Parnasso: Ei pelkkää ”luolamiespornoa” – paleofiktio vie lukijan seikkailulle fiktiivisiin kivikausiin

Paleofiktio sijoittuu kirjallisuuden genrekartalla hankalasti fantasian ja historiallisen fiktion välille, mutta se karkailee satunnaisesti myös romantiikan suuntaan.

kirjallisuus
Teksti
Jenny Kangasvuo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Artikkeli on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 6/2020. Suomen Kuvalehti julkaisee Parnassossa aiemmin ilmestyneitä artikkeleita verkossa.

 

’Niin että luolamiespornosta?” lausahti korkeakirjallisesti suuntautunut ystäväni, kun kerroin aikovani kirjoittaa esseen paleofiktiosta.

Lausahdus tiivistää yleisen mielikuvan paleofiktiosta: ensin joku keksii tulen, ja sitten sen valossa paritellaan kiihkeästi varjojen heittäytyessä luolan seinille, joilla juoksevat maalatut mammutit, alkuhärät ja muut sukupuuttoon kuolleet kivikauden eläimet.

Yksinkertaisimmillaan paleofiktiolla tarkoitetaan ”kivikaudelle” sijoittuvia kirjallisia tarinoita. Teoksesta riippuen ”kivikausi” voi tällöin tarkoittaa mitä tahansa ympäristöä, jota luonnehtii sekä kiven käyttö keskeisenä työkalujen materiaalina että ihmisyhteisön luontosidonnainen elämäntapa.