Psykiatri Jari Sinkkonen: Kaikista kiusatuista ei tule murhaajia

Kotimaa 8.10.2008 10:57

Suomen Kuvalehdessä julkaistu Laurin kertomus on tärkeä ja kiinnostavana puheenvuoro, sanoo psykiatri Jari Sinkkonen.pahapalapeli

”Lauri puhuu erittäin traumaattisista lapsuuden kokemuksista. Tilanteista, joista ei ole tietä ulos. Hänen on täytynyt olla samaan aikaan hengenhädässä ja mielettömän raivon vallassa”, Sinkkonen pohtii.

Juuri dissosiaatio-ilmiö kiinnostaa tällä hetkellä paljon. Mekanismi suojelee psyykettä sietämättömissä tilanteissa, mieli ikään kuin turtuu ja liukuu pois tilanteesta.

”Monet nuoret viiltelijätytöt hakevat samankaltaista hyvän olon turtumusta, kun elämä on helvettiä.”

Sinkkonen muistuttaa, että kaikista koulukiusatuista ei tule murhaajia. Hän uskoo kuitenkin, että kasaantuneet traumaattiset voimattomuuden kokemukset yhdistyneinä muihin asioihin voivat siihen johtaa.

”Laurin kohdalla isän kuolema oli varmasti sellainen tekijä. Ehkä Lauri ajatteli, että jos isä olisi ollut elossa, isä olisi tullut hänet pelastamaan.”

”Laurilla oli ilmeisesti kuitenkin ollut myös hyviä vuorovaikutuskokemuksia, joissa hän oli kokenut tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi”, Sinkkonen arvelee.

Se on voinut osaltaan auttaa siinä, että hän osasi hakea apua ja että hän kykeni purkamaan raivonsa esimerkiksi hakkaamalla halkoja.

Lauri ei ole haastateltavan oikea nimi, eikä hän esiinny jutun kuvituksessa.

Laurin haastattelu ja Sinkkosen kommentti on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 40/2008 (ilm. 3.10.2008).

Teksti
Katri Merikallio

Kuva
Pekka Lehtinen ja Markus Pentikänen