Nykyistä ja entistä opetustoimen johtajaa epäillään rikoksesta Helsingin laajassa korruptiotutkinnassa

Liisa Pohjolainen sanoo pitävänsä luonnollisena, että häntä on kuultu rikoksesta epäiltynä. "Kyse on niin vakavasta rikoksesta."
Kotimaa 7.9.2018 15:23
Rauno Jarnila (vas.) ja Liisa Pohjolainen © Helsingin kaupunki

Poliisi epäilee Helsingin kaupungin entistä ja nykyistä opetustoimen johtajaa virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Nykyään tehtävää hoitavan Liisa Pohjolaisen ja entisen johtajan Rauno Jarnilan epäillään laiminlyöneen asiassa valvontavastuunsa. Kyse on tapauksesta, jossa opetustoimen entisen tietohallintapäällikon Hannu Suoniemen epäillään tilanneen noin yhdeksän miljoonan euron edestä tietotekniikkaa edelleen myytäväksi.

Suoniemeä epäillään törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Teot ajoittuvat vuosiin 2006–2016. Epäiltynä jutussa on myös kaksi Suoniemen lähiesimiestä.

Poliisi on tiedottanut, että kahta esimiestason henkilöä epäillään virkarikosten lisäksi kavalluksesta. Pohjolainen ja Jarnila kertovat Suomen Kuvalehdelle, että kavallusepäily ei kohdistu heihin.

 

Jarnila toimi Suoniemen esimiehenä vuoteen 2015 saakka.

Kun poliisi ryhtyi tutkimaan korruptiotapausta tammikuussa 2017, Jarnila kertoi olevansa äimistynyt ja järkyttynyt. Hän hämmästeli, miten miljoonakavallus on edes mahdollinen kaupungin kilpailutus- ja byrokratiaviidakossa.

Jarnila sanoo nyt olevansa yllättynyt omasta asemastaan tutkinnassa.

”Epäillyn asema tuli siinä mielessä yllätyksenä, että opetusvirasto oli poikkeuksellisen iso virasto, yhteensä 6500 henkeä.”

”Johtaja tietenkin siirtää valtuuksia alemmalle tasolle. Esimiehen pitäisi sinänsä valvoa, miten niitä rahoja käytetään, mutta… ”

Jarnilan seuraaja, nykyinen kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen ehti olla Suoniemen esimiehenä vuoden verran.

”On ihan luonnollista, että minua on kuultu epäiltynä. Tässä on kuitenkin niin vakavasta rikoksesta kyse. On hyvä, että kaikki kivet käännetään ja kaikki tutkitaan”, Pohjolainen sanoo.

”Toisaalta olen tietysti itse sitä mieltä, että aika lyhyen aikaa ehdin olla siinä toimessa. Puutuin myös saman tien tietohallinnon toimimattomuuteen.”

Pohjolainen siirsi Suoniemen tietohallintopäällikön paikalta turvallisuuspäälliköksi.

Rikostutkinnan käynnistyttyä Suoniemi ja kolme muuta työntekijää irtisanottiin keväällä 2017. Kolmelle työntekijälle annettiin kirjallinen varoitus.

”Luottamus oli mennyt. Näillä henkilöillä oli kotonaan laitteita, jotka eivät olisi sinne kuuluneet”, Pohjolainen sanoo.

 

Pohjolainen jatkaa työssään normaalisti rikosepäilystä huolimatta.

”Ei tämä ole varsinaisesti vaikuttanut työskentelyyni. Kyllähän tämä koko tapaus on vaikuttanut. Poliisille on toimitettu kaikki, mitä sieltä on pyydetty. Kyllähän tässä on paljon selvitetty koko toimialalta”, Pohjolainen sanoo.

Apulaispormestari ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Pia Pakarinen (kok) sanoo, että ei ole tietoinen, ketkä esimiehet ovat rikostutkinnassa epäiltyinä.

”Sen jälkeen, kun tapaus meni poliisille, emme ole kauheasti tietoa saaneet, paitsi suurin piirtein se, mitä on Hesarista luettu. Mutta jos jotakin uutta tulee esiin, ryhdymme tarvittaviin toimenpiteisiin.”

Pakarinen korostaa, että kaupungilla on jo tarkistettu hankintakäytäntöjä ja tiukennettu sääntöjä.

”Olemme katsoneet tarkasti valtuudet, että kuka päättää mistäkin, ja tehneet hyvin tarkat luettelot tietoteknisistä välineistä. Onhan näitä aiemminkin tarkastettu, mutta selvästikin säännöt on kyetty ikään kuin väistämään.”

 

Opetustoimen korruptiotapaus siirtyi syyteharkintaan elokuun lopussa.

Kihlakunnansyyttäjä Katri Veran Helsingin syyttäjänvirastosta sanoo, ettei ole vielä ehtinyt tutustua tarkemmin esitutkintamateriaaliin. Mahdollisten syytteiden aikataulukaan ei ole selvillä.

”Uskoisin, että menee ensi vuoden puolelle”, Veran sanoo.

Esitutkintamateriaali tulee julkiseksi, kun oikeudenkäynti alkaa.