Kolme raitaa

Kolumni 02.02.2018 06:00
Tuomas Kyrö

Olin yhdeksänvuotias, muurari seitsemänkymmenen. Tulin kiireesti koulusta kotiin, koska miehen tarinat ja tekeminen kiinnostivat. Ojensin tiiliä, hän muurasi takkaa polvillaan, ilman sukkia. Jalkapohjassa näkyi kolme vaaleaa suoraa viivaa kuin unelmoimissani koripallokengissä. Muurari kertoi niiden olleen ensin viillot, sitten arvet.

Elettiin 1930-luvun alkua hiljaisessa suomalaiskaupungissa. Muurari oli ollut ikäiseni, tulossa apupojan hommista kotiin, kun auto pysähtyi viereen. Poika heitettiin takapenkille, kaarrettiin metsäautotielle.

Yksi piti kiinni, toinen viilsi. Muurari kinkkasi puunoksaan tukien metsästä kotiin.

Miksi, minä kysyin.

Koska sukulaiset olivat olleet luokkasodassa toisella puolella kuin autossa olleiden nuorten miesten sukulaiset. Hän itse ei ollut edes syntynyt kun sotaa käytiin.

Muurari kertoi tarinansa iloisilla surullisilla silmillä. Otti termoksesta kahvia, pyysi seuraavan tiilen.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Tuomas Kyrö

Kirjoittaja on kirjailija.

Sisältö