Timo Soini: Krim ehkä pysyvästi Venäjälle – se voi olla rauhan ehto

Realistinen geopolitiikka tekee paluun, sanoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Alexander Stubb
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Krimin niemimaa saattaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Timo Soinin (ps) mukaan jäädä pysyvästi Venäjän haltuun, koska se voi olla ainoa keino ratkaista Ukrainan kriisi.

Soini muistuttaa, että muitakin kriisejä on sovittu järjestämällä itsenäisen valtioiden hallintoa uudelleen.

”Se on mahdollista. Se on hankala asia, mutta se voi olla rauhan ehto”, Soini arvelee.

Soinin mukaan länsimaat eivät tunnustane, että Krim olisi kansainvälisen oikeuden mukaan osa Venäjää. Kansainvälinen yhteisö kuitenkin toimisi siten, että Krim käytännössä kuuluu Moskovan määräysvaltaan.

”En usko, että sitä tunnustetaan, mutta sinne se vain jää. Se on kuin Wartburgin romu tontin nurkalla. Kukaan ei tiedä, kenen se on, mutta siellä se on, ja noi käyvät sillä ajelemassa”, Soini pähkäilee.