Politiikan vuosi 2013: kakkara, natsitervehdys ja Hautalan ero

Poliitikot järjestivät kansalle runsaasti sirkushuveja.

politiikka
Teksti
Leena Sharma
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Sauli Niinistö avasi vuoden 2013 virkakautensa ensimmäisellä uudenvuodenpuheella. Puheesta jäi jälkipolville yksi termi: oleskeluyhteiskunta. Niinistö totesi  kaiken työn olevan arvokasta ja kritisoi niitä, joiden mielestä Suomi on ”oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän”.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lanseerasi suomalaisille uuden politiikan käyttöesineen: kakkaran. Hän oli rakentanut kakkaran joululomalla autotallissaan ja esitteli sitä kannattajilleen helmikuussa keskustan politiikka- ja toimintapäivänä. Vanerisen kakkaran avulla Sipilä havainnollisti julkista taloutta, talouskasvua, huolenpitoa ja vastuunottoa.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman moitti Sipilän talouslinjauksia toteamalla, että ”kakkara pyörii niin nopeasti, ettei edes sen keksijä pysy vauhdissa mukana”. Liekö kakkaran tai jonkun muun ansiota, Sipilä on kuitenkin onnistunut nostamaan puolueensa ylivoimaiseen gallup-johtoon.

Joensuu Areena oli kesäkuussa perussuomalaisten puoluekokouksen näyttämö. Monitoimihallin lämpötila nousi trooppisiin lukemiin siinä vaiheessa, kun puheenjohtaja Timo Soini paljasti puheessaan, että ei lähde ehdokkaaksi EU-vaaleihin. Varmuuden vuoksi Soini toisti päätöksensä vielä joulukuussa.

Jos vastakkain ovat Jumalan sana ja laki, kumpaa totella? Muun muassa tätä kysymystä sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pohdiskeli heinäkuussa Kankaanpäässä, missä hän puhui Kansanlähtyksen kesäjuhlilla. ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia”, hän sanoi. Räsäsen pohdiskelu aiheutti vastalauseiden ryöpyn, ja tuhannet ihmiset erosivat kirkosta. Voiko poliisiasioista vastaava ministeri kehottaa rikkomaan lakia, monet kysyivät.