Rinteen, Sipilän ja Orpon vaalilupaukset voidaan heittää roskakoriin – Rahaministeriö löi pöytään tylyt talousluvut

Kommentti: Poliitikot lupailevat vappusatasia ja verohuojennuksia, jos työllisyysaste nousee. Ei nouse riittävästi, ennustaa valtiovarainministeriö.

Antti Rinne
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansalainen. Nyt tarkkana.

Valtiovarainministeriö julkaisi ennusteensa talouskasvusta ja sen kehityksestä 4. huhtikuuta 2019. Ministeriön viesti talouskasvusta ei ole myönteinen. Talous kasvaa arviolta 1,7 prosenttia tänä vuonna, minkä jälkeen kasvu hidastuu vuosina 2022 ja 2023 prosentin paikkeille.

Syy Suomen talouskasvun hiipumiselle on maailmantalouden hidastuminen. Erityisesti Euroopassa kasvunäkymät ovat huonot. Ja jos muilla menee huonosti, myös Suomella menee huonosti. Kysyntä hiipuu ja vientieurot jäävät haaveeksi.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan talouskasvun hiipuminen vaikuttaa myös työllisyysasteeseen. Nyt työllisyysaste on noin 72 prosenttia. Nykyinen työllisyystaso ei kuitenkaan riitä rahoittamaan hyvinvointivaltiomme menoja, jos on uskominen johtaviin poliitikkoihimme ja erinäisiin talousviisaisiin.

Ja miksi emme uskoisi!

Poliitikot oikealta vasemmalle ovat hokeneet vaalihurmoksessaan, että tärkein tavoite johon he paneutuvat, on työllisyysasteen nostaminen 75:een prosenttiin tai jopa 80 prosenttiin.

Rahaministeriö kuitenkin ennustaa, että työllisyysasteemme ei juuri nouse parin seuraavan vuoden aikana. Jos näin kuitenkin sattuisi jostain syytä käymään, niin lukemat näyttävät vuonna 2021 vajaata 74:ää prosenttia.

 

Jos ministeriön ennuste käy toteen, kansalaiset voivat unohtaa Antti Rinteen (sd) lupaukset eläkeläisten vappusatasesta, tuhannesta uudesta lääkäristä sekä pieni ja keskituloisten työn verotuksen keventämisestä.

Nämä vaalilupaukset on Rinteen ajatusmaailmassa sidottu ”normaaliin talouskasvuun”. Hidastuva talouskasvu ei poliitikkojen näkemyksen mukaan anna edellytyksiä lisätä valtion menoja.

Äänestäjät voivat unohtaa myös Petteri Orpon (kok) ja Juha Sipilän (kesk) vaalilupaukset. Sipilän tuhat uutta opettajaa ammattikouluihin kuulostaa hidastuvan talouskasvun maassa leikkauksia toteuttaneen pääministerin suusta kuultuna utopialta.

Juurihan Sipilän hallitus leikkasi ammattikouluilta ja laajalti koko koulutussektorilta. Oli kuulemma pakko.

Orpon epämääräiset lupaukset vanhustenhoidon kohentamisesta jäävät myös poliittiseksi horinaksi, sillä Suomella ei nyt ole edes varaa hoitaa vanhuksiaan. Vessapaperirullan vaihdostakin pitää maksaa hoivayritykselle erillinen maksu.

Kansalainen, valmistaudu siis vaalien jälkeiseen pettymykseen.