”Nyt Suomi maksaa saastuttajille” – Kepa: Ilmastorahoitus unohtaa köyhimmät

Sijoittaen pienistä varoista saadaan paras hyöty, puolustautuu ministeri Kai Mykkänen.

Finnfund
Teksti
Elina Venesmäki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa on laskenut Suomen ilmastorahoituksen suuruutta ja suuntaa. Järjestö kertoo tiistaina 31. lokakuuta julkaisemassaan raportissa Ilmastorahoitus ja Suomi, että rahoitus on romahtanut.

Maailmanpankin mukaan ilmaston lämpeneminen voi lisätä maailman köyhien ihmisten määrää jopa 100 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Äärimmäistä köyhyyttä on maailmassa saatu viime vuosikymmeninä vähennettyä voimakkaasti, mutta tämä suunta uhkaa kääntyä.

Ilmastorahoituksella tuetaan ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen auttavia hankkeita.

Suomi on YK:n ilmastosopimuksen mukaisesti myöntänyt ilmastorahoitusta vuodesta 2010 alkaen.

Vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa kehitysmaille luvattiin ilmastorahoitusta lähimmän kolmen vuoden aikana noin 20 miljardia euroa, josta EU maksaa kolmanneksen. Vuoteen 2020 mennessä luvattiin yksityistä ja julkista tukea noin 70 miljardia euroa vuodessa.

Suomen vuosittainen rahoitus oli noin sadan miljoonan euron luokkaa vuodesta 2012 vuoteen 2015 asti, jolloin se oli 115 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 rahoitus romahti 43 miljoonaan euroon eli 63 prosenttia pienemmäksi kuin edellisvuonna.

”Totta kai meillä pitäisi olla tähän enemmän rahaa.”

Ilmastorahan pitäisi olla YK:n ilmastosopimusten mukaan ”uutta ja lisäistä”. Harvoin se kuitenkaan on, sillä yleensä ilmastoraha otetaan maan kehitysyhteistyövaroista.

Näin Suomikin tekee.

Suomen kehitysyhteistyövarojen raju leikkaus pari vuotta sitten tuntui tämän vuoksi myös ilmastorahoissa.

Kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) sanoo Suomen Kuvalehdelle, että ulkoministeriö on kokenut, että ilmastokysymykset ovat ratkaisevia kehitysyhteistyössä, ja siksi niihin panostetaan.

”Totta kai meillä pitäisi olla tähän enemmän rahaa, mutta kun ei ole, sijoituksilla esimerkiksi uusiutuvaan energiaan saamme enemmän aikaiseksi.”

Mykkänen kertoo, että Suomi on myös ohjannut Maailmanpankin rahastoa sijoittamaan entistä enemmän juuri köyhimpiin maihin, kuten Myanmariin ja Tansaniaan. Näissä maissa energiantarve kasvaa voimakkaasti, ja on hyvä, että kun energiaa tarvitaan, se on esimerkiksi aurinkovoimaa.

Suomi sijoittaa ilmastokohteisiin pääasiassa kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin kautta.

”Finnfund on tehnyt viime vuoden aikana yli 200 miljoonalla eurolla uusia investointipäätöksiä, joista suurimman osan uusiutuvaan energiaan köyhissä maissa. Kun sijoitukset aikanaan tuloutetaan takaisin, rahat voidaan sijoittaa taas uusiin hankkeisiin”, Mykkänen sanoo.

 

Kepa moittii, että suuren loven Suomen ilmastorahoitukseen on tehnyt hallituksen jo hallitusohjelmassaan tekemä päätös EU:n päästökauppatulojen siirrosta.

Aiemmin päästökaupan tulot ohjattiin ilmastorahoitukseen. Esimerkiksi vuonna 2014 päästöhuutokauppatuloja ohjattiin ilmastotyöhön 69 miljoonaa euroa.

Nyt Suomi maksaa osan päästökauppatuloista energiaintensiiviselle teollisuudelle kompensaationa mahdollisista tulonmenetyksistä, joita saattaa syntyä, jos sähkön hinta nousee päästökaupan takia.

Kepan ilmasto-oikeudenmukaisuusasiantuntija Tuuli Hietaniemi kritisoi tätä.

”Päästökaupparaha menee nyt pääasiassa suurille yrityksille, jotka eivät näitä rahoja tarvitse. Kukaan ei myöskään valvo, mihin nämä yritykset rahan käyttävät.”

“Päästökaupan ajatuksena on saada saastuttajat maksamaan tuottamistaan päästöistä. Nyt Suomi sen sijaan maksaa saastuttajille.”

Hietaniemi lisää, että yrityksillä ei ole velvoitteita suunnata rahoja esimerkiksi energiatehokkuuden parantamiseen.

”Ei ole myöskään osoitettu, että yritykset ylipäätään menettäisivät tulojaan. Mitään kompensoitavaa ei siis välttämättä ole.”

Sopeuttamishankkeista rahoittajan on vaikea odottaa voittoja.

Suomen ilmastorahoitusta on myös muutettu voimakkaasti lahjamuodosta sijoituksiksi, joille valtio odottaa takaisinmaksua ja jopa voittoja. Myös tämä on maailmalla yleinen suuntaus.

Sijoitusmuotoisella rahoituksella Suomi voi ministeri Kai Mykkäsen mukaan saada enemmän aikaiseksi kuin antamalla muutenkin niukat varat lahjoituksina pois.

Kansainvälinen tavoite on ohjata rahoitusta yhtä paljon hillintään ja sopeutumiseen, mutta rahojen ohjaaminen sijoituksiin suuntaa ilmastorahoitusta ennen kaikkea ilmastonmuutoksen hillintään, koska tällaisista hankkeista on helpompi tehdä bisnestä.

Hillitsemishankkeet ovat esimerkiksi suuria investointeja uusiutuvaan energiaan, Kepan Hietaniemi kertoo.

“Hillintä on tietenkin hyvä asia, mutta samalla moni sopeutumiseen liittyvä, kaikkein köyhimpien elämään vaikuttava hanke voi jäädä syrjään”, Hietaniemi sanoo.

Sopeutumishankkeet voivat esimerkiksi olla ihmisten tietoisuuden lisäämistä ja ruokaturvan parantamista opettamalla entistä parempia viljelymenetelmiä. Tällaisista hankkeista rahoittajan on vaikea odottaa voittoja.

”Minusta Suomen kannattaisi sitä paitsi panostaa päästöjen hillintään täällä kotimaassa. Täällä olisi paljon saavutettavaa.”

 

Suomi on luonut investointimuotoista kehitysapua varten uuden budjettimomentin: kehitysyhteistyön finanssisijoitukset.

Vuoden 2017 maksatuksissa tilanne muuttuukin ainakin paperilla paremmaksi, koska Suomi rahoittaa Maailmanpankin rahoitusyhtiötä IFC:tä useana peräkkäisenä vuonna yhteensä 114 miljoonalla eurolla. Sijoituksen ja mahdollisten tuottojen pitäisi palautua Suomeen.

Suomen varsinaisesta kehitysyhteistyöstä leikattiin yli 300 miljoonaa euroa. Sen seurauksena Suomen tuki muun muassa ilmastohankkeita kehitysmaissa rahoittavalle Maailmanpankin alaiselle kehitysjärjestölle IDA:lle putosi kahden rahoituskierroksen välillä vuonna 2013 maksetusta 256 miljoonasta eurosta 105 miljoonaan euroon vuonna 2016.

Finanssisijoitusten ajatuksena on houkuttaa mukaan myös yksityistä rahaa.

 

Oikaisu
Juttu julkaistu 31.10.2017 klo 9, juttua korjattu klo 9.27: Kepa on nykyään Kehitysyhteistyön kattojärjestö, ei Kehitysyhteistyön palvelujärjestö.