjoiskarjalaista Selkien kylää, jonka tiivis yhteisö on halunnut säilyttää paikan elinvoimaisuuden. Kylä ei ainoastaan ole elossa – asukkaita on noin 270 – vaan seudulla on myös onnistuneesti puolustettu ympäristöä esimerkiksi turpeen tuotannon haittoja vastaan.

Kuvat ovat osa We Feed the World (Me ruokimme maailman) -projektia, jossa 50 valokuvaajaa eri puolilla maailmaa dokumentoi pientilallisten elämää. Valokuvilla halutaan lisätä ymmärrystä siitä, ettei teollinen elintarvikkeiden perustuotanto ole ainoa vaihtoehto. Lähituotannon ja ekologisuuden puolesta puhuvia kuvia kertyi kuudelta mantereelta yli 400.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö