Mikä on elämän tarkoitus? – Seitsemän vastausta kaikkein suurimpaan kysymykseen

SK:n arkistoista: ”Miten voimme kokea onnea ja iloa, jos emme ole kokeneet surua ja synkkyyttä?”
Kotimaa 24.12.2015 15:00
Koonnut Elina Järvinen

Claes Andersson © Mirva Kakko

Claes Andersson, 77, Espoo. Psykiatri, kirjailija, jazzmuusikko, entinen kansanedustaja.

”Elämämme tarkoitus on häviäminen. Kun olemme poissa meitä ei enää ole, ei edes poissaolona tai tyhjyytenä, eikä kenenkään muistissa.

Kaikki jonka aistimme, muistimme, varastoimme, kuvasimme, tunsimme, vihasimme ja rakastimme katoaa meidän mukanamme. Elämämme tehtävä on toteuttaa olemassaolomme tarkoitus, joka on katoaminen.

Meidän tulee totuttautua olemaan kuolleita, sanoo Gustaf Fröding, suuri ruotsalainen runoilija. Mikäli me kiellämme oman kuolemamme me samalla kavennamme elämänkokemuksemme, teemme siitä köyhemmän, ahtaamman ja pinnallisemman.

Mutta vaikka elämämme tarkoitus on kuolema ja sen väistämättömyyden hyväksyminen, tämä ei tarkoita että elämämme olisi surujen ja kärsimysten vaellus, Via Dolorosa.

Päinvastoin.

Elämän rikkaus syntyy vastakohtien ja ristiriitojen jännitteistä. Kaikki elollinen pitää sisällään vastakkaisia voimia. Sisäiset ristiriidat, vastakohdat ja ambivalenssi, kuuluvat olemassaolon perusominaisuuksiin. Hyvä ja paha, Jumala ja Saatana, pyhyys ja saastaisuus, Eros ja Thanatos, valo ja pimeys, rakkaus ja viha – nämä ovat elämän vastakohtia ja muodostavat kokemusten ja tunteiden rikkaan kirjon.

Miten voisimme kokea onnea ja iloa jos emme olisi kokeneet surua ja synkkyyttä?

Eikö rakkauteen ja kiintymykseen aina liity menettämisen uhka ja tuhon varjo?

Onko kauneutta olemassa ilman sen vastakohtaa?

Kun kevät ja valo saapuvat maahamme, voisimmeko iloita ilman että olemme ensin eläneet läpi syksyn ja talven kylmyyden ja pimeyden?

Silloin kun elämä soljuu ja kaikki on hyvin emme yleensä mieti omaa onnellisuuttamme tai elämän tarkoitusta. Silloin me vain olemme ja elämme sen enempää ihmettelemättä mitä kaikki tämä tarkoittaa.

Ei onnellinen ihminen kysele onnensa perään.

Toisin on silloin kun elämä koettelee ja ahdistaa meitä, kun läheinen ihminen kärsii, kun sairastumme tai joudumme vaikean konfliktin tai kriisin puristukseen.

Silloin joudumme kysymään: Miksi juuri minä? Onko tällä kivulla ja kärsimyksellä joku tarkoitus? Mistä haavoista minut on tehty?

Se mikä ei tapa parantaa, on tapana sanoa. Olen asiasta eri mieltä. Se mikä ei tapa kuitenkin vahingoittaa ja katkeroittaa meitä.

Jokainen elämä on yhtä pitkä, kestää syntymästä kuolemaan. En näe siinä muuta tarkoitusta kuin kaiken sen kohtaaminen mikä vastaamme tulee.

Tarkoitus on iloita, nauttia, rakastaa, tehdä työtä, kohdella muita ihmisiä yhtä hyvin kuin itseämme, ja hyväksyä ikääntymiseen liittyvä luopuminen.

Ja muistaa iloita lapsista ja heidän lapsistaan ja sitten tyynesti kuolla kun sen aika on.”

Video: Elämän tarkoitus 40 sekunnissa.

 

Jaakko Pallasvuo, 27, Helsinki. Taiteilija.

”Vaeltelen Sokoksella ja selaan sähköposteja puhelimeltani.

Olen juuri nähnyt uusimman Hunger Games -elokuvan. Suositussa nuorisoelokuvassa käsitellään luokkasotaa, propagandaa, kidutusta ja harvenneita resursseja. Ystävän isän vaimolla on syöpä. Internetissä on kuva elefantista, jonka naama on norsunluun tähden leikattu irti. Toimittajan sähköpostissa kysytään: mikä on elämän tarkoitus? Sokoksen myyjä suosittelee Lumenen kosteusvoidetta, koska kasvoillani näkyvät ikääntymisen merkit. Olen 27-vuotias.

Uudessa vuokra-asunnossani sytytän seetripuunhajuisen tuoksukynttilän. Olen ostanut myös kotimaista tervasaippuaa. Haaveilen nomadien käsinsolmimasta matosta ja öljymaalauksesta. Lautaset ja kupit aion muovailla itse. Olen päättänyt uskoa, että harvinaiset esineet tekevät yksin laatikossa asumisesta mielekkään projektin.

Ajattelen sähköpostia ja sen sisältämää kysymystä. Ajattelen, että en usko kaikenkattavaan ’tarkoitukseen’ (esim. tiede, jumala, kommunismi, romanttinen rakkaus). Merkityksellisiä ovat hetket, joissa ei-tietämisen voi jakaa toisten kanssa. Merkityksen luominen on arkista työtä, jota voisi verrata vaikkapa tiskaamiseen. Silloin kun taide ei keskity arvonluontiin, se voi olla osa tarkoitusta. Elämä ei pakkaudu vastauksen muotoiseksi. Huomenna aloitamme taas alusta.

Puhallan tuoksukynttilän sammuksiin. Avaan selaimen ja etsin: ’eeva-liisa manner runoja’. Klikkaan usein samaa linkkiä. Kömpelö html-sivu 90-luvun lopulta. Kylmänkeltainen teksti oranssilla taustalla. Pop up -mainoksia. Luen aina saman kohdan:

Minun on tultava siksi mikä olen

eikä siksi mikä luulen olevani

tai mikä tahtoisin olla; ei myöskään siksi mikä sinä olet (tai se toinen);

 

tämä minun tulemiseni on hidasta riisuuntumista:

jättää yksilöllisyytensä vaatteet

yhteisyyden rannalle ja uida,

 

minun on aina uitava ylitse, aina toista rantaa kohti;

näin jo kerran anonyymin varjoni

kiipeävän jyrkännettä ylös

ja häviävän metsän hiljaisuuteen, palaamatta.”

 

 

Laura Honkasalo, 44, Helsinki. Kirjailija.

”Pyhä Kevin asui 500-luvulla seitsemän vuotta ahtaassa luolassa Irlannin maaseudulla tutkiskellen omaa sieluaan. Opiskellessani Irlannissa ihastuin pyhimyksen tarinaan. Olin sitä mieltä, että elämän tarkoitusta on turha etsiä itseapukirjoista tai ratkaisukeskeisestä terapiasta. Kevinillä oli oikea asenne!

Vierastan edelleen latteita elämänviisauksia ja helppoja vastauksia. Mielekkäin vastaus on se, että vastausta ei ole. Minä katselin kaikkia tekoja, joita auringon alla tehdään, ja katso, kaikki oli turhuutta ja tuulen tavoittamista! sanoo Saarnaaja Vanhassa testamentissa. Olen aina kokenut Saarnaajan kirjan lohdulliseksi, samoin vanhat suomalaiset virret. Saarnaajan mukaan on turha koota omaisuutta ja koristaa itseään, ja samaa opettaa vanha virsikirja: Miss’ ompi silloin koreus, Maailman häijy haureus, Kun mato silmää kaivaa Ja Sielu kärsii vaivaa?

Vanhojen virsien äärimmäinen depressiivisyys on huojentavaa. Raamattu toistaa samaa: Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, ja enintänsä kahdeksankymmentä vuotta; ja mikä siinä on parasta ollut, se on tuska ja vaiva ollut; sillä se on pian mennyt ohitse, juurikin kun olisimme lentäneet. (Ps. 90:10). Tarvitseeko elämällä tarkoitusta ollakaan?

Saarnaaja sekä 1800-luvun veisaajat uskoivat tietysti vakaasti kuolemanjälkeiseen autuuteen, joka hurskasta odottaa. Lapsena kuulin vanhan ihmisen sanovan, että kuoleman jälkeen ei ole muuta elämää kuin että ruumis pukkaa koiranputkea. Ajatus on lohdullinen. Runossaan Ikävyys Aleksis Kivi toivoo, ettei hänen hautaansa merkitä ollenkaan, vaan sen päälle saa kasvaa niitty, eikä kukaan käy haudalla suremassa.

Kun ajattelen elämän tarkoitusta, ajatukset hakeutuvat yllä oleviin teksteihin. Loppujen lopuksi minulle elämän tarkoitus on kieli, se että ihminen voi ilmaista itseään ja elämän tarkoituksen etsintää, lohduttomuutta ja lohdun kaipuuta. Elämän turhuutta tai tarkoituksellisuutta, surua, ikävää ja iloa. Miten harmi, ettei Pyhä Kevin kirjoittanut muistiin ajatuksia, joita erakkoaikoinaan sai.”

 

 

Saija Angerman, 13, Kajaani. Seitsemäsluokkalainen.

”Elämän tarkoitus on yksinkertaisesti elää. Opiskella, nauttia kavereiden seurasta, ulkoilla. Tämänikäisenä myös harrastukset ovat usein todella tärkeitä. Lisäksi on tärkeää nauttia siitä mitä tekee, muistaa olla oma itsensä ja katsoa elämän valoisaa puolta, kuten Monty Pythonin laulussa sanotaan: Always look on the bright side of life.”

 

 

Sara Heinämaa, 54, Helsinki. Filosofian professori Jyväskylän yliopistossa.

”Elämän tarkoitusta koskevaan kysymykseen ei voi vastata yleisesti, eikä kukaan voi ratkaista tätä ongelmaa toisten puolesta. Tiedemiehet, jumaloppineet ja kaikenlaiset saarnamiehet ja elämänvalmentajat, kirkolliset yhtä lailla kuin maalliset, ovat minun elämäni, sinun elämäsi ja jokaisen toisen ihmiselämän osalta amatöörejä.

Ongelma ei nimittäin koske tosiasioita, sen enempää jumalallisia kuin kosmisia. Kysymyksellä on vähän, jos mitään, tekemistä sen kanssa, miten maailma on saanut alkunsa, mistä partikkeleista todellisuus koostuu, millaiset lait määräävät materian liikkeistä ja miten ihmislaji on syntynyt.

Kysymys elämän tarkoituksesta on luonteeltaan käytännöllinen ja välitön. Tällaisena se muistuttaa läheisesti kysymyksiä ’Miten minun tulee toimia?’ ja ’Mitä voin tehdä?’. Hetkellisten ratkaisujen sijasta pohdintani kohteena on tarkoitus-kysymyksen kohdalla kuitenkin koko olemassaoloni, jokainen tekoni, kokemukseni, kykyni, suhteeni ja mahdollisuuteni, jokainen tavoittelemani arvo ja päämäärä ja kaikki voimavarani. En mieti pelkästään, ryhdynkö opiskelemaan taloustieteitä vai teologiaa, adoptoinko lapsen vai liitynkö ammattiyhdistykseen, istutanko appelsiinintaimia tai jaksanko vielä kamppailla filosofisen intohimoni toteuttamiseksi. Sen sijaan kysyn, millaisen kudoksen tahdon ja rohkenen elämästäni muodostaa. Kuka olen ja keneksi aion tulla?

Käytännöllisen luonteensa vuoksi kysymys elämän tarkoituksesta on tilannesidonnainen. Jokainen asettaa tämän kysymyksen siitä ainutkertaisesta todellisuudesta käsin, josta löytää itsensä. Tämä käsitetään usein väärin, ikään kuin elämä olisi taideteos, jonka loihtisimme tyhjästä. Esteettinen tulkinta on virheellinen, sillä inhimillinen todellisuus rakentuu aina toisten ihmisten varaan, luonnon ja kulttuurin väliselle rajalle ja perinteen käännöskohtaan.

Niinpä kysymys minun elämästäni koskee myös ihmisyyttä, ympäröivää luontoa ja kulttuuria sekä sitä maailmaa johon olen syntynyt. Mitä aion ja voin tälle tehdä?”

 

 

Lauri Maijala, 28, Helsinki. Teatteriohjaaja.

”Kun en ole pappi, minulla ei voi olla oikeutta määritellä kenenkään elämän tarkoitusta. Se olisi valheellista ja kenties moraalitonta, joka tapauksessa ajanhukkaa.

En halua pohtia omankaan elämäni tarkoitusta kovin syvällisesti, sillä pelkään sekoavani ja tulevani uskoon. Mutta voihan sitä leikkiä, joten Puu-Vallilan puudelin mandaatilla, kaiken latistavan ironian senaattorina ja melkein maisterina, ts. läpällä, julistan elämän tarkoituksen olevan jokin seuraavista:

1) Rakastaa ja tulla rakastetuksi (zzzz) 2) Lisääntyminen (ns. ”seksi”) 3) Elää mahdollisimman hyvää elämää (pliis) 4) ”Tehdä toisille niin kuin toivoisit että jne.” tai 5) Tuohitorvi 6) Lakata murehtimasta AND PARTY ON! 7) Apple nam nam nam 8) Kutsu Linnan juhliin (Sauli jos luet tätä: osoitteeni saat KOM-teatterin toimistosta. Olisi kiva kerrankin jutella oikein ajan kanssa. PS. Miksi et vastaa viesteihini?) 9) Kateutta herättävä leposija Hietaniemen taiteilijakukkulalla 10) ATK-ajokortti 11) Voittaa kansalaissota (Työväki vielä on nouseva kerran, voi teitä kun saatte te orjasta herran!) 12) Syyttää peiliä kun naama on vino 13) Peruutusturva hätäpäissä varaamalleni Tuonelan matkalle 14) Tuhota ihmiskunta / nihilistit, jotta maailma pelastuisi 15) Vetää dunkkuun B. ”Nalle” W:a / besserwisservassareita 16) Vetää dunkkuun Lauri Maijalaa 17) Vetää herne nenään 18) Mennä naimisiin samaa/eri sukupuolta olevan kanssa ihan vain periaatteen vuoksi 19) Ajaa hiomavaunulla sumuisena aamuna 20) Pienentää ja suurentaa valitsemiansa ruumiinosia huokeasti 21) Tutustua vielä Jouko Turkkaan 22) Heittää yläfemmat _________ kanssa. 3) Olla hist. henk. 24) Olla rikas paska eli 25) ollapa porvari ja nukkua kerrakin hyvin 26) Olla Chaplin-tyylinen keppikerjäläinen (ei liian raffi) ja saada vain sympatiaa osakseen 27) Paeta kysymyksenasettelua 28) Kirjoittaa listoja.

Siinä elämän tarkoitus jokaista 28 ikävuottani kohden. Yhteenkään en varauksetta usko. Se on itse asiassa aika surullista. Ollapa Oinonen. Kaikki olisi niin helppoa.”

 

 

Antti Kupiainen, 60, Helsinki. Akatemiaprofessori Helsingin yliopiston matematiikan laitoksella. Tutkii kaaosta ja järjestystä matematiikan keinoin.

”Luonnonlaeista on turha etsiä tarkoitusta. Niiden kuvaamassa maailmassa epäjärjestys kasvaa alati pyyhkien lopulta pois kaiken, niin ihmisen, elämän ja maan kuin tähdetkin.

Miljardeja vuosia sitten maailmankaikkeus syntyi tilaan, jossa ei vallinnut tämänkaltainen tasapaino. Tällöin järjestys saattoi kehittyä kaaoksen keskellä. Näin maapallolle auringon energian avulla kehittyi elämä, joka evoluution myötä synnytti yhä uusia muotoja, myös meidät ihmiset.

Mutta evoluutiolla ei myöskään ole tarkoitusta. Kaikki nykyiset elämän muodot, ihminen mukaan lukien, ovat kehittyneet lukemattomien sattumien kautta.

Meteoriitti, joka iski pallollemme ja loi nisäkkäille elintilan, olisi voinut olla osumatta tai olla vielä suurempi ja pyyhkiä kaiken pois. Älyllinen elämä, joka kykenee tajuamaan oman merkityksettömyytensä, saattaa olla syntynyt vain täällä ja kukoistaa mitättömän hetken kosmisen ajan mittakaavassa.

Tämä tieteen sanoma tuntuu monista kylmältä ja lohduttomalta. Sen tilalle on kautta aikain tarjottu uskomuksia, jotka etsivät merkitystä ja toivoa luonnon ulkopuolisista voimista.

Mutta miksi vain yliluonnollinen voisi antaa elämälle viime kädessä tarkoituksen?

Eikö se, että tieteen avulla ihminen on oppinut ymmärtämään luonnonilmiöitä ja taiteen kautta sitä mikä on inhimillistä, tarjoa kypsemmän ja kestävämmän lähtökohdan?

Se, että tajuamme olemassaolomme ainutkertaisuuden, tarjoaa myös syyn pyrkiä säilyttämään sen edellytykset. Se voisi kannustaa meitä jättämään lapsillemme paremman maailman kuin mihin itse synnyimme. Se voisi kannustaa meitä huolehtimaan lähimmäisistämme, suojelemaan luontoa, vaalimaan tieteitä ja taiteita tai toimimaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Elämän tarkoitus on omissa käsissämme.”

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 51/2014.