Sarvet päähän, klimppisoppaa pöytään ja haltijat saunaan – Näin vietät joulua taatusti ”perinteisin menoin”

Kokosimme juhlavinkkejä perinteiden ystäville. Klassinen suomalainen joulu ei ole ohi parissa päivässä.
Kotimaa 24.12.2019 08:31
Kuvituskuva.
© Ina Fassbender / AFP / LEHTIKUVA

Se kuullaan usein uutisissa asti. Joulua on jälleen vietetty perinteisin menoin.

Samaa toistelee moni tavallinen kansalainen: ihan perinteisesti ollaan.

Mutta mitä ”perinteiset menot” edes tarkoittavat? Ainakaan bataattilaatikossa tai useita kiloja painavassa joulukinkussa ei ole mitään perinteistä, jos malttaa tutustua suomalaiseen joulutraditioon yhtään pidemmällä aikavälillä.

Mutta ei hätää. Tähän juttuun on kasattu vinkkejä, joiden avulla taatusti perinteisen joulun viettäminen onnistuu. Jutussa mainitut jouluperinteet ovat peräisin sattumanvaraisesti eri puolelta Suomea.

 

Kukaan ei oikeastaan edes pidä jouluruuista, mutta kaikkea on aina pakko laittaa!

Perinteiseen joulupöytään kuuluvat tietysti joulun vanhat suosikit: ohrapuuro, talkkuna, paremmissa piireissä tai jos oikein satsataan, rosollikin. Siihen pannaan perunaa, sipulia ja suolasilakkaa 1800-luvun reseptin tapaan.

Tärkein ruokalaj on joulupöydän ehdoton helmi ja keskipiste: klimppisoppa. Ilman sitä joulu ei tunnu joululta. Siksi sianlihasta, ohrataikinamöykyistä ja perunasta keitetyn keiton valmistaminen on aloitettava jo varhain jouluaattona.

 

Mukava pikku puuhasteleminen esimerkiksi lahjojen parissa kuuluu perinteiseen suomalaiseen jouluun.

Perinteisesti lahjat ovat itse tehtyjä vaatteita tai jotakin syötävää.

Ruotsinkielisellä rannikolla lahjan antaja ei ole tavannut tehdä itsestään numeroa, vaan pysyttelee ennemmin anonyymina. Perheenjäsenen huoneen oveen koputetaan, paketti viskataan ovenraosta sisään ja paikalta paetaan juosten.

 

Pitkinä vapaina aikaa on käytettäväksi turhanpäiväisiin humputuksiin, kuten vapaamuotoiseen seurusteluun tai seuraleikkeihin. Jouluaattoillan leikeillä on Suomessa pidemmät perinteet kuin joulupukilla.

Joululeikkien aatelia on ”musta penkki”, onhan se säästynyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) arkistoonkin sääntöineen.

Säännöt menevät niin, että yksi asettuu istumaan penkille, ja muut osoittelevat häntä ja kysyvät vuoron perään “mitä pahaa tuo mies on tehnyt, kun hänet on pantu mustaan penkkiin?”.

Ja kukin vastaa vuorollaan keksimällä toinen toistaan ilkeämpää sanottavaa. Pahimmin soimannut pääsee istumaan seuraavaksi.

Jokajouluinen klassikko, joka päättyy aina siihen, että joku itkee.

 

Vähän rasittaviakin piirteitä joulussa on: esimerkiksi kilpavarustelu naapureiden kesken. Äveriäissä kaupunkilaiskodeissa kuusia hankitaan useampi, joskus jopa kahdeksan, kuten helsinkiläisparonin kotona vuonna 1829. Saivatpahan naapurit ihmeteltävää…

Samoin raskaita voivat olla jokavuotiset vieraat, joilla kaikilla on omat erityistoiveensa.

Esimerkiksi haltioiden on aina pakko päästä joulusaunaan viimeisenä. Kun muut ovat saunoneet, isännän pitää heittää oikein kovat löylyt ja jättää ovi raolleen, jotta haltijat pääsevät jälkilöylyihin. Näin SKS on dokumentoinut Lehtimäen joulunviettotapoja vuodelta 1935.

Vainajien vierailuun varautuminen on jo toinen juttu: joulurauhan säilyttämiseksi tuvan lattialle on levitettävä jouluolkia. Oljet pehmentävät askelten ääniä, eivätkä vainajat ärsyynny metelistä, tiedettiin Merikarvialla vielä 1935.

 

Vuonna 1928 Tammelassa Nuuttipukki oli liikenteessä jo 17. heinäkuuta. Yleensä nuuttipukki kiersi taloja vasta nuutinpäivänä tammikuussa. © Toivo Kaukoranta / Museoviraston kuvakokoelmat, Kansantieteen kuvakokoelma

Kop kop!

Kukahan siellä oven takana on, ettei olisi vain…

Pukkihan se siellä! Mutta ei mikään vanha mies hiippalakissa ja punaisessa nutussa, vaan vauhko ja uhmakas nuorukainen lammasturkkiin, naamariin ja sarviin pukeutuneena. Jokainen tietää, että pukista pääsee parhaiten eroon tarjoamalla sahtia tai vahvempaa. Muuten voi käydä ikävästi.

Lahjoja jakava joulupukki ujuttautui suomalaisten joulunviettoon vasta 1900-luvun alussa. Perinteitä kannattava valitsee siis myös joulupukista riehakkaamman version.

 

Tällaisen aaton jälkeen tekee ihan hyvää mennä joulukirkkoon rauhoittumaan. Toivottavasti aattoilta ei venynyt turhan pitkäksi, sillä kirkonmenoihin on hyvä nousta aikaisin, siinä viiden aikaan.

Moderni joulu on ohi parissa päivässä. Perinteinen joulu ei ole. Se kesti ainakin kaksi viikkoa, Tuomaksen päivästä Nuutin päivään, joskus pidempäänkin.

Pitkän juhlan aikana on ehditty keksiä hokemia ja sanontoja jos jonkinlaisia. SKS:n Saarijärveltä vuonna 1938 keräämä kuuluu näin:

”Jos Tuomaan päivän jälkeen jätti kuontalon rukkiin, niin kaadettiin siihen kaljansakkaa ja sanottiin: Tuomas oksenti.”