Näkökulma: Rokotusvastustajat lottoavat terveydellään, kun suoja ympäriltä heikkenee

Rokottamattomien hoitaminen voi herättää kiperiä eettisiä pohdintoja terveydenhuollon resurssien käytöstä, kirjoittaa ajankohtaistuottaja Salla Vuorikoski.
Kotimaa 10.9.2021 11:18
Yhdysvalloissa kalifornialaisen sairaalan teho-osastolla hoidetaan koronapotilaita. © Nic Coury/AFP/Lehtikuva

Tanska palasi tänään normaaliin, ainakin symbolisesti. Koronarajoitukset poistettiin lopullisesti, eikä maan sisällä ole enää käyttöä koronapassille, jota Suomessa vasta valmistellaan. Tanskalaisista 73,5 prosenttia on saanut kaksi rokotetta.

Meilläkin sama häämöttää tulevaisuudessa. Suomessa täysin rokotettuja on koko väestöstä nyt 54,5 prosenttia, yli 12-vuotiaista 61,9 prosenttia.

Kun rokotuskattavuus nousee, yhä useampi on entistä paremmin suojassa koronaviruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta ja kuolemilta. 

Esimerkiksi virusmuunnokset voivat edelleen sekoittaa pakkaa, mutta jos yllätyksiä ei tule ja rokotettuja on riittävästi eli yli 80 prosenttia yli 12-vuotiaista, rajoitukset puretaan. Ehkä jo lokakuussa. Näin ovat päättäjät lupailleet