René Nyberg: Venäjän kanssa kannattaa pitää yllä vuoropuhelua

PUHEENVUORO: Suhteet Venäjään ovat hyvin monipuoliset, vaikka Suomi on Venäjälle pieni tai keskikokoinen kysymys.

Profiilikuva
Euroopan unioni
Teksti
René Nyberg
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kyky elää Venäjän naapurissa on Suomen pysyvä haaste. Suomi on Venäjän paras naapuri. Tosin tämä on yksinomaan Suomen ansiota, kuten nähtiin syksyllä 2015, jolloin Venäjä provosoimatta rikkoi vallitsevaa rajajärjestystä.

Suomen vastainen raja on Venäjän pisin EU-raja ja Venäjän teknisesti toimivin raja. Se on ollut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen myös avoin raja, jonka molempien maiden kansalaiset viisumipakosta huolimatta voivat halutessaan ylittää.

Suomen ja Venäjän suhteita kuvaa historiallinen sovinto.

Suomen ja Venäjän suhteiden vakiintuminen oli pitkä prosessi. Alueluovutusten yhteydessä suoritettu väestön täysimittainen evakuointi oli historiallisesti ainutlaatuinen ratkaisu. Sen ansiosta Suomi välttyi irredenta-ongelmalta. Suomella ei ole rajakysymystä. Suomi on luovutetuilla alueilla enää historiallisesti ja arkeologisesti läsnä.

Kanonisoidussa neuvostokielessä Suomi määriteltiin ”ystävällismieliseksi maaksi” erotuksena ”veljesmaista”, joita olivat Neuvostoliiton liittolaiset. Suomi onnistui tavoitteessaan, joka kirjattiin 1948 yya-sopimuksen johdantoon eli ”pyrkimykseen pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella”.

Tästä rakentui Suomen puolueettomuuspolitiikka, jota Moskova ei koskaan täysin hyväksynyt. Suomi löysi silti paikkansa yhtenä Euroopan puolueettomista ja liittoutumattomista maista.

Suhde Neuvostoliittoon oli vaikea, mutta vaikka Suomi joutui poliittisesti taipumaan, sen ylivertainen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä osoittautui kestäväksi. Suomi vaurastui Neuvostoliiton kauppakumppanina, sillä kaupankäynnin ehdot noudattivat markkinatalouden sääntöjä.

Neuvostokaupan osuus oli sodanjälkeisenä aikana noin 15 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta. Lisäksi Suomi kykeni askel askeleelta integroitumaan eurooppalaisiin rakenteisiin.

Suomen ja Venäjän suhteita kuvaa historiallinen sovinto. Sitä symboloivat juuri virkaan astuneen presidentti Vladimir Putinin 2001 laskemat seppeleet Hietaniemen sankariristille sekä Mannerheimin haudalle.

Sovinto on merkittävä saavutus ja samalla erään kehityksen päätepiste. Sen edellytys oli Suomen selviytyminen koskemattomana sodasta. Ilman Suomen armeijan kykyä suojella siviiliväestöä syvä vihan tunne ei olisi haihtunut.

Ilmiö on ainutkertainen Venäjän naapurimaissa. Vihan tunteiden katoaminen koskee myös venäläisiä.

 

Suomi on Venäjän johdolle pieni tai keskikokoinen kysymys. Silti suhteiden monipuolisuus on huomattava. Yhteys Venäjän johtoon on perinteisesti ollut Suomen ulkopolitiikan keskiössä. Erityisen vaativaa yhteydenpito on silloin kun lännen välit Venäjään ovat rikki.

Presidentti Sauli Niinistön matka Sotšiin tapaamaan Putinia elokuussa 2014 oli määrätietoinen veto varmistaa puheyhteys Venäjän presidenttiin. Matka sisälsi riskejä. Putinin vieraaksi matkusti EU-maan päämies puhumaan Ukrainan sodasta, joka oli johtanut EU:n ja Venäjän välirikkoon. Niinistö jatkoi Sotšista Kiovaan Ukrainan presidentin Petro Porošenkon luo.

Niinistö on Sotšin-matkansa jälkeen tavannut Putinia toistuvasti ja puhunut hänen kanssaan puhelimessa. Putin vieraili heinäkuussa 2016 Kultarannassa ja on tulossa Suomeen kesällä 2017. Vastaavasti Niinistö käy Venäjällä. Porošenko vieraili Suomessa tammikuussa 2017.

Vuoropuhelun ylläpitäminen Venäjän kanssa on Suomen ja EU:n etujen mukaista.

 

Kirjoittaja on suurlähettiläs ja teksti ote Jaakko Iloniemen, Petri Hakkaraisen ja Nybergin 16. helmikuuta ilmestyvästä Trump, Putin, Merkel ja Suomi -teoksesta (Otava).