Viimeiset vanhukset

Mustionjoessa elää enää 800 jokihelmisimpukkaa eli raakkua. Uusia raakkuja joessa ei ole syntynyt 1950-luvun jälkeen. Mutta Ikean muovilaatikoissa kasvaa pieniä mustiolaisia, jotka odottavat siirtoa Mustionjokeen.

Kotimaa 03.01.2020 06:00
Teksti Wilhelmiina Palonen kuvat Marjo Tynkkynen grafiikka Hannu Kyyriäinen

Pohja tulee vastaan runsaan kolmen metrin syvyydessä. Virtaus on kohtalainen, vesi sameaa.

Kesällä joenpohjassa on ollut vihreämpää, nyt sielläkin on talvi. Näkyy paremmin: kiviä, hiekkaa, mutaa. Kuolleita ja eläviä vesikasveja.

Simpukoita.

Mustionjoki virtaa Karjaan läpi. Siinä elää seitsemän erilaista suursimpukkalajia. Samanlaista jokea ei löydy mistään Suomesta, tuskin muualtakaan Pohjoismaista.

Pohjassa on pystyssä muita suurempia, munuaisen muotoisia simpukoita. Ne ovat raakkuja.

Aikaisemmin Suomessa oli kymmeniä jokia, joiden pohjaa raakku peitti kauttaaltaan.

Hyvissä olosuhteissa eläin viihtyy jopa kolmessa kerroksessa päällekkäin. Neliömetrillä saattaa elää tuhat raakkua. Tutkijat tietävät pohjoisesta Suomesta vieläkin kirkasvetisiä jokia, joissa asuu yli satatuhatta yksilöä.

Lue myös

Suomi perii EU-puheenjohtajuuden kaoottiselta Romanialta – Unioni etsii nyt suuntaa: muut jäsenmaat odottavat tehoa ja tuloksia

EU-puheenjohtaja Suomi on nyt vain Helsinki – vuonna 2006 kokouksia oli 21 paikkakunnalla: ”Vaikea sanoa, menetetäänkö mitään”

Suomi kävi suureen taisteluun: oikeusvaltion rikkojat ruotuun, vaikka rahalla – Unkari ja Puola eivät ole ainoita niskoittelijoita

”Vasta EU-jäsenyys nosti Suomen aidoksi länsieurooppalaiseksi valtioksi”

Valkoinen unioni: Vähemmistöt aliedustettuina EU-parlamentissa – Myös ensimmäistä ei-valkoista komissaaria odotetaan yhä

Talvisodan kuukaudet – tähän mennessä tapahtunut

Talvisodan kuukaudet – näin seuraavaksi

Kyösti Kallio: Kouluttamaton viljelijä, joka uskoi yhtenäisyyden voimaan – Tasavallan presidentit SK Radiossa

SK Radio: Sotaan hylätyt – mielisairaat jätettiin yksin talvisodan jalkoihin

Hoitaja pakeni talvisotaa ja jätti 16 mielisairasta lukkojen taakse – sitten tulivat venäläiset

Stalinin silmissä Suomi oli ”lähiulkomaa” – vasta talvisota teki Suomesta Pohjoismaan

Talvisodan opetus 2020-luvulle: jokaista tarvitaan yhteiskunnassa – ei jätetä kaveria, vaan autetaan voimien mukaisiin töihin

Talvisotaa vauvoille: Kansainvälinen nettikauppa myi ruokalappuja, joita koristivat sotakuvat Suomesta

Pellolle ilmestyi seitsemän mystistä kuoppaa – Neljän päivän kuluttua alkoi talvisota

”Tärkein kouluaine ei ole äikkä tai matematiikka, vaan se, josta oppilas itse eniten pitää”, sanoo kirjailija Tommi Kinnunen

Seitsemän veljestä kielipoliisin kynsissä – Moni on lukenut klassikon sensuroituna, armoa eivät saaneet edes hunsvotti ja kakara

Sisältö