Oma näkemys vastaan työnantajan linja – mitä tutkija saa sanoa?

Kotimaa 25.9.2010 12:00
Turvesuo Turvesuolla palaa. Turvetuotanto on asia, joka jakaa tutkijoiden mielipiteitä. Kuva Eljas Sallmen / Lehtikuva.

Muuttuuko ilmasto ihmisen toimien takia vai luonnostaan? Onko voi vaarallista vai ei? Onko ydinvoima päästötöntä vai ei? Syntyykö turveperäisestä biodieselistä paljon vai vähän päästöjä? Aiheuttiko sikainfluenssarokote narkolepsiaa vai ei? Onko Venäjä suurvalta?

Kuka näistä saa ylipäänsä kertoa ja mitä, ja ketä pitäisi uskoa?

Tiedekeskustelu on tuottanut viime aikoina enemmän kysymyksiä ja syytöksiä kuin vastauksia. Uutisissa ovat esiintyneet nimettöminä VTT:n tutkijat, jotka ovat syyttäneet työnantajaansa painostuksesta ja sensuurista, kun he ovat esittäneet ”yksituumaisesta näkemyksestä” poikkeavia käsityksiä energiapolitiikasta. Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on pyytänyt asiasta selvitykset sekä VTT:ltä että työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tiedemiesten välisiä näkemyseroja on ilmennyt runsaasti muuallakin.

Sensoreiksi syytetyt kiistävät syytökset. Suomen Kuvalehden kiertokyselyn mukaan lähes kaikissa tutkimuslaitoksissa pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että tutkijoilla on oikeus ja velvollisuuskin esiintyä asiantuntijoina omalla osaamisalallaan ja antaa siitä myös lausuntoja.

Samaan hengenvetoon kuitenkin todetaan, että tutkimustulokset ja omat mielipiteet on syytä pitää erillään. Jos näkemykset ovat kovin radikaaleja, niistä olisi keskusteltava tiedeyhteisön tai tutkimuslaitoksen sisällä ennen julkisuutta. Omaan kategoriaansa kuuluvat tilaustyöt ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät, salaisiksi määritellyt tutkimukset.

Tutkijan kuuluu tiedottaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä pääjohtaja Pekka Puska korostaa, että tutkijoiden tehtäviin kuuluu tiedottaminen.

”Jos on näkemyseroja, tai asiat ovat muuten kovin kiperiä, niitä pohditaan yhteisissä palavereissa. Olisi hieman outoa, jos julkisuuteen annettaisiin samasta laitoksesta kovin erimielisiä kannanottoja”, sanoo viestintäpäällikkö Matti Lumijärvi.

Laitoksen ohjeissa kehotetaan laatimaan tiedotteet kiinnostaviksi ja maallikoiden tajuttaviksi. Myös mielipidekirjoitteluun kannustetaan.

Ilmatieteen laitos, erityisesti pääjohtaja Petteri Taalas, on ilmastonmuutoskeskustelussa vaatinut tehotoimia ja esiintynyt niin sanottujen skeptikkojen vastavoimana. Laitosta on jopa syytetty siitä, ettei se salli toisenlaisia näkemyksiä.

Viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura kuitenkin vakuuttaa, että laitoksen jokainen tutkija voi täysin vapaasti antaa omalta osaamisalueeltaan asiantuntijalausuntoja tai haastatteluja ilman portinvartijoita.

Perusperiaatteesta on vain kaksi käytännön tarpeisiin perustuvaa poikkeusta: Ylimmälle johdolle kuuluu tiedottamisen päävastuu laitoksen strategisista asioista, kuten taloudesta ja toimintasuunnitelmista. Sama pätee kriisiviestintään, jos kansalaisiin tai yhteiskuntaan kohdistuu välitön uhka, kuten esimerkiksi isojen myrskyjen tai tuhkapilven aikana.

”Jos ’ilmastonmuutos on peruttu’, kuten skeptikot väittävät, ja Ilmatieteen laitoksen tutkija on samaa mieltä, hän voi sen sanoa julki omissa nimissään, ei tosin laitoksen kantana, koska se ei perustu tutkimustuloksiimme. Tällaisia tapauksia vain ei ole tullut.”

Heikuran mielestä on täysin mahdoton ajatus, että tieteessä suljettaisiin suita. Pitää vain erottaa mielipiteet tutkimustuloksista.

Pelkkä tiede ei kuumenna

Metsäntutkimuslaitoksella (Metla) on runsaasti kokemusta tutkimustuloksiin liittyvistä riidoista. Niitä on syntynyt muun muassa happosateista, metsänhoidon menetelmistä ja ilmastonmuutoksesta.

”Meillä on julkilausuttu politiikka, että tutkijoilla on täysi ilmaisuvapaus, mutta laitoksen virallinen kanta annetaan ylijohtajan allekirjoittamana”, kertoo viestintäpäällikkö Erkki Kauhanen.

Hän on sitä mieltä, että mitä tulenarempia aiheet ovat poliittisesti, sitä enemmän näkemykset eroavat myös tutkijoiden keskuudessa.

”Puhtaasti tieteelliset kiistat harvoin todella kuumenevat.”

Kauhasella on myös peukalosääntö siihen, miten maallikoiden pitäisi suhtautua tiedemiesten ristiriitaisiin lausuntoihin: ”Terveellä järjellä ja viisaalla varovaisuudella.”

Viisasta varovaisuutta on esimerkiksi se, että ilmaston lämpenemistä yritetään hidastaa riippumatta siitä, mistä se johtuu. Hyötyä tulee joka tapauksessa, vaikka näkemykset osoittautuisivat vääriksi.

Kauhasen mielestä tiede on korotettu vähän turhankin korkealle korokkeelle.

”Siinä ei taida olla montakaan asiaa, jotka eivät voisi joskus muuttua. Joihinkin persooniin luotetaan enemmän kuin toisiin, ja jotkin verkostot jyräävät suostumatta ottamaan vastaan erilaista tietoa. Tutkijat puolestaan voivat tuntea sananvapauttaan loukatun, jos heidän mielipiteensä jäävät vähemmistöön.”

Metlan lustotutkija Mauri Timonen, joka on esittänyt ilmastonmuutoksesta ”kerettiläisiä” näkemyksiä, vahvistaa Kauhasen näkemykset.

”Rajoituksia valtavirrasta poikkeavien tulosten esittelyyn ei ole, eikä vastaani ole tullut kysymyksiä, joissa Metlan ’etu’ olisi vaatinut erilaista viestintää tai salailua”, Timonen sanoo. Hänen mukaansa laitoksessa on tuotu julki suuntaus entistäkin avoimempaan politiikkaan.

Timonen ei oikein miellä itseään ”skeptikoksi”, koska termi viittaa uskonasioihin. Lustotutkimusten tuloksista vain ei saada tukea ilmastonmuutoskeskustelun valtavirtaan.

Ulkopoliittisessa instituutissa tiedottamista pidetään itsestäänselvyytenä, mutta viestintäpäällikkö Leena Liukkonen neuvoo, että tutkija voi myös kieltäytyä lausunnoista. ”Ei tarvitse antaa haastatteluja kenenkään mieliksi eikä ryhtyä ilmaiseksi faktojen etsijäksi.”

Liukkonen huomauttaa myös, että tutkimustulokset ovat yleensä käyneet läpi tiedeyhteisön laatukontrollin ennen kuin ne menevät julkisuuteen.