Valta­oikeuksiaan vahvempi

Sauli Niinistö on hoitanut suurvaltasuhteet hyvin. Arvojohtajana hän on kompastellut.
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio Valkoisessa talossa Barack ja Michelle Obaman vieraina 13.5.2016.

Valta­oikeuksiaan vahvempi

Sauli Niinistö on hoitanut suurvaltasuhteet hyvin. Arvojohtajana hän on kompastellut.
Politiikka
19.10.2017 12:12

Viestintävaikuttaja Mikael Jungnerin (sd) tviitti kuvaa hyvin asetelmaa.

Sauli Niinistö saattaa saada presidentinvaalien ekalla kierroksella yli 100 prosenttia annetuista äänistä”, Jungner kirjoitti pari viikkoa sitten, kun presidentin kanslia oli tiedottanut, että Niinistö ja Jenni Haukio saavat lapsen.

Niinistön valintaa toiselle kaudelle on pidetty jo pitkään käytännössä varmana. Yleisradion tuoreessa Taloustutkimuksen tekemässä mittauksessa 76 prosenttia vastaajista kannatti häntä.

Mediaa on syytetty siitä, että se on laiminlyönyt tehtävänsä kohtelemalla Niinistöä lempeämmin kuin muita vallankäyttäjiä. Valitukset presidentin hankalasta luonteesta, vallanhalusta ja äkkipikaisuudesta ovat vaimentuneet, eikä niillä ole ollut juuri vaikutusta suuren yleisön mielikuviin.

Presidentti määräsi Kataisen perumaan puheensa.

Paperilla Sauli Niinistöllä on vähemmän valtaa kuin yhdelläkään edeltäjistään, mutta kansansuosio on tehnyt hänestä valtaoikeuksiaan vahvemman presidentin. Niinistön aikana ulkopolitiikan johtamista ei ole määritellyt vain perustuslain kirjain, vaan myös sen tahtilaji.

Valtiosäännön mukaan ulkopolitiikkaa johtaa Suomessa ”tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”, siis kaksi toimijaa suurin piirtein tasavertaisina. Niinistö on oma-aloitteisesti lisännyt keskelle lausetta presidentti-sanan perään tauon. Se on ollut hienovarainen yritys painaa vallan vaakakuppia vielä enemmän Mäntyniemen puolelle.

Tulkinta on jäänyt elämään, koska hallituksesta sitä ei ole haastettu. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) ulkopoliittinen kokemattomuus on pitänyt hänet poissa Niinistön reviiriltä, eikä presidentti Tarja Halosen vallan aikaisemmin kyseenalaistanut kokoomus halua ottaa yhteen oman presidenttinsä kanssa.

Niinistön ja hallitusten yhteistyö on ollut ulkopolitiikassa paljon sujuvampaa kuin Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk) porvariministeristön kanssakäyminen. Valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan uuden presidentin tietä tasoitti perustuslain muutos vuonna 2012.

”Kivi lähti kengästä, kun perustuslaista poistettiin lautaskiista. Niinistö on pystynyt toimimaan perustuslain kannalta selkeämmässä tilanteessa. Ulospäin ei ole tullut mitään presidentin ja valtioneuvoston välistä kahnausta Euroopan unionin asioissa eikä muussakaan ulkopolitiikassa. Suunnistustermein sanottuna: ihan hyvin on kartalla pysytty”, Ojanen sanoo.

Sosiaalidemokraattien ehdokkaana presidentiksi valittu Halonen, Vanhanen ja kokoomuslaiset ministerit ja kansanedustajat kinastelivat jatkuvasti siitä, osallistuuko EU:n huippukokoukseen presidentti, pääministeri vai molemmat. Riitely päättyi vasta perustuslain muutokseen, jonka mukaan EU-asiat kuuluvat valtioneuvoston ja pääministerin tehtäviin.

Väistyvä presidentti Tarja Halonen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö presidentin virkaanastujaisissa 1. maaliskuuta 2012. © Hannu Lindroos/SKOY

Väistyvä presidentti Tarja Halonen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö presidentin virkaanastujaisissa 1. maaliskuuta 2012.

 

Joitakin kahnauksia on silti ollut. Ulkopolitiikassa Niinistö nousi hallitusta vastaan maaliskuussa 2014, kun Venäjä oli valloittanut Ukrainalta Krimin ja EU:n päämiehet sopivat välttävänsä kahdenkeskisiä huipputapaamisia Venäjän johdon kanssa. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) meni illallistunnelmissa lupailemaan muiden EU-maiden johtajille, että myös Suomi kieltäytyy tapaamasta Venäjän edustajia.

Niinistö sai tiedon Kataisen toimista ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd). Presidentti määräsi Kataisen perumaan puheensa ja ilmoittamaan illallisseuralleen, että Suomen presidentti aikoo tavata virkaveljensä Vladimir Putinin.

”Jos me elämme asiassa, joka Suomen kannalta on tärkeä jossakin tulkintojen maailmassa, niin kyllä minun tulkintani on, että tuo Suomelle tärkeä etu pitää valvoa”, Niinistö selitti Suomen yhteydenpitoa Venäjän johtoon.

Sen jälkeen Niinistö on tavannut Putinin Venäjällä neljästi, ja Putin on käynyt Suomessa Niinistön vieraana kaksi kertaa. Lisäksi presidentit ovat keskustelleet säännöllisesti puhelimessa.

 

Runsas vuosi sitten syntyi pieni kohu siitä, kun Ruotsin entinen puolustusministeri Karin Enström paheksui Kultaranta-keskusteluissa Niinistön ja Putinin yhteydenpitoa. Niinistö huomautti, ettei Putin ole kertaakaan yrittänyt tapaamisissa painostaa Suomea muuttamaan linjaansa.

Niinistö viittasi samaan geopoliittiseen tosiasiaan kuin edellinen kokoomustaustainen presidentti J. K. Paasikivi.

”Karin, sanoit että Suomi ja Ruotsi eroavat siinä, että te ette kutsuisi Putinia. On olemassa toinenkin ero, joka on isompi ja pitempi. Se on 1 300 kilometriä.”

Paasikivi sanoi, että maantieteelle emme voi mitään. Niinistön viesti oli, että pitkä yhteinen raja on ainakin osaselitys sille, miksi Suomi on vetänyt EU:n sisällä omanlaistaan linjaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin Kultaranta VIII -veneen kannella Naantalissa kesäkuussa 2013.

Venäjä on ollut Niinistön kovin ulkopoliittinen haaste – aivan niin kuin useimmille hänen edeltäjilleen. Päävastuu idänsuhteiden hoidosta on langennut hänelle luonnostaan, koska tiukoissa paikoissa presidenttivaltaisen Venäjän kanssa ratkaisut tehdään valtionpäämiestasolla.

Entinen ulkoministeri Tuomioja kuvailee Niinistön ja Putinin suhdetta asialliseksi ja avoimeksi, mutta samalla molemmin puolin kunnioittavaksi.

”Kumpikaan ei yritä naruttaa toista”, hän arvioi.

Tulikasteensa Niinistö sai jo paljon ennen Krimin miehitystä, kesäkuussa 2012. Venäjän asevoimien päällikkö Nikolai Makarov vieraili silloin Helsingissä ja täräytti, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle.

Niinistö torjui heti tuoreeltaan Makarovin arvion todeten sen perustuvan väärään analyysiin Suomen ja Naton suhteesta. Vähän myöhemmin Putin vahvisti kuitenkin Niinistölle, että Makarovin esittämät ajatukset vastasivat hänenkin näkemystään.

Sama kaava on toistunut Niinistön ja Putinin muillakin toistensa luo tekemillä vierailuilla. Erimielisyydet todetaan, mutta niihin ei juututa.

Niinistön ja Putinin myöhempien tapaamisten yhteydessä Nato-keskustelua ovat jatkaneet lähinnä toimittajat, jotka ovat esittäneet siihen liittyviä kysymyksiä tiedotustilaisuuksissa. Viimeksi Venäjän kannan toisti Ilta-Sanomissa maan uusi suurlähettiläs Pavel Kuznetsov. Sen sijaan ei ole tiedossa, että presidentit olisivat enää palanneet asiaan kahden kesken.

Joulukuussa 2014 pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb hermostutti Niinistön syyttämällä keskustaa pyrkimyksistä irrottaa Suomi Venäjän vastaisista pakotteista. Presidentti kutsui puoluejohtajat luokseen ja potki rivit suoriksi. Virallisesti julkisuuteen kerrottiin, että presidentti ja puheenjohtajat eivät pidä Suomen Nato-jäsenyyttä ajankohtaisena.

 

SK-grafiikka: Tutustu Sauli Niiinistön presidenttivuosien tapahtumiin päivämäärien viereisistä symboleista. 

Avaa täysikokoinen grafiikka uuteen välilehteen tästä linkistä.

 

Idänsuhteiden hoito on Suomessa jatkuvaa toisaalta–toisaalta-tasapainoilua. Niinistöltä saatiin tästä hyvä näyte uuden hybridiosaamiskeskuksen avajaisissa 2. lokakuuta. Viesti kuului, että Venäjä pitää ottaa vakavasti, mutta idästä tulevan uhan paisuttelua pitää välttää, koska sekin voi horjuttaa omaa puolustusta.

Varautuneisuus on näkynyt muun muassa viime aikojen kaksoiskansalaisuuskeskustelussa. Siinä Niinistön linja on ollut, ettei Suomen välttämättä kannata myöntää kaksoiskansalaisuutta sellaisten maiden kansalaisille, joiden toinen kotimaa ei myönnä kaksoiskansalaisuuksia. Käytännössä se tarkoittaa Venäjää.

Toinen Niinistön huolenaihe on ollut ulkomailta Suomeen kohdistuva hybridivaikuttaminen. Siinäkin kysymys on yleisen käsityksen mukaan juuri Venäjältä tulevasta vaarasta.

Myös suoran sotilaallisen yhteenoton vaara on kasvanut Venäjän varustautumisen takia. Itämerellä on jo ollut muutama läheltä piti -tilanne, kun Venäjän ja Nato-maiden koneet ovat uhitelleet toisilleen.

Vuosi sitten kesällä Niinistö otti asian Putinin kanssa puheeksi ehdottamalla transponderittomien eli ilman tunnistintutkaa tapahtuvien lentojen kieltämistä. Ehdotus aiheutti ulkoministeriössä aluksi harmaita hiuksia, kun Venäjä valjasti sen suomalaisilta kysymättä omiin tarkoituksiinsa.

Asia jäi kuitenkin elämään. Myös Natossa lämmettiin sille, ja neuvotteluja on myöhemmin jatkettu kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestössä ICAO:ssa.

Vielä 2006 Niinistö puhui ”eurooppalaisemmasta Natosta”.

Siinä missä Niinistö on idässä jäänyt kovimpien Venäjä-ystävien ja russofobien väliin, Nato-keskustelussa hän on saanut taiteilla toistensa ohi puhuvien jaa- ja ei-leirien puristuksissa.

”Niinistö on sijoittanut itsensä ideologis-geopoliittisella kartalla aika lailla keskelle: avannut suhteita länteen ja pitänyt yllä suhteita itään”, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kuvaa.

Nato-yhteistyötä on viime vuosina kehitetty hitaasti mutta varmasti. Harjoituksia on ollut tasaisin väliajoin, järjestelmien yhteensopivuutta on parannettu ja suoraa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa lisätty.

Syksyllä 2014 Suomi allekirjoitti Naton kanssa niin sanotun isäntämaasopimuksen, jossa sovittiin muun muassa kriisitilanteissa annettavasta avusta. Seuravana keväänä Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattiin linjaus, joka ei estä Suomea hakeutumasta Naton jäseneksi.

Pienistä liikahduksista huolimatta itse jäsenyys on yhtä kaukana kuin Niinistön aloittaessa 2012. Hän asetti jo ehdokkaana kansanäänestyksen Nato-jäsenyyden ehdoksi ja on pitänyt saman linjan myös presidenttinä. Hänen mukaansa jäsenyys olisi niin iso muutos, että kansan mielipidettä ei voi sivuuttaa.

Politiikan kummallisuuksiin kuuluu, että juuri Nato-intoilijoita jarruttamalla Niinistö on toisaalta tehnyt Nato-yhteistyön helpommaksi. Mika Aaltola arvioi, että jäsenyyteen kriittisesti suhtautuvienkin on ollut helpompi hyväksyä läheisempi suhde, kun itse jäsenyys on yhä vahvan lukon takana.

Pyrkiessään presidentiksi ensimmäistä kertaa 2006 Niinistö puhui ”eurooppalaisemmasta Natosta” sen verran epäselvästi, että hätäisimmät tulkitsivat hänen olevan liittämässä Suomea Natoon. Nykyisin suuri osa jo uskoo, että kun hän puhuu EU:n yhteisestä puolustuksesta ja Ruotsin kanssa tehtävästä sotilaallisesta yhteistyöstä, hän tarkoittaa kirjaimellisesti EU:ta ja Ruotsia.

Niinistö itse on presidenttinä tavannut ruotsalaisia vaikuttajia sekä virallisesti että yksityisesti useita kertoja vuodessa ja arvioinut Suomen ja Ruotsin suhteiden olevan ”kenties läheisemmät kuin aikoihin”.

Kiinan presidentti Xi Jinping ja hänen vaimonsa Peng Liuan vierailivat Suomessa huhtikuussa 2017.

Suomen presidentin kutsusta Valkoiseen taloon – tai oikeammin sen puutteesta – tuli Halosen aikana lähes kansallinen trauma. Odotus päättyi vasta keväällä 2016, kun presidentti Barack Obama kutsui Niinistön vierailulle muiden Pohjoismaiden johtajien kanssa. Donald Trump paransi trauman lopullisesti elokuussa, kun Niinistölle järjestyi kahdenkeskinen tapaaminen.

Niinistö itse arvioi julkisuudessa, että yhteys Trumpiin syntyi tapaamisessa helposti. Mika Aaltola pitää arviota uskottavana.

”Niinistö on hoksannut Trumpista jotain, mitä moni muu läntinen johtaja ei ole, eli että häneen ei kannata suhtautua kauhean ideologisesti. Trump on diilikeskeinen. Se tarjoaa Suomelle myös mahdollisuuden huolehtia omista kaupallisista intresseistä.”

Juuri kauppapolitiikan – eli Suomen hävittäjähankkeen – on myös arveltu olleen yksi syy, miksi Suomen presidentille järjestyi kutsu Trumpin vieraaksi näinkin pian. Hävittäjäkauppojen takia Suomi on Washingtonissa kiinnostava maa vielä pitkään, sillä lopullinen hankintapäätös on määrä tehdä vasta vuonna 2021.

Niinistön arvostelijatkin antavat presidentille tunnustusta suurvaltasuhteiden hoidosta. Vasemmalla häntä sen sijaan moititaan siitä, ettei hän ole puolustanut aktiivisemmin ihmisoikeuksia eikä köyhimpiä maita.

Kehitysmaiden vähäistä tukea on pidetty yhtenä syynä siihen, miksi Suomi jäi syksyllä 2012 valitsematta YK:n turvaneuvostoon. Se on ollut Niinistön kauden pahin ulkopoliittinen takaisku, jota ei voi kuitenkaan laittaa pelkästään hänen piikkiinsä, sillä kampanja alkoi jo Halosen kaudella.

 

SK-grafiikka: Tutustu Sauli Niiinistön presidenttivuosien tapahtumiin päivämäärien viereisistä symboleista. 

Avaa täysikokoinen grafiikka uuteen välilehteen tästä linkistä.

Sisäpolitiikkakaan ei ole aiheuttanut merkittävästi kitkaa Niinistön ja Sipilän hallituksen välillä. Jyrki Kataista (kok) ja tämän kuuden puolueen ministeristöä Niinistö piti sen sijaan pihdeissään, vaikka maaliskuussa 2012 hän vielä vakuutti Helsingin Sanomien haastattelussa välttävänsä julkista kinastelua talouspolitiikasta:

”Puhelisin siitä kaikessa hiljaisuudessa hallituksen kanssa. Jos minä keksin jotain kivaa, niin arvioikoon, onko sillä käyttöä.”

Presidentin maltti petti kuitenkin pian. Joulukuussa 2012 hän lähetti Yleisradion kyselyohjelmassa moitteita sekä Vanhasen hallitukselle että Kataiselle, joka oli Vanhasen ja Mari Kiviniemen (kesk) hallitusten valtiovarainministeri.

”Talouspolitiikassa virhe tehdään hyvinä aikoina. Se nousee jotenkin hattuun. Ei ymmärretä sitä, että ajat eivät aina jatku hyvinä, eikä varauduta riittävästi siihen, että alamäkiäkin tulee. Ja alamäessä me nyt tällä hetkellä olemme”, presidentti puhisi.

Uudenvuodenpuheessaan Niinistö jatkoi samalla linjalla.

”Vaikeita poliittisia päätöksiä edeltää aina toistensa ohi puhumisen aika. Nyt se on kulumassa loppuun.”

Keväällä 2014 sävel oli jo tullut tutuksi. Nyt presidentti sätti hallitusta osinkoverouudistuksen valmistelusta ja hämmästeli hallituksen aikeita testamentata mahdolliset säästöt seuraajalleen.

”Sillä kokemuksella, joka minulla on valtiovarainministerinä, pisin muuten Suomessa, niin enpä suosittelisi.”

Presidentin tuskastuminen kuuden puoleen hallituksen toimintaan kohdistui erityisesti Kataiseen. Presidentin ja pääministerin etäiset välit vaikuttivat myös kunniamerkkeihin, kun Katainen sai suurristin vuoden normaalia myöhemmin.

Kataisen edeltäjät Esko Aho (kesk), Paavo Lipponen (sd), Vanhanen ja seuraaja Sipilä saivat suurristin toisena pääministerivuotenaan. Kataiselle merkki myönnettiin vasta vaalikauden loppupuolella itsenäisyyspäivänä 2013.

Puhuessaan Stubbin hallitukselle kesäkuussa 2014 Niinistö korvensi vielä kerran EU-komissaariksi lähteneen Kataisen hallitusta.

”Hallitus perii edeltäjältään paljon työtä. Paljon puhutut, usein päätetyt rakenteiden uudistamiset on vihdoin lopullisesti ratkaistava ja toteutettava”, Niinistö sanoi.

Joulukuussa presidentti nosti Stubbin roikkumaan samalle seinälle edellisten pääministerien kanssa. Maakuntalehtien haastattelussa hän puhui seitsemän vuoden virheestä, vuodesta 2007 asti harjoitetusta mielikuvapolitiikasta ilman todellisia ratkaisuja.

”Sille on ollut ominaista, että hallitus myi ainakin kolmeen neljään kertaan tehneensä kaiken sen, joka on yhä edelleen tekemättä.”

Sauli Niinistö Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vieraana valkoisessa talossa Washingtonissa elokuussa 2017.

Presidentin sisäpoliittisen vallan rajat ovat tulleet näkyviin niissä harvoissa tilanteissa, kun hän on ottanut Sipilän hallituksen kanssa yhteen.

Pakolaiskriisin keskellä Niinistö hävisi väännön sisäministeri Petteri Orpon (kok) valinnasta hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan. Presidentin mielestä Orpo olisi pitänyt ottaa sinne kasvaneen pakolaisongelman vuoksi.

Puoluejohtajat Sipilä, Stubb ja Timo Soini (ps) olivat Orpon valintaa vastaan. Keskusta ja perussuomalaiset muistuttivat, että Orpon valinta muuttaisi valiokunnan poliittisia voimasuhteita. Stubb puolestaan oli haluton nostamaan mahdollista haastajaansa ulkopolitiikan ytimeen.

Tuorein hallituksen ja presidentin yhteentörmäys liittyi perussuomalaisten hajoamiseen viime kesäkuussa, kun puolueen kaikki ministerit ja osa kansanedustajista perustivat uuden eduskuntaryhmän. Keskusta ja kokoomus heittivät perussuomalaiset ulos hallituksesta ja kelpuuttivat tilalle puolueloikkarit, jotka ottivat nimekseen Sininen tulevaisuus.

Sipilä ei pyytänyt hallituksensa eroa, vaikka se oli menettänyt enemmistönsä eduskunnassa. Niinistön mielestä olisi ollut selkeämpää, jos hallitus olisi jättänyt paikkansa. Valtiosääntöasiantuntija Tuomas Ojasen mukaan presidentti oli enemmän oikeassa kuin hallitus.

”Se oli politiikkaa eikä suoranaista perustuslain vastaisuutta varsinkaan presidentin osalta”, Ojanen sanoo.

Niinistö on kajonnut hallituksen toimintaan, mutta pysynyt kaidalla tiellä.

Nimityspolitiikkaan Niinistö on sekaantunut säästeliäästi. Hän kuitenkin vaikutti ratkaisevasti siihen, että hallitus esitti uudeksi oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri Tuomas Pöystiä.

Oikeusministeriö oli aluksi ehdottamassa virkaan professori Veli-Pekka Viljasta. Hallitus kuitenkin vaihtoi ehdokastaan, kun tuli selväksi, että Niinistö nimittää joka tapauksessa Pöystin.

Kokoomusministerit yrittivät 2015 turhaan saada ylipäällikkö Niinistöltä apua kiistassa puolustusministeriön kansliapäälliköstä. Kokoomus vastusti puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) suunnitelmaa siirtää virkaa hoitanut Arto Räty syrjään ja nostaa tehtävään ylijohtaja Jukka Juusti. Kokoomuksen pettymykseksi Niinistöillä oli kuitenkin yhteinen suosikki kansliapäälliköksi.

Ojasen mielestä Niinistö on pysynyt perustuslain kaidalla tiellä, vaikka hän onkin kajonnut hallituksen toimintaan.

”Kun presidentti on eräänlainen arvojohtaja, hän voi ja hänen pitää käyttää tällaisia valtakunnan eri osa-alueisiin liittyviä puheenvuoroja. Hänen ei pidä olla tuppisuuna, vaikka presidentille eivät muodollisesti kuulu valtiontalouteen liittyvät asiat”, Ojanen arvioi.

 

Asemaansa arvojohtajana Niinistö on käyttänyt niin ahkerasti, että häntä on syytetty jatkuvasta vaalityöstä ja populismista. Presidentti on alennuttanut palkkiotaan, vieraillut asunnottomien yössä ja kiertänyt jatkuvasti maakunnissa.

Vaalikampanjassaan Niinistö julisti taistelevansa ahneutta vastaan. Yritysjohtajiin ja heille maksettuihin tulospalkkioihin presidentin ristiretki ei ole näkyvästi vaikuttanut.

Niinistö nosti 2016 esiin toimittaja Jyri Paretskoin kirjotuksen Iisalmen Sanomissa. Paretskoi muistutti, että maahanmuuttokeskustelun ääripäiden välissä on enemmistö, tolkun ihmiset.

Presidenttiä syytettiin siitä, että hän olisi luokitellut keskustelijat ääripäihin ja tolkun ihmisiin. Niinistö itse on myöhemmin kiistänyt, että hänellä olisi ollut tällainen tarkoitus.

Niinistö on puheissaan nostanut esiin nuoren marjanpoimijan tapaisia yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat omalla työllään näyttäneet esimerkkiä. Hänen ajattelussaan kaikki lähtee yksilöstä ja perheistä. Yhteiskunnan rooli on pienempi.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan oikeudentunto ja eheys korostuvat Niinistön puheissa.

”Melkein kaikissa puheissa hän ottaa esiin yksilön ja yksilötason. Niiden taustalla ovat kansalaiskunto ja kunnollisuus. Ne ovat meidän jokaisen vastuulla. Ajatus eheydestä voi olla sellaista, että jokainen tuo oman osuutensa ja yhdessä muodostetaan kansakunta”, Hallamaa pohtii.

Hallamaan mukaan Niinistöltä puuttuu sosiaalitieteilijöiden tapa ymmärtää yhteiskunnan toimintaa.

”Välistä puuttuvat arvojen sosiaalisen toteutumisen mekanismit. Samalla tavalla puuttuu se, että merkittävät saavutukset perustuvat ihmisten väliseen yhteistoimintaan. Hän on menettänyt kosketuksen siihen todellisuuteen, joka on meidän joukkoliikennevälineissä eli monimuotoiseen Suomeen.” 

 

KUVAT © Jarmo Wright ja Hannu Lindroos / OM-arkisto, LEHTIKUVA