Poliitikon tyly arvio Suomesta: ”Länsimaisen demokratian parodia – Moskovan varjo näkyvissä”

Georg C. Ehrnrooth lähetti vuonna 1980 amerikkalaisille muistion, jossa hän haukkui Kekkosen ja eduskunnan.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 1980 valitun Ronald Reaganin lähipiirille toimitettiin puoli vuotta aikaisemmin muistio, jonka pääviesti kuului, että Suomi oli liukunut vaarallisen pitkälle itään.

Muistion oli laatinut Perustuslaillisen oikeistopuolueen puheenjohtaja Georg C. Ehrnrooth, joka oli pudonnut 1979 eduskunnasta istuttuaan siellä sitä ennen yhtä mittaa yli 20 vuotta.

Ehrnrooth oli presidentti Urho Kekkosen vannoutunut vastustaja, ja hänellä oli vanhastaan tiiviit yhteydet länteen.

Keväällä 1980 Ehrnrooth vieraili Yhdysvalloissa Henry Kissingerin johtaman International Housen kutsusta tapaamassa sikäläisiä ulkopoliittisia vaikuttajia. Yhdeksänsivuinen muistio oli laadittu nimenomaan tätä matkaa varten, ja Ehrnrooth jakoi sitä paikan päällä muun muassa joillekin republikaanisenaattoreille ja virkamiehille.

Filosofian tohtori Riku Keski-Rauska kertoo muistiosta tuoreessa elämäkerrassa Yksinäinen Ehrnrooth (Otava). Hän liittää sen osaksi 1980-alussa vallinnutta liennytyksen vastaista ilmapiiriä, jossa Ehrnrooth ”katsoi ajankohdan sopivaksi iskeä Urho Kekkosta ja tämän edustamaa myöntyväisyyslinjaa vastaan Yhdysvaltain maaperällä”.