Nuorisosäätiö epäilee liikemiesten verkostoa uudesta harhautuksesta – lahtelaistalo myytiin Mansaarelle, tarjous myös Dubaista

Nuorisosäätiön uusi johto myi kerrostalon yhtiölle, jota edustanut ulosottovelkainen liikemies on syytteessä törkeästä veropetoksesta.
Kotimaa 15.10.2019 11:41
Nuorisosäätiö myi Lahdessa Hämeenkadulla sijaitsevan talon miljoonalla eurolla lokakuussa 2019. © Meeri Niinistö / Yle

Valtavan talousrikosvyyhdin keskelle joutunut Nuorisosäätiö on viime vuodet pessyt kasvojaan. Uusi johto on yrittänyt saada velkasaneeraukseen hakeutuneen säätiön taloutta kuntoon, tehnyt liudan tutkintapyyntöjä aiemman johdon toimista ja vaatinut kymmenien miljoonien eurojen tappiot aiheuttaneiden kauppojen purkua. 

Säätiö on myynyt entisten johtajien Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen ylihintaan ostamia kohteita tuntuvilla tappioilla – tavoitteenaan saada rahaa tyhjään kassaan.

Tässä yhteydessä säätiö näyttää päätyneen tekemään jälleen liiketoimia kysymyksiä herättävien tahojen kanssa. Nuorisosäätiön johto kertoo Suomen Kuvalehdelle epäilevänsä, että säätiötä on harhautettu tuoreessa kiinteistökaupassa.