Oikeusministeriön virkamiehet esittivät kuntavaalien siirtoa, ministeri Henriksson ja puoluesihteerit tyrmäsivät

Puoluesihteerien keskuudessa on ollut tyytymättömyyttä oikeusministeriön tapaan valmistella koronavaaleja.

Teksti
Tuomo Lappalainen Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ja ministeriön virkakunta ovat Suomen Kuvalehden tietojen mukaan ajautuneet kiistaan siitä, milloin kuntavaalit olisi syytä pitää.

Ministeriön virkamiehet ovat alkaneet epäillä, että jos vaalit järjestetään aikataulun mukaan huhtikuussa, niiden valmistelussa ei ehditä toteuttaa kaikkia koronan vaatimia varotoimia.

Virkamiesten huoli johti siihen, että ministeriössä pidettiin torstai-iltana 4. helmikuuta kansliapäällikkö Pekka Timosen koolle kutsuma palaveri, jossa olivat paikalla myös Henriksson ja eduskuntapuolueiden puoluesihteerit.

Kokouksessa virkamiespuolelta tuotiin esiin ajatus, että vaalit siirrettäisiin syksyyn. Se ei saanut kannatusta puoluesihteereiltä. Myös Henriksson on torjunut siirtohankkeen.

Lopputulokseksi tuli, että vaalien valmisteluja jatketaan normaalisti. Tavoitteena on edelleen pitää vaalit alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 18. huhtikuuta.