Raflaavat asut pois

Kansanedustajille asetettu arvokkaan pukeutumisen vaatimus on tulkinnanvarainen, tutkija Markku Jokisipilä sanoo.

Vihreiden ryhmänjohtaja Jenni Pitko esiintyi eduskunnan kyselytunnilla t-paidassa, jossa oli teksti The Future is Feminist. Varapuhemies Antti Rinne (sd) nuhteli häntä jälkeenpäin. Miksi täysistunnoissa syntyy yhä uudestaan kohuja edustajien pukeutumisesta, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä?

”Yksittäisen edustajan näkökulmasta perushaaste on varmaan se, että eduskunnassa ei ole määritelty kovin täsmällistä pukukoodia. Siellä on yleisempi arvokkaan pukeutumisen vaatimus, mutta se jättää tietysti vähän tulkinnanvaraa.”

Voisiko pukeutumiskoodia määritellä eduskunnan kaltaisessa työyhteisössä täsmällisemmin?

”Kansanedustajat ovat aikuisia fiksuja ihmisiä ainakin pääsääntöisesti. Olisin valmis jättämään heidän itsensä harkittavaksi, mitä arvokkuuden vaatimus tarkoittaa pukeutumisessa omalla kohdalla. Pitää myös muistaa, että pukeutumissäännöt muuttuvat ajan mukana. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten olisi ollut kauheaa, jos naisella olisi ollut eduskunnassa housut.”

Sisältö