Yhdysvalloissa oppii, miksi julkiset, kaikille kuuluvat palvelut ovat erinomainen idea

KOLUMNI: Kun palvelut kuuluvat samanlaisina kaikille, jokainen voi rakentaa elämäänsä ilman muiden lupaa, kirjoittaa Anu Partanen.
Mielipide 24.9.2017 13:13
Anu Partanen
Suomen Kuvalehti - avatar
Suomen Kuvalehti

Miksi valtio jakaa tukia keskiluokalle ja rikkaille? Miksi pakottaa ihmiset ensin luovuttamaan osa tuloistaan byrokraateille, jotka sitten jakavat samat rahat takaisin lapsilisinä, opintotukena, vanhempainrahoina ja muina etuuksina ja palveluina?

Ensivilkaisulla moisessa rahan kierrättämisessä ei olekaan järkeä. Lisäksi siitä voisi kuvitella olevan suorastaan vahinkoa, koska poliitikot ja virkamiehet päättävät, millainen palvelu ihmisille tarjotaan.

Koko ajatus tuntuu sotivan nykyisiä yksilöllisyyden ja valinnanvapauden ihanteita vastaan. Lisäksi julkisten palvelujen ylivalta vie markkinoita yrityksiltä ja estää siten kenties tehokkaampien ja monipuolisempien palvelujen syntymisen.

Voisi siis ajatella, että verovaroilla on turvattava kaikkein heikoimpien perusturva, mutta muiden pitää kantaa itse vastuu elämänsä järjestämisestä ja rahoittamisesta. Valtio vetäytyköön. Eikö niin?