Kasvukäyrä kohti nollaa

Valtiovarainministeri Mika Lintilä varoittelee hallitusta tekemästä luvattuja uudistuksia vielä, koska talouden kasvu saattaa hiipua alle prosenttiin.

Mika Lintilä
Teksti
Heikki Vento
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensimmäistä valtion talousarvioesitystään valmisteleva valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) on erikoisuus suomalaisessa politiikassa. Hän on ensimmäinen keskustalainen valtiovarainministeri yli 30 vuoteen. Edellinen oli Esko Ollila, joka vastasi Kalevi Sorsan (sd) neljännen hallituksen vuoden 1987 vaalibudjetista.

Politiikan kakkosketjuun vuosiksi juuttunut Lintilä nousi ministeriksi vasta vaalikauden keräilyerissä joulukuussa 2016, kun elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) lähti Suomen Pankin pääjohtajaksi. Lintilä on toinen nykyisen hallituksen ministereistä, joka oli mukana Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksessa.

Lintilä oli vahvasti mukana nostamassa Sipilää keskustan johtoon. Hänet on sijoitettu keskustassa puolueen oikeaan reunaan, josta löytyvät kokoomusyhteistyötä kannattavat. Elinkeinoministerinä Lintilä piti kuitenkin huolen siitä, että hänellä oli puhevälit myös ammattiyhdistysliikkeeseen.

Lintilän pestillä punavihreässä hallituksessa saattaa olla terapeuttinen vaikutus vaaleissa murskatappion kärsineisiin keskustalaisiin. Joitakin saattaa lohduttaa se, että vasemmiston ja vihreiden sättimän Sipilän hallituksen ministeri sai uudesta ministeristöstä merkittävän salkun.