Uusi alku haussa

Koronan haavoittama hallitus joutuu taas panemaan talousohjelmansa uuteen uskoon. Pääministeri Sanna Marinin suosio on Sdp:n ryhmässä rapautunut.

Politiikka 15.04.2021 12:42
Teksti Tuomo Lappalainen ja Heikki Vento
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) ja pääministeri Sanna Marin (sd).
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) ja pääministeri Sanna Marin (sd). © Mikko Stig/lk

Hallitus muodostetaan talouden kehysneuvotteluissa 21. ja 22. huhtikuuta jo kolmannen kerran kuluvalla vaalikaudella. Viiden puolueen yhteistyö on takkuillut koko ajan.

Keskusta pakotti pääministeri Antti Rinteen (sd) eroamaan. Kaksi vuotta sitten hyväksytty hallitusohjelma on pölyttynyt ministereiden pöytälaatikoissa, kun joulukuussa 2019 aloittanut Sanna Marinin ministeristö on keskittynyt koronaepidemian nitistämiseen. Hallitukselta puuttuu henki ja nyrkki.

Ministereiden väsyminen ja hermojen kiristyminen ovat näkyneet julkisuudessa. Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) eivät siedä toisiaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) on valittanut avoimesti, että muut puoluejohtajat pysyivät vaiti ja kaatoivat vastuun kuntavaalien siirrosta hänen harteilleen. Marinilta kesti lähes viikon ennen kuin hän ilmoitti tukevansa Henrikssonin ehdotusta.

Ehdotus vaalien lykkäämisestä syntyi sekavissa tunnelmissa. Siirtoa esittivät Henriksson ja puoluesihteerit. Lopullisen päätöksen teki eduskunta hallituksen esityksestä. Vaalit järjestetään 13. kesäkuuta.

 

Talouden kehysneuvottelut ovat testi, jolla on vaikutusta sekä hallitusyhteistyön jatkuvuuteen että tulevien kuntavaalien tuloksiin.

Ratkaisevaa on, kuinka Sdp ja keskusta tulevat toimeen. Marinin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon välit ovat kunnossa, mutta pienistä viitteistä huolimatta he eivät ole vielä profiloituneet hallituksen johtokaksikkona.

Tuorein ja näkyvin merkki oli hallituksen riitely liikkumisrajoituksista. Marin ja Saarikko olivat samalla puolella. Se oli ensimmäinen kerta, kun Sdp ja keskusta yhdessä näyttävästi jyräsivät kolme pienempää hallituspuoluetta.

Rajoituksia vastustivat vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue. Jyrkimmin vastahankaan olivat Rkp ja vasemmistoliitto.

Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Anders Adlercreutzin mielestä kuntavaalien lykkäys ja riita liikkumisrajoituksista viilsivät haavan hallitusyhteistyöhön.

”Se ei ollut reilu tapa, jolla kuntavaalien siirto henkilöityi Henrikssoniin. Päätös liikkumisrajoituksista oli merkki, että yhteistyö ei ole optimaalisella tolalla. Se pitää palauttaa takaisin raiteilleen”, Adlercreutz sanoo.

Häivähdys punamultayhteistyöstä muutti asetelmia hallituksen sisällä. Kiista hajotti vasemmiston, vihreiden ja ruotsalaisen kansapuolueen rintaman eli entisen opposition, joka viime vaalikaudella moukaroi keskustaa ja pääministeri Juha Sipilän (kesk) porvarihallitusta.

Punamulta-akseli on kuitenkin hieman kiero, koska keskusta on hallituksessa kahdella kärjellä. Yleensä hallitusta johtaa pääministerin ja valtiovarainministerin nyrkki.

Ongelma voi poistua, jos valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) pitää sanansa ja lähtee kehysneuvotteluiden jälkeen Marinin hallituksesta. Silloin Saarikko voisi halutessaan siirtyä johtamaan valtiovarainministeriötä.

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on saanut korona-aikana näkyvän roolin hallituksessa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on saanut korona-aikana näkyvän roolin hallituksessa. © Antti Aimo-Koivisto/lk

”Kiurua ei näkynyt missään. Se oli luokaton näytelmä, jossa pääministeri jätettiin yksin.”

Pääministeri Marin on Sdp:n kiistaton johtaja, mutta korona ja johtamistyyli ovat rapauttaneet hänen suosiotaan sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä. Arvostelijoiden mukaan ryhmä on turhautunut, ja välit ryhmän puheenjohtajaan Antti Lindtmaniin ovat surkeat.

”Koronaväsymys vaivaa kaikkia. Hallituksen pitäisi löytää se juttu”, kansanedustaja sanoo.

Sosiaalidemokraattien kansanedustajat myöntävät, että Marin on keskittynyt liikaa koronaan. Pääministerillä ja puoluejohtajalla pitäisi olla muitakin asioita listallaan.

Eduskuntaryhmässä on hämmästelty Kiurun vahvaa otetta Marinista. Kaksikko ja erityisesti Marin ajoi jääräpäisesti lakia liikkumisrajoituksista, vaikka esityksen läpimeno ei ollut lainkaan varmaa.

Marin luotti Kiuruun, oikeuskansleri Tuomas Pöystiin, kansliapäällikkö Pekka Timoseen ja alivaltiosihteeri Timo Lankiseen. He arvioivat esityksen kelpaavan eduskunnalle.

Perustuslakivaliokunta torjui ehdotuksen. Se oli valtava arvovaltatappio Marinille.

”Kiurua ei näkynyt missään. Se oli luokaton näytelmä, jossa pääministeri jätettiin yksin”, kansanedustaja sanoo.

 

Politiikan lisäksi eduskuntaryhmässä ärsyttää Marinin johtamistapa. Pääministerin ja oman ryhmän yhteys paloi karrelle, kun Marin runttasi varapuhemies Rinteen perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi ja yritti sysätä Lindtmanin varapuhemieheksi.

Kansanedustajat seurasivat hämmästyneinä, kuinka Marin sivuutti sekä kirjoittamattomat että kirjoitetut säännöt. Pääministeri kajosi puhemiehistön kokoonpanoon ja järjesti suosikkinsa hallituksen lakiesitysten kannalta keskeisimmän valiokunnan johtoon.

Tapahtumaketjun jälkeen puolueessa ryhdyttiin puhumaan Sdp:n Bermudan kolmiosta: Marin, Kiuru, Rinne.

Sdp:n johtoon kuuluvan lähteen mukaan päähallituspuolueiden välit ovat vähintään kohtuulliset, vaikka keskustalla on vatsanpuruja ja vaikeuksia tottua asemaansa hallituksen kakkospuolueena.

Keskustan eduskuntaryhmän kutistuminen on korostanut arvostelun ja irtiottojen merkitystä.

Keskustassa tuska tunnustetaan. Osa kannatusvaikeuksissa olevan puolueen kansanedustajista vierastaa edelleen yhteistyötä vasemmiston kanssa. Tunnetuimpia kriitikoista on entinen puheenjohtaja Katri Kulmuni.

Saarikon valinta puheenjohtajaksi oli myös kannanotto hallitusyhteistyön puolesta. Hänen asemansa ei kuitenkaan ole kiistaton. Hallitus ei ole toteuttanut ohjelmaansa, oppositio haukkuu keskustaa vasemmiston apupuolueeksi, puolueen yrittäjät odottavat tukea vaikeuksiinsa, ja kuntavaaleissa on tulossa selkäsauna.

Kotimaa -lehdessä Saarikko muistutti, että ”hallituksessa ollaan tai ei olla hallituksen linjan tai asioiden vuoksi”. Viesti oli tarkoitettu omalle väelle uskonvahvistukseksi. Hallitusta keskusta ei kaada, koska se tarkoittaisi ennenaikaisia eduskuntavaaleja tai siirtymistä Sdp:n kupeesta oppositioon perussuomalaisten kainaloon.

Hallituksen toimien pyöriminen koronan ympärillä rasittaa myös keskustaa. Mariniakin arvostellaan varovaisesti. Keskustalaisen vaikuttajan mielestä korona, Marin ja Kiuru hallitsevat liikaa hallituksen ilmatilaa.

Keskustassa on silti päätetty, että puolue ei ryhdy riitelemään julkisesti pääministerin kanssa koronatoimista. Pandemian torjunnasta on sovittava hallituksen palavereissa.

Kipuilu tulee esille eduskuntaryhmässä. Taustavaikuttajan mukaan ryhmän kutistuminen viime vaaleissa 31 edustajaan on korostanut arvostelun ja irtiottojen merkitystä.

Eniten hallitusyhteistyössä keskustaa ärsyttää vihreiden toiminta. Puolueen mielestä vihreät tekee ilmastolla identiteettipolitiikkaa ja syyttää keskustaa, vaikka asiat on sovittu hallituksessa. Tunnetuin esimerkki on jatkuva nahistelu turpeen energiakäytöstä.

 

Saarikon mukaan hallituksen ”veri punnitaan kehysriihessä”.

Keskustalle se tarkoittaa päätöksiä siitä, miten ja milloin talous palautetaan kehyksiin. Hallitus selviää neuvotteluista, koska keskusta ei aio hirttää hallitusta ja itseään mihinkään yksityiskohtaan.

”Meidän pitää luoda näkymä siitä, milloin aloitetaan ne päätökset, joilla mennään kohti velkaantumisen loppumista”, Saarikko sanoi 13. maaliskuuta Helsingin Sanomissa.

Sdp:n kannanotoissa on erilainen sävy. Puolueen johtoon kuuluvan mukaan Sdp varoo tärvelemästä elvytyksen tuloksia ja haluaa varmistaa talouden toipumisen, vaikka on selvää, että ”sopeutukset ovat edessä vielä tällä vaalikaudella”.

Hallituksen sisäiset näkemyserot tulivat hyvin esiin Yleisradion 6. huhtikuuta julkistamassa kyselyssä. Siihen vastanneista hallituspuolueiden kansanedustajista 35 vaati jo kehysneuvotteluista päätöksiä, joilla valtiontaloutta sopeutetaan vuosina 2023–2029. Melkein yhtä moni, 31, torjui ne.

 

Hallitus laskee luoneensa tähän mennessä runsaat 30 000 ”päätösperäistä työpaikkaa”.

Hallitus laskee luoneensa tähän mennessä runsaat 30 000 ”päätösperäistä työpaikkaa”. © Markku Ulander/lk

Kehysneuvotteluissa hallitukselta odotetaan viimein lisätietoa siitä, miten Suomeen luodaan 20 000–30 000 uutta päätösperäistä työpaikkaa.

Tavoitetta on pitänyt viime aikoina esillä etenkin keskusta, joka on valtiovarainministeripuolueen asemansakin vuoksi kiinnostunut vartioimaan menokuria. Toisaalta keskustalla on kova paine osoittaa äänestäjilleen, että se ei ole hallituksen äänetön yhtiökumppani.

”Päätösperäinen työpaikka” on sanahirviö, joka on tullut tutuksi vasta tällä vaalikaudella. Alun perin sen toi politiikan kieleen edellinen pääministeri Rinne, ja Marin on jatkanut sen käyttöä. Suomeksi termillä tarkoitetaan työpaikkoja, jotka maan hallitus luo omilla toimillaan, kuten rakenteita muuttamalla.

Hallitus ja oppositio ovat kuukausikaupalla kiistelleet siitä, miten päätösperäisten työpaikkojen määrä lasketaan. Hallitus esittelee mielellään lukuja, joista on siivottu pois työllisyyttä heikentävät päätökset. Oppositio puolestaan vähentää ne hallituksen laskelmista.

Koko vaalikauden aikana päätösperäisiä työpaikkoja pitäisi syntyä noin 80 000. Niistä on hallituksen laskuopin mukaan luotu tähän mennessä runsaat 30 000. Koko tavoitetta ei siis ole edes tarkoitus saada kokoon vielä kehysneuvotteluissa. Haastetta on joka tapauksessa näinkin riittämiin, vaikka vaikeimmat ratkaisut tehdään alkusyksyn talousarvioneuvotteluissa.

 

Suurin mielenkiinto on etukäteen kohdistunut siihen, pääseekö hallitus yksimielisyyteen paikallisen sopimisen edistämisestä yrityksissä. Sen vaikutukseksi on eri arvioissa laskettu jopa 12 000–15 000 työpaikkaa.

Paikallista sopimista koskevia asioita on valmisteltu työministeri Tuula Haataisen (sd) valtiosihteerin Ville Kopran vetämässä ryhmässä. Siinä ovat olleet mukana kaikki keskeiset työmarkkinaosapuolet.

Ryhmän esityksen piti olla valmis jo pari kuukautta sitten. Edes lisäaika ei ole tuonut ratkaisua hankalimpiin kysymyksiin, kuten luottamusmiesten asemaan. Työnantaja- ja työntekijäpuolen näkemykset ovat päinvastoin menneet entistä pahemmin solmuun.

Tunnelmia on kiristänyt Teknologiateollisuuden maaliskuun lopussa julkistama päätös jakautua kahtia ja irtautua valtakunnallisista työehtosopimuksista. Palkansaajajärjestöissä pelätään, että operaation perimmäinen tavoite on päästä eroon niille tärkeästä yleissitovuudesta.

Hallituksessakaan Teknologiateollisuuden ratkaisu ei ole aiheuttanut riemunkiljahduksia. Hallitusohjelmassa on maininta, että työehtosopimusjärjestelmä perustuu yleissitovuuteen. Käytännössä yleissitovuus on edellytys sille, että hallitus on ylipäätään valmis edistämään paikallista sopimista.

Hallituslähteistä kantautuneiden tietojen perusteella onkin epätodennäköistä, että paikallisessa sopimisessa päästäisiin kehysneuvotteluissa juuri lainkaan eteenpäin.

Se tarkoittaa, että hallituksella on entistäkin suuremmat paineet saada aikaan tuloksia kahdessa muussa asiassa. Ne ovat työttömyysturvan uudistaminen ja työperäinen maahanmuutto.

Esitys lasten ja nuorten oppimisvelkaa paikkaavasta paketista voi hyvinkin nytkähtää eteenpäin.

Työttömyysturvan kohdalla asetelma on samanlainen kuin paikallisessa sopimisessa. Keskusta ja Rkp ovat valmiita isoihinkin uudistuksiin, mutta vasemmistopuolueille nykyisten ehtojen heikentäminen on vaikeaa.

Etenkin vasemmistoliitto on ollut nihkeä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vetoaa siihen, että hallitus päätti vasta muutama kuukausi sitten eläkeputken poistosta.

”Välillä voitaisiin myös miettiä, miten ihmisiä autetaan paremmin löytämään osaamistaan vastaavaa työtä. Ettei aina vain leikata.”

Vihreät esitti muutama viikko sitten ansiosidonnaisen työttömyysturvan muuttamista niin, että se jatkuisi pidempään, kun työtä on tarjolla vähemmän. Vastaavasti kausi lyhenisi, kun avoimien työpaikkojen määrä kasvaa. Monet yksityiskohdat jäivät kuitenkin epäselviksi, kuten esimerkiksi se, kuinka pitkä malli olisi lyhimmillään tai pisimmillään.

Vasemmistoliiton jyrkin kanta koskee ansiosidonnaisen päivärahakauden pituutta.

”Työttömyysturvan keston leikkaaminen ei tule etenemään minun johdollani”, ilmoitti sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) maaliskuussa.

Hänen oman ministeriönsä virkamiehet olivat esittäneet ratkaisua, jossa joidenkin työttömien päivärahakausi olisi lyhentynyt selvästi.

Muissa puolueissa on tulkittu, että vasemmistoliitto on jättänyt vielä pienen takaportin vaihtoehdolle, jossa työttömyysturva olisi nykyistä selvemmin kytketty työhistorian pituuteen. Sdp:ssä sitä on väläytelty yhtenä keinona päästä hankalassa asiassa edes hiukan eteenpäin.

Työttömyysturvan porrastamista on ehdotettu myös niin, että se olisi alussa korkeampi ja pienenisi ansiosidonnaisen kauden loppua kohden.

Arhinmäki varoittaa elättelemästä liikoja toiveita.

”Porrastuksen ongelma on, että kaikki tähän mennessä esitellyt mallit ovat olleet tosiasiallisesti leikkauksia.”

”Työttömiä on ansiosidonnaisen jakson alussa niin paljon enemmän, että pienikin korotus siellä tarkoittaa todella isoa leikkausta loppupäässä. Häviäjiä olisivat ne, joiden työttömyys pitkittyy, eli juuri se joukko, joka on työmarkkinoilla muutenkin kaikkein heikommassa asemassa.”

Samantapainen ongelma koskee myös korkeakoulutettujen etujärjestön Akavan alun perin ehdottamaa porkkanarahaa, jossa työtön saa ylimääräisen palkinnon siitä, että löytää työtä.

Vasemmistoliiton pelivara kasvaisi, jos puolue pystyisi selittämään omille äänestäjilleen, että sekin on saanut läpi vaatimuksiaan.

Opetusministeri Jussi Saramo (vas) on puolestaan esittänyt lapsille ja nuorille parin sadan miljoonan euron pakettia, jolla paikattaisiin koronakriisin synnyttämää ”oppimisvelkaa”.

Esitys voi hyvinkin nytkähtää eteenpäin, sillä koulutus on yksi harvoista kohteista, joihin rahaa heruu niiltäkin puolueilta, jotka muuten haluaisivat saada julkiset menot kuriin.

 

Työperäinen maahanmuutto kuulostaa asialta, jota lisäämällä voitaisiin edistää työllisyyttä niin, ettei kenenkään etuja leikata. Siinäkin on omat poliittiset ongelmansa.

Yksi jakolinja kulkee keskustan sisällä. Se tuli näkyviin talvella puoluehallituksessa, kun valtiovarainministeri Vanhanen esitti tulijoille vähintään 15 000 henkilön vuosittaista kiintiötä. Keskustelun tuloksena tavoite kutistui kolmanneksen 10 000:een. Saarikko esitti sen jälkeen julkisuudessa juuri tätä lukua.

Puoluehallituksessa käyty keskustelu tuli laajemmin tietoon, kun Paavo Väyrynen kertoi siitä blogissaan. Hän epäili, että kiintiöt voivat lisätä myös sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jolle ei ole Suomessa aitoa tarvetta.

Vaikka Väyrynen on keskustassa muuten sivuraiteilla, tässä asiassa hän ei ole yksin. Maahanmuuttoteeman viisautta on epäilty myös taktiselta kannalta. Sen ei uskota tuovan keskustalle juurikaan lisää ääniä puolueen ydinalueilta.

Vasemmalla taas pelätään, että työperäinen maahanmuutto voi johtaa muualta tulleiden työntekijöiden hyväksikäyttöön ja työehtojen polkemiseen – ainakin ellei samalla lisätä työsuojeluviranomaisten resursseja.

Ulkomainen työvoima onkin yksi niistä asioista, joissa vihreillä ja vasemmistoliitolla on hallituksessa eri painotukset.

Korona iski pelättyä kevyemmin

Koronaepidemian tuoma alijäämä valtiontalouteen on jäänyt odotettua pienemmäksi, mikä antaa hallitukselle mahdollisuuden tarkistaa kehysneuvotteluissa talouspolitiikan tavoitteita.

Alijäämä jäi viime vuonna pelätyn 20 miljardin euron asemesta 15 miljardiin euroon. Kuluvan vuoden budjettitalouden alijäämäksi on arvioitu 12 miljardia euroa.

Hallituksen pyrkimyksenä on ollut, että valtion velan kasvu suhteessa kansantuotteeseen taittuisi vuoteen 2030 mennessä. Oppositiossa erityisesti kokoomus on tivannut hallitukselta keinoja talouden tasapainottamiseksi.

Kehysneuvotteluissa hallitus saattaa aientaa tavoitetta. Sillä yritetään vaimentaa kokoomuksen jatkuvaa hallituksen arvostelua.

Lupaus on helppo tehdä, koska nykyisen hallituksen elinkaari ei riitä tavoitteen toteuttamiseen. Pääministeri Sanna Marinin (sd) ministeristön työ päättyy viimeistään vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.

Myönteisistä uutisista huolimatta ongelmia riittää. Valtiovarainministeriön raportin mukaan Suomi on putoamassa lähinaapureidensa kelkasta. Suomen kansantuotteen arvioidaan kasvavan vuosina 2019–2030 kymmenen prosenttia. Ruotsin, Norjan ja Tanskan kasvuluvuksi on ennustettu 20 prosenttia.

Kasvun suurin jarru on raportin mukaan investointien vähäisyys. Raportti tarjoaa yhdeksi lääkkeeksi paikallisen sopimisen lisäämistä.

Talouskasvun lisäksi Suomen työllisyys kehittyy huonommin kuin verrokkimaissa. Suomen muita maita korkeampi työttömyys on vaarassa muuttua pysyväksi. Virkamiesten mielestä työllisyyttä olisi mahdollista kohentaa parantamalla nuorimpien ja kaikkein vanhimpien ikäryhmien sekä pienten lasten äitien työllistymistä.

Kehysneuvotteluista hallitus selvinnee yhtenäisenä, koska niissä ei välttämättä tarvitse ratkaista kaikkein vaikeimpia asioita.

Kuntavaalien jälkeen hallituksella on tehtävänään kaksi esitystä valtion talousarvioksi, joista jälkimmäinen eli vuoden 2023 talousarvio on hallituksen vaalibudjetti. Noissa neuvotteluissa tunnelma on usein selvästi kireämpi kuin kehyskeskusteluissa.

Loppukesän neuvonpidoissa esillä ovat hankalat asiat, ja puolueet pitävät tiukasti kiinni omista vaatimuksistaan. Menestys budjettineuvotteluissa saattaa vaikuttaa myönteisesti puolueen vaalitulokseen.

Verot ovat tunnetusti herkkiä jokaiselle puolueelle. Elokuussa esille saattaa nousta osinkoverosta vapautettujen yhteisöjen osinkojen viiden prosentin lähdevero, jota Sdp kannattaa ja keskusta vastustaa.

Lähdeveroa suurempi miina on pörssin ulkopuolisten yhtiöiden osinkojen verotus, jota vasemmistoliitto on pitänyt esillä. Keskusta ja Rkp ovat yksiselitteisesti torjuneet korotusehdotuksen.

Avainsanat
Sisältö