Vasemmiston oma rahakone

Tradeka jakaa miljoonia yhteiskuntavastuun nimissä. Tätä rahaa kulkee vasemmistopuolueille myös mutkan kautta.

politiikka
Teksti
Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Noin puolen miljardin euron vuosittaista liikevaihtoa pyörittävä Tradeka tukee merkittävillä lahjoituksilla vasemmistopuolueita lähellä olevia järjestöjä. Asia ilmenee Tradekan Suomen Kuvalehdelle toimittamista lahjoituslistauksista, joissa on lueteltu niin osuuskunta Tradekan kuin Tradeka-yhtiöiden kyljessä toimivien säätiöiden lahjoitukset vuosina 2016–2018.

Tukea saavat niin sosiaalidemokraattien kuin vasemmistoliitonkin perinteiset yhteistyöjärjestöt ja -säätiöt. Myös kommunistien säätiö on tuensaajien joukossa.

Demaritaustaiset yhteistöt ovat saaneet lahjoituksia eniten. Selvimmillään jakosuhde näkyy vuoden 2018 presidentinvaaleihin annetussa tuessa. Demareiden Tuula Haataisen tukiryhmä sai 12 000 euroa, vasemmistoliiton Merja Kyllösen tukiryhmä 8 000 euroa.

Kommunistien säätiöistä tukea on saanut Spartacus-säätiö, jonka hallituksen nimittää Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea. Se sai Tradekalta tukea 15 000 euroa vuonna 2017 ja 5 000 euroa vuonna 2018.

Säätiön mukaan Tradekan rahoilla on tuettu  ”sote-uudistukseen liittyvän kriittisen selvityksen tekemistä ja julkaisemista julkisten palvelujen markkinoimistamisen, yhtöittämisen ja yksityistämisen uhista” sekä osallistuttu  lähidemokratiaa koskevaan tiedotus- ja koulutusprojektiin.

Vuonna 2015 säätiö kertoo osallistuneensa Tradekan tuella Karl Marxin Pääoma-teoksen uuden suomenkielisen laitoksen julkaisuun. Samaan aikaan Spartacus-säätiö on myös antanut puoluetukea Suomen kommunistiselle puolueelle. Vuonna 2016 säätiö tuki vuosikertomuksensa mukaan puolueen toimintaa 35 000 eurolla. Puoluerahoitusilmoituksista tämä tuki ei käy ilmi.

 

Tradekan hallituksen puheenjohtaja, entinen demarien pitkäaikainen kansanedustaja Markus Aaltonen korostaa, että ainoa Tradekan antama poliittinen tuki on se, mitä vaalivuosina jaetaan Tradekan hallintoelimissä toimiville poliitikoille.

Viime kuntavaaleissa Tradeka antoi kaikille edustajistonsa jäsenille 500 euron tuen, viime eurovaaleissa 1 500 euron. Tämän kevään eduskuntavaaleissa summa on 2 500 euroa ehdokasta kohti.

Aaltonen myöntää olevan mahdollista, että tukea annetaan sellaisille tahoille, jotka rahoittavat puolueita. Hänen mukaansa Tradekassa ja säätiöissä kuitenkin valvotaan, että lahjoitukset käytetään siihen, mihin ne on myönnetty – eli tyypillisesti erilaisiin tutkimus-, koulutus- ja tiedotushankkeisiin.

Puoluerahoitusilmoituksista selviää, että Tradekalta 100 000 euroa saanut Kansan sivistysrahasto on vuosina 2011–2018 antanut vuosittain muutamia tuhansia euroja puoluerahoitusilmoituksilla näkyvää tukea Sdp:lle ja sen piirijärjestöille.

Rahan jäljet kuitenkin katoavat, mikäli tukea kierrätetään. Tradekan tuensaajat voivat antaa tukea muille yhdistyksille tai säätiöille, jotka voivat antaa vaali- ja puoluetukea. Vaali- ja puoluerahoitusilmoituksista selviää tyypillisesti vain tuen antaja, mutta ei se, mistä tuen antaja on saanut tukia.

Vasemmistoliiton puoluerahoitusilmoituksen mukaan se on saanut Tradekalta 21 060 euroa vuonna 2016. Tradekan vastuullisuusjohtaja Satu Niemelä kertoo, että kyse on tuesta Tradekan edustajistovaaliin, joka maksettiin suoraan puolueelle.

Niemelä kertoo demareiden saaneen tukea 36 180 euroa. Demareille tuki annettiin maksamalla ”vaaliaktiivisuuden lisäämisestä aiheutuneita laskuja”. Tätä tukea ei ole ilmoitettu puoluerahoitusvalvontaan.

Vuosina 2016–2018 Tradekan osuuskunta ja säätiöt ovat jakaneet vuosittain keskimäärin yli miljoona euroa lahjoituksia ulkopuolisille tahoille. Rahaa riittää, sillä osuuskunnalla on vapaata omaa pääomaa lähes puoli miljardia euroa.