Työläiset jakautuivat: Perussuomalaiset on uusi porvarillinen työväenliike

Suomen Kuvalehden tutkimus avaa työväen erilaisia näkemyksiä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalainen työväestö on jakautunut kahteen erilaiseen työväenliikkeeseen, sanoo valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo. Perinteistä vasemmistolaista työväenliikettä edustavat vasemmistoliitto ja Sdp. Paloheimon mukaan siihen kuuluu usko valtioon ja työmarkkinaosapuoliin.

Perussuomalaisten kannattajat puolestaan ovat uutta porvarillista työväenliikettä.

”Sille tärkeitä ovat yksityinen sektori, markkinat ja yrittäjyys”, Paloheimo sanoo.

Miten näiden puolueiden kannattajat sitten eroavat toisistaan konkreettisissa kysymyksissä? Tätä avaa hallituksen säästöihin liittyvä kyselytutkimus, jonka Suomen Kuvalehti teetti Taloustutkimuksella kesäkuun alussa.

Perussuomalaisista lähes 40 prosenttia uskoo hallituksen kaavailemien sopeutustoimien kohtelevan oikeudenmukaisesti kaikkia suomalaisia, mutta sosiaalidemokraattien kannattajista tähän uskoo vain kuusi prosenttia. Perussuomalaisista yli 60 prosenttia näkee, että hallituksen toimilla Suomen talous saadaan tasapainoon, mutta sosiaalidemokraateista tätä mieltä on vain noin kolmannes.