Pikavippiyhtiö lobbasi eduskunnassa keskustan ja kokoomuksen edustajia – Taustalla venäläinen miljardööri

Pikaluottoyhtiö 4finance on kuluttaja-asiamiehen hampaissa: perii kovia korkoja.

Antti Häkkänen
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pikalainayhtiö 4finance Suomen maajohtaja Tuomas Louhela ja hallituksen varajäsen Alexand­ra Locher vierailivat eduskunnassa Suomen Kuvalehden tarkastelujakson aikana yhteensä 12 kertaa. SK:lla on hallussaan eduskuntavierailijoiden nimet noin vuoden ajalta.

Pikavippiyrityksen pääkonttori sijaitsee Latvian pääkaupungissa Riiassa ja sillä on toimintaa 17 eri maassa.

Maajohtaja Louhelan mukaan yhtiön vierailut Suomen eduskunnassa liittyvät kuluttajaluottolakiin.

Viranomaisten tavoitteena on ollut pikaluottojen aiheuttamien ongelmien vähentäminen säätämällä esimerkiksi tiukempia korkokattoja myös pienille luotoille, joita pikavippifirmat myöntävät.

”4finance on tavannut kansanedustajia, ministeriöiden virkamiehiä, kansalaisjärjestöjen edustajia ja tutkijoita keskustellakseen lakialoitteesta”, Louhela sanoo.