Sotilasvalaa syytä uudistaa

Kunniaan ja omaantuntoon vetoavan valan pitäisi riittää alokkaille, kun se riittää puolustusvoimien ylipäälliköllekin, kirjoittaa Esa Ylikoski.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Esa Ylikoski
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tasavallan presidentti ja eduskunnan puhemies antavat juhlallisen vakuutuksen, kun he astuvat tehtäviinsä. Oikeuksien tuomarit antavat tuomarinvakuutuksen, sillä tuomarien uskonnollinen vala poistettiin vuoden 2017 alusta. Vuotta aiemmin tuli käyttöön kaikille yhteinen todistajanvakuutus.

Todistajan uskonnollisen valan poistamista perusteltiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiin viitaten myös arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojalla. Tuomarien osalta viitattiin vain tehtävän maalliseen luonteeseen.

Juhlallinen velvoittautuminen olisi hyvä harmonisoida uskontoneutraaliksi myös virkamiesten ja sotilaiden osalta. Kunnian ja omantunnon pitäisi riittää heille samoin kuin uusille ministereillekin. Onhan tehtävän luonne maallinen.

Ministerien velvoittautu- misen seremonia on jo puoliksi neutraali, kun ministerit antavat tuomarinvakuutuksen, mutta sen lisäksi heidän pitää valita uskonnollisen virkamiesvalan ja neutraalin virkamiesvakuutuksen välillä. Asiaa koskeva uudistus oli esillä ennen viime eduskuntavaaleja, ja silloin oikeuskansleri piti parempana ministerin vakuutusta viitaten tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen esimerkkiin.