Metsää hakataan yli miljoona rekkalastillista vuodessa – Raha ratkaisee yhä metsäpolitiikassa

Uutisanalyysi: Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei ole helppoa, mutta se on pakko tehdä, jos maapallolla aiotaan jatkossa toteuttaa edes jonkinlaista metsäpolitiikkaa.
Politiikka 11.10.2018 18:00

Avohakkuualue Lohjan Karjalohjalla heinäkuussa 2018. © Roni Rekomaa / Lehtikuva

Yksityiset metsänomistajat, valtio ja metsäyhtiöt hakkasivat vuonna 2017 markkinakäyttöön 65 miljoonaa kuutiota puuta.

Kuutiomäärä vastaa noin 1,1 miljoonaa puulla lastattua perävaunullista rekkaa, kun yhteen rekkaan lasketaan mahtuvan 60 kiintokuutiota.

Suomessa hakkuiden määrä on noussut tasaisesti 1990-luvun laman jälkeen. Notkahduksia on tapahtunut taantumissa, etenkin vuonna 2009. Tuolloin markkinahakkuita tehtiin noin 43 miljoonaa kuutiota. Edellisen kerran hakkuut olivat pienemmät 1991-1993.

Suomessa hakatuista puista tehdään pääosin sahatavaraa, paperia, vaneria, kartonkia, erilaisia puutuotteita ja sellua. Historia on pitkä: ensimmäinen saha perustettiin 1500-luvulla.

Siitä lähtien metsäteollisuus on tuonut suomalaisille vaurautta. Vuonna 2018 metsäteollisuus on edelleen Suomen talouden puujalka.

Metsäteollisuuden viennin arvo on noin 11 miljardia euroa. Se oli noin viidennes Suomen viennistä vuonna 2017. Ala työllistääkin vielä mukavasti, noin 40 000 ihmistä.

Suomessa politiikka on tukenut aina voimakkaasti metsätaloutta. Esimerkiksi Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelmassa linjataan kymmenen vuoden strategia, jonka mukaan puun käyttöä aiotaan lisätä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa ja puun jalostusarvoa halutaan kasvattaa.

Tavoitteena on yrittäjämäinen metsätalous ja metsien tehokas hoito. Taimikoiden hoidon ja raivausten merkitystä korostetaan, jotta taloudellinen hyöty saataisiin maksimoitua.

Politiikan painotukset ovat hyvin voimakkaasti taloudessa ja talousmetsien tehokkaassa hoitamisessa. Suomi elää metsästä –politiikka on vahvistunut entisestään keskustavetoisen hallituksen aikana.

Metsähakkuiden lisääntyessä puutavaran, sellun ja kartongin vienti on kasvanut ja yksityiset metsänomistajat, metsäyhtiöt ja valtio ovat saaneet enemmän rahaa. Esimerkiksi mäntytukki maksoi kuutiolta vuonna 2016 noin 56 euroa. Vuonna 2018 hinta on kivunnut 65 euroon kuutiolta.

Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden arvion mukaan mänty- ja kuusisahatavaran kysynnän kasvu nostavat tukkien hintoja noin 10 prosenttia vuoden 2018 aikana.

Jatkuvalla kulutuksella ja luonnonvarojen lisäkäytöllä on kuitenkin seurauksensa.

YK:n kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan maapallon ilmaston lämpeneminen pitää rajoittaa pikaisesti 1,5 asteeseen kahden asteen sijaan. Raportin mukaan ilmakehään ei saisi päästää enää lainkaan hiilidioksidia vuonna 2050.

Tavoitteeseen pääseminen on poliittisesti vaikeaa ja vaatii laajoja, kansainvälisiä toimia.

Yksi keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen on metsähakkuiden hillitseminen. Tämä keino on kiistanalainen Suomessa, joka yhä elää puukaupalla.

Suomen ilmastopaneelin mukaan nykyisin meneillään oleva hakkuiden lisääntyminen pienentää metsien hiilinieluja merkittävästi. Se on huono asia taistelussa hiilidioksidipäästöjä vastaan. Tutkijat ovatkin korostaneet pienempiä hakkuumääriä ja puuston iän vaalimista.

Talousnäkökulmaa korostavat metsäteollisuus ja metsänomistajat muistuttavat, että Suomessa metsät myös kasvavat rivakasti: noin 110 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Sama viesti toistuu Sipilän hallituksessa ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) suulla. Suomen metsät kasvavat enemmän kuin koskaan. Siksi hakkuita voidaan lisätä.

Iso osa puuston kasvun lisääntymisestä selittyy kuitenkin soiden ojittamisella, joka aiheuttaa kuormitusta ympäristölle.

Tutkijoiden mukaan ojitusten valumavesien ravinnepitoisuudet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän suon ojittamisesta on kulunut aikaa. Metsätalouden nimissä ojitetut vanhat suot siis rasittavat vesistöjämme yhä enemmän. Luonnonmukaiset suot sen sijaan sitovat hiilidioksidia.

 

Ilmastopolitiikan suuret linjat vedetään YK:ssa ja Euroopan unionissa. Suomi on sitoutunut globaaliin ilmastopolitiikkaan. Etujoukoissa toimiminen on kuulunut aina Suomen tapaan toimia unionissa, oli kyse sitten pikkuriikkisestä direktiivimuutoksesta tai jättimäisestä ilmastopolitiikasta.

Vaikka Suomi on sitoutunut ilmastotavoitteisiin, parannettavaa on paljon. Hiilidioksidipäästömme ovat esimerkiksi suuremmat kuin Ruotsissa, jossa asukkaita on puolet enemmän.

Hakkuiden määrää, hiilinieluja, liikenteen päästöjä, uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa ja luonnon monimuotoisuutta pitäisikin tarkastella kokonaisuutena.

Nyt Suomella on erilliset talous- ja ilmastopolitiikat. Sipilän hallitusohjelmassa eri strategiat eivät keskustele keskenään. Yksi strategia korostaa hakkuiden lisäämistä, toinen korostaa luontopolitiikkaa ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Kokonaisuus voi näyttäytyä kansalaisille sekavana ja ristiriitaisena.

On varmaa, että ilmastonmuutoksesta tulee lasku nyt ja tulevaisuudessa kaikille joko veroina tai kalliimpina päästöoikeuksina. Esimerkiksi uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa rahoitetaan veronmaksajien rahoilla niin kauan, kunnes toiminta on markkinaehtoista eikä tukipolitiikkaa tarvita.

Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ei ole helppoja konsteja. Se on kuitenkin pakko tehdä, jos maapallolla aiotaan jatkossakin toteuttaa edes jonkinlaista metsätalouspolitiikkaa.