Satoja miljoonia tuottava kultakaivos Kittilässä ei ole maksanut yhteisöveroja vuosiin – käytti ”veropoistot hyväksi”

Yhtiö on noudattanut Suomen verolainsäädäntöä, kerrotaan kaivosyhtiöstä.
Kotimaa 29.3.2017 15:27
Tienviitta Kittilän kaivokselle.
© MARTTI KAINULAINEN / Lehtikuva

Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä on ollut erittäin tuottoisa ja kannattava kaivos jo usean vuoden ajan.

Miljardien arvoinen ja miljoonatulosta tekevä Agnico Eagle Finland ei ole kuitenkaan maksanut yhteisöveroja tuloksestaan moneen vuoteen.

Esimerkiksi vuonna 2015 Kittilän Suurikuusikossa kultaa louhittiin yli 5 500 kiloa ja sitä myytiin maailmalle 186 miljoonan euron arvosta. Liikevoittoa kirjattiin 33 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentiksi muodostui 18 prosenttia, jota voi pitää hyvänä.

Liikevoitosta huolimatta yhtiön tilikauden tappio oli lähes 5,9 miljoonaa euroa. Syy tappiolliselle tilikaudelle selittyy Agnico Eagle Finlandin maksamista korkokuluista konserniyhtiöille.