Maria Ohisalo on ensimmäinen vihreä ja viides nainen sisäministerinä.

Ei mitään hätää

Puoluejohtaja Maria Ohisalon mielestä vihreiden kannatuksen juuttuminen 10 prosentin tuntumaan on saavutus eikä epäonnistuminen. Satu Hassi harmittelee puolueen näkymätöntä talouspolitiikkaa.

Maria Ohisalo on ensimmäinen vihreä ja viides nainen sisäministerinä. © Marjo Tynkkynen

Hälytyskellojen pitäisi kai soida.

Vihreiden kannatus on kuukausia ollut viime eduskuntavaalien tuloksen alapuolella, kansanedustajat tyrivät, viestintä kompuroi ja ministerit ovat näkymättömissä paitsi silloin, kun kyse on poliisin esitutkinnasta ja perustuslakivaliokunnan mietinnöstä.

Puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo on tammikuun kolmannella viikolla silti hyvällä tuulella. Ministeriössä Helsingin Kirkkokadulla Ohisalo esittelee innostuneena edeltäjiensä kuvia. Hän on ensimmäinen vihreä poliisiministeri ja vasta viides nainen ministeriön johdossa.

Vihreät sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 11,5 prosenttia äänistä ja 20 kansanedustajaa. Se palasi oppositiosta hallitukseen. Tulos oli selvä voitto, mutta puolueen suosio oli pari kuukautta ennen vaaleja kääntynyt laskuun. Tammikuussa 2019 Yleisradion Taloustutkimukselta tilaamassa mittauksessa vihreiden kannatus oli 14,6 prosenttia.

Sisältö