Poliitikot eivät puutu hävittäjähankintaan, sanoi presidentti – Ei valtavaa asekauppaa tehdä ilman politiikkaa
Uutisanalyysi: Suomen hävittäjähankintaan liittyvät turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat nyt paljon suuremmat kuin vuonna 1992.
”Minusta meillä on hieno perinne jo Hornet-hankinnan ajalta, jossa nimenomaan ammattilaiset tekivät huolellista vertailua, mikä kone parhaiten vastaa meidän tarpeitamme. Poliittinen taho ei ymmärtääkseni silloin puuttunut asiaan millään tavalla ja olen vakuuttunut, ettei se tule puuttumaan tälläkään kertaa.”
Näin vastasi tasavallan presidentti Sauli Niinistö Iltalehden toimittajan Kreeta Karvalan hävittäjähankintaa koskeneeseen kysymykseen Päätoimittajayhdistyksen tilaisuudessa syyskuussa.
Tasavallan presidentin kansliasta saatu nauhoituksen purku kertoo Karvalan muotoilleen kysymyksensä fiksusti. Hän kysyi poliittisesta harkinnasta, joka liittyy kokonaisuuteen sen jälkeen, kun sotilaat ovat tehneet arvionsa tarjolla olevista konetyypeistä.
Iltalehti uutisoi asiasta 12.9.
Niinistön kommentti noteerattiin varmasti tyytyväisinä hävittäjähankinnan eli HX-kaupan valmistelijoiden joukoissa. Sotilaat ovat koko ajan pelänneet, että poliitikot tulevat sotkemaan vielä lähes kolme vuotta kestävää valintaprosessia.
Prosessin tavoitteena on yksiselitteisesti löytää viidestä ehdokkaasta paras, budjettiraamiin sopiva vaihtoehto. Yhdelläkään valmisteluprosessin ulkopuolisella ei ole uskottavia mahdollisuuksia vaikuttaa tämän valinnan lopputulokseen.
Kreeta Karvala kysyi kuitenkin vähän muuta. Hän peräsi poliittista harkintaa sen jälkeen, kun paras konetyyppi on valittu. Sellainen harkinta on nykyoloissa välttämätöntä.
Niinistö oli oikeassa todetessaan, ettei poliittinen taho puuttunut asiaan millään tavalla Hornet-valinnan yhteydessä.
Korkein turvallisuuspoliittinen taho oli silloin eli vuonna 1992 tasavallan presidentti Mauno Koivisto.
Haastattelin häntä yhdessä kollegani Unto Hämäläisen kanssa pian valintapäätöksen jälkeen ja kirjoitin haastattelun perusteella laajan jutun Helsingin Sanomiin. Se julkaistiin 17.5.1992 eli 11 päivää Hornet-valintapäätöksen jälkeen.
Koiviston viesti oli harvinaisen selkeä.
”Me emme ole pyytäneet hävittäjäkaupan päälle mitään turvallisuuspoliittisia lisiä eikä niitä ole meille tarjottu. Turvallisuuspolitiikka on kokonaan tämän kaupan ulkopuolella oleva asia”, presidentti sanoi ja lisäsi, että valinta ratkaistiin yksinomaan konetyyppien ominaisuuksien perusteella.
Koivisto oli selvästi ärsyyntynyt Hornet-valinnan jälkiurputuksesta etenkin Ruotsissa, jonka Gripen oli ehdolla myös silloisessa valinnassa.
Ruotsin puolustusministeri Anders Björk sanoi Suomen kääntäneen selkänsä yhteistyölle ja lähteneen uuteen turvallisuuspoliittiseen suuntaan. Hän uhkasi katkaista turvallisuuspoliittisen yhteistyön maiden välillä.
Minkä yhteistyön, kummasteli Koivisto.
”On kysyttävä, onko meillä ollut erikseen Ruotsin kanssa turvallisuuspoliittista yhteistyötä? Minulle ei tule yhtäkkiä mieleen kovin merkittävää ja minun on lyhyellä tähtäimellä vaikea nähdä, että jotakin olisi edes tulossa.”
Koiviston mukaan turvallisuuspolitiikka oli jollakin lailla esillä vain prosessin alkumetreillä, kone-ehdokkaita valittaessa.
”Ratkaisu tehtiin silloin, kun päätettiin pyytää tarjoukset”, Koivisto vastasi kysymykseen, lähentääkö Hornet-valinta Suomea Yhdysvaltoihin ja Natoon.
Ilmeisesti tästä syystä ehdolle otettiin myös venäläinen vaihtoehto MiG-29, vaikka vanhalla rynnäkkökoneella ei ollut mitään mahdollisuuksia uusia torjuntahävittäjiä vastaan. MiG oli kallein sekä ostaa että käyttää ja jäi vertailussa jumbosijalle.
Suomella pitäisi olla vahva turvallisuuspoliittinen intressi ostaa hävittäjänsä Euroopasta.
Nyt eletään kuitenkin toisenlaisia aikoja. Sellaisia, että valtionjohdon olisi todellakin syytä sanoa sanansa Hornetin seuraajan valintaan sen jälkeen, kun sotilaat ovat oman suosikkinsa valinneet.
Turvallisuuspolitiikkaa pohdittiin varmasti jo HX-hankkeen alkumetreillä. Ilmeisesti tästä syystä ehdolle ei otettu yhtään venäläistä vaihtoehtoa, vaikka itänaapuri tuottaa nykyisin hyvinkin kilpailukykyiseltä vaikuttavaa hävittäjäkalustoa.
Ruotsin kanssa tehdään hyvin pitkälle menevää, sopimuksiin perustuvaa sotilaallista yhteistyötä. Maat järjestävät yhteisiä sotaharjoituksia ja pohjoisen ilmatilassa Suomen ja Ruotsin ilmavoimat harjoittelevat hyvin pienin muodollisuuksin lähes päivittäin.
Olisi varmasti syytä harkinta, mitä tähän yhteistyöhön vaikuttaisi Gripen E:n valinta – tai valitsematta jättäminen.
Koiviston ei myöskään tarvinnut kantaa huolta hävittäjähankinnan eurooppalaisesta ulottuvuudesta.
Suomi ei vielä ollut edes EU:n jäsen eikä kukaan silloisissa jäsenmaissakaan puhunut EU:n – tai silloin oikeammin EY:n – yhteisestä puolustuspolitiikasta.
Nyt siitä puhutaan lähes jokaisessa EU:n huippukokouksessa ja valtionpäämiesten tapaamisessa. Yksi sen näkyvimmistä puolestapuhujista on ollut tasavallan presidentti Niinistö.
EU:n on kuitenkin turha edes haaveilla minkäänlaisesta itsenäisestä puolustuspolitiikasta, jos Euroopassa ei ole itsenäiseen tuotantoon kykenevää aseteollisuutta.
Eikä sitä pian enää ole, jos kaikki EU-maiden aseet, ennen kaikkea ilmavoimien lentokoneet, ostetaan Yhdysvalloista.
Suomella pitäisi siis olla vahva turvallisuuspoliittinen intressi ostaa hävittäjänsä Euroopasta.
Ongelmaton ei ole myöskään kolmas toimittajavaihtoehto: Yhdysvallat.
Hornet-valinnan aikaan Yhdysvallat oli asetoimittajana mahdollisimman luotettava.
Kylmä sota oli päättynyt lännen voittoon ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Yhdysvallat oli etenkin eurooppalaisten liittolaistensa vankkumaton tuki ja turva, jonka sitoumuksiin asekaupoissa oli kaikki syy luottaa maailman tappiin saakka.
Nyt Yhdysvallat on epävarma ja entistä selvemmin omiin asioihinsa keskittyvä, America First-valtio.
Se saattaa turvautua jo sovittujen asekauppojen rajoituksiin, jos asiat ostajamaassa eivät kehity sen toivomaan suuntaan.
Tästä on tuore esimerkkikin.
Ensimmäisten Turkin ostamien F-35-hävittäjien luovutukset pantiin puoleksi vuodeksi jäihin sen jälkeen, kun Turkki piti vankinaan amerikkalaista pastoria ja osti ilmatorjuntajärjestelmän Venäjältä.
Monet amerikkalaistahot peruisivat mielellään koko kaupan.
Amerikkalaisen hävittäjän valinta sitoisi Suomen puolustuskyvyn kolmeksi vuosikymmeneksi Yhdysvaltain oikulliseen poliittiseen järjestelmään. Tällaiseen kauppaan sisältyisi poliittinen riski.
HX-hankintaa valmistelevat Ilmavoimien parhaat asiantuntijat. Prosessi on erittäin perinpohjainen.
Hakijat tarjoavat omien koneidensa ja niiden asejärjestelmien pohjalta ratkaisuja seitsemään kriisiskenaarioon ja vastaavat 2 500 kysymykseen.
”Tämä on fantastinen valintaprosessi”, sanoi Eurofighterin Suomen-kampanjaa johtava BAE Systems-yhtiön liiketoiminnan kehitysjohtaja Alan Garwood aiemmin syksyllä.
Hänen johdollaan Suomen-tarjousta valmistelee sata eksperttiä. Rahaa palaa kymmeniä miljoonia.
Ilmavoimien näkökulmasta paras konetyyppi löytyy näin varmasti. Toisin kuin 1992 lopulliseen valintaan liittyy kuitenkin isoja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä.
Niitä HX-hankintaorganisaatio ei voi eikä edes yritä ratkoa. Niihin tarvitaan maan korkeinta poliittista johtoa. Sitä Niinistökin toivottavasti tarkoitti.