Professori Jaana Hallamaa: Jos Teemu Laajasalon rikostuomio ei ole este piispan viran hoidolle, voiko virkakaan olla merkittävä?

Mielipide: Kirkon johdon hiljaisuus viestii, että kirkossa voidaan toimia tavalla, joka sotii avoimuutta ja rehellisyyttä vastaan.

Profiilikuva
Teksti
Jaana Hallamaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kotimaa-lehti pyysi toimittajia kertomaan käsityksensä vuoden 2018 kirkollisesta uutisesta tai ilmiöstä.

Yksi niistä oli Helsingin piispa Teemu Laajasalo, viime vuonna eniten mediassa näkynyt kirkon edustaja. Laajasaloa koskevia seikkoja on julkisessa keskustelussa tarkasteltu yksittäin sitä mukaan, kun niitä on tullut esiin.

Julkisten asiakirjojen, median julkaisemien tietojen ja haastattelujen valossa voidaan laatia kokonaisuus, joka kuvaa Laajasaloa kirkollisena mediailmiönä. Faktojen pohjalta voidaan myös arvioida niiden merkitystä kirkon kannalta.

Tultuaan valituksi Kallion kirkkoherraksi vuonna 2013 Laajasalo kertoi julkisuudessa, että hän suunnittelee luopuvansa koulutusalan liiketoiminnasta kirkkoherranvirkansa takia.

Hän ei kuitenkaan lakkauttanut yritystään, vaan myi pois sen pääsykoekoulutusliiketoiminnan ja muutti nimen TL Opetus Oy:ksi.

Helsingin piispanvaalin ratkettua vuonna 2017 Suomen Kuvalehti julkaisi jutun TL Opetus Oy:n raskaista veloista ja laiminlyönneistä.

Laajasalo kertoi, että ”liiketoimintakaupan yhteydessä yritykselle jäi velkaa, joista verot ym. on hoidettu”. Käynnissä olivat myös neuvottelut pankin kanssa pyrkimyksenä maksaa velat ja lakkauttaa yritys vuoden loppuun mennessä.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki –lehdelle hän kommentoi yrityksensä toimintaa alkuvuoden 2013 jälkeen.

”Käytännössä liiketoiminta on sen jälkeen ollut hyvin pienimuotoista”, Laajasalo sanoi.  

TL Opetus Oy:n kaupparekisteriin joulukuussa 2017 toimittamista tiedoista käy kuitenkin ilmi, että yrityksellä oli tuloa kausilla 2013—2017 yhteensä 153 465 euroa. Se koostui Laajasalon sivutoimisesti harjoittamasta luennointi- ja koulutustoiminnasta. 

Laajasalo haki yrityksensä alasajoa edeltävään selvitystilaan loppuvuodesta 2018. Kirkko ja kaupunki -lehdelle Laajasalo kertoi, että hänen yrityksensä on ollut lokakuusta 2018 alkaen velaton. Tiedossa ei ole, miten Helsingin hiippakuntaa johtava Laajasalo on järjestellyt yrityksen lähes 400 000 euron velat.

 

Syksyllä 2017 Laajasalo kuvasi tapaansa hoitaa yrittäjyyteen kuuluvia velvollisuuksia muun muassa seuraavasti: ”Vastuut ja velvoitteet olen hoitanut, osan valitettavasti myöhässä. Hän ilmoitti, että KHT-tilintarkastaja on oikeaoppisesti tarkastanut yrityksen siihen asti, kun liikevaihtoluokka on edellyttänyt.

”Mikäli näitä vuosia halutaan jotenkin erikseen selvittää, se tarkoittaisi, että jollain on jotain näyttöä siitä, että KHT-tilintarkastaja ei ole tehnyt työtään oikein”, hän sanoi.

Todellisuudessa Laajasalon yritys oli edelleen tilintarkastusvelvollinen ja se oli laiminlyönyt tätä velvoitetta. Kun tilinpäätökset piti viranomaisvaatimuksen takia tarkastuttaa jälkikäteen, ne huomattiin virheellisiksi ja tilinpäätökset piti laatia uusiksi.

Kauppalehti selvitti Laajasalon yrittäjänvastuiden hoitamista:

”Lakkautuksen sijaan TL Opetus Oy toimitti joulukuussa 2017 kaupparekisteriin peräti kolme tilinpäätöstä. Yhtiön vuosien 2015, 2016 ja 2017 tilinpäätökset on allekirjoitettu ja tilintarkastettu vasta 13. joulukuuta 2017.

Tilanne on poikkeuksellinen ja tilintarkastaja onkin huomauttanut asiasta tilintarkastuskertomuksissaan.

Myös yhtiön oman pääoman vajoamisesta miinukselle tehtiin lakisääteinen merkintä kaupparekisteriin vasta 19.12.2017, vaikka oman pääoman menetys tapahtui jo tilikaudella 2012/6.

Yhtiö teki tuolloin kokoonsa nähden massiivisen 558 800 euron tappion. Merkintä oman pääoman menettämisestä tulisi tehdä viipymättä, ja tilintarkastaja huomauttikin laiminlyönnistä ensimmäisen kerran jo vuonna 2014.” 

Laajasalo totesi uusien tilinpäätösten toimittamisen jälkeen Helsingin tuomiokapitulin tiedotteessa

Yritykseni kaikki tilikaudet ovat vuosi 2017 mukaan lukien tilintarkastettu ja todettu myöhästymisiä lukuun ottamatta olevan kunnossa.

Tilintarkastuslausunnot on annettu ja ne ovat julkisia. Yritykseni aiemmassa toiminnassa ei ole selvittämättömiä kysymyksiä.” 

 

Kihlakunnansyyttäjä Mari Mattila kuitenkin nosti marraskuussa 2018 Laajasaloa vastaan syytteen kirjanpitorikoksesta.

Syyttäjän mukaan Laajasalo oli osoittanut törkeää huolimattomuutta, kun hän oli usean tilikauden aikana jättänyt toimittamatta yrityksensä myyntilaskuja ja kulutositteita kirjanpitäjälle.

Tilikaudella 2014–2015 liikevaihtoa oli tästä syystä jäänyt kirjaamatta 50 753 euroa ja seuraavalla kaudella 17 497 euroa. Velkasaldot olivat kirjanpidossa liian suuret ja tilikausien tulokset virheelliset.

Törkeää huolimattomuutta oli syyttäjän mukaan sekin, että Laajasalo oli toistuvasti laiminlyönyt tilinpäätösten allekirjoittamisen ja tilintarkastukset.

Tuomiokapitulin tiedotteessa marraskuussa 2018 kerrottiin syytteestä: 

”Syyttäjän mukaan kaikki virheet on korjattu syksyllä 2017, mutta laiminlyönti on tapahtunut. Syyttäjän mukaan kysymyksessä on tuottamuksellinen kirjanpitorikos, joka ei perustu tahallisuuteen vaan huolimattomuuteen.” 

Laajasalo itse totesi myöntäneensä teonkuvauksen ja pahoitelleensa laiminlyöntiä jo aiemmin.

“Omia virheitä ei ole syytä selitellä vaan niistä pitää oppia. Tyydyn siihen ratkaisuun ja sakkoon, joka määrätään. Jätän viranomaisille ja itselleni työrauhan nykyisessä virassani.”

Poliisin esitutkintapöytäkirjasta käy ilmi, että Laajasalo ei tyytynyt syyttäjän esittämään sakkoon, vaan vaati sen alentamista julkisuuden perusteella. 

Käräjäoikeus tuomitsikin Laajasalon lievempään tuomioon eli 20 päiväsakkoon törkeästä huolimattomuudesta tehdystä kirjanpitorikoksesta.  Oikeus arvioi asiaa näin: 

”Ottaen huomioon että Laajasalo on laiminlyönyt toimittaa kirjanpitoaineistoa kolmen tilikauden aikana, Laajasalon menettelyssä ei ole ollut kysymys yksittäisistä ja vähäisistä laiminlyönneistä.

Laiminlyönti on johtanut siihen, että kirjanpidon laiminlyönnit ovat jääneet huomaamatta ja että muut yhtiön lakisääteiset ilmoitukset ovat olleet virheelliset.

Selvää on, että laiminlyöntien takia yhtiön tulos, varallisuusasema ja verotuksen lopputulos ovat olleet virheelliset.

Tämä tarkoittaa sitä, että virheet ovat vaikuttaneet olennaisesti oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.”

”Laajasalon menettely on kokonaisuutena arvioiden ollut selkeästi törkeän huolimatonta, kun hän on jättänyt merkittävän osan kirjanpitoaineistosta toimittamatta kirjanpitäjälle kolmen tilikauden aikana, sekä laiminlyönyt yhtiöjärjestykseen perustuneen velvollisuuden tarkastaa ja allekirjoittaa tilinpäätökset kolmen tilikauden aikana.”

Esitutkinnan, syyttäjän ja käräjäoikeuden mukaan kirjaamattomien tositteiden vuoksi myös tilikauden tulos oli virheellinen, mikä johti puutteellisten tietojen pohjalta toimeenpantuun, yrityksen tulokseen nähden virheelliseen verotukseen.

Laajasalo itse oli syksyllä 2017 vakuuttanut, että TL Opetus Oy:n kaikki vastuut ja velvoitteet oli hoidettu ja että ”kukaan ei ole jäänyt ilman rahojaan”.

 

Käräjäoikeuden annettua tuomionsa Laajasalo julkaisi sitä koskevan lausunnon tuomiokapitulin tiedotteena:

”Omia virheitä ei saa tekemättömiksi ja laiminlyöntejä on turha selitellä. Olen jo aiemmin myöntänyt teonkuvauksen ja pahoitellut huolimattomuuttani.

Suhtaudun oikeuden päätökseen nöyrästi. Yrittäjänä toimiminen on ollut osa menneisyyttäni, jonka onnistumiset ja epäonnistumiset jätän mielelläni taakseni.”

Laajasalon julkisuudessa esittämät luonnehdinnat ovat ristiriidassa sekä syytteen että käräjäoikeuden tuomion sanamuotojen kanssa. On tavallista, että tekijä pitää syyllisyyttään vähäisempänä kuin ulkopuolinen arvioija. Tästä näkökulmasta Laajasalon toiminnastaan esittämät kuvaukset ovat ymmärrettäviä.

Laajasalon kohdalla epäsuhtaa ei kuitenkaan voida kuitata vain vetoamalla tarpeeseen varjella myönteistä minäkuvaa.

Kuvaukset on julkaistu tuomiokapitulin tiedotteina. Tiedotteissa on sivuutettu oikeuslaitoksen edustajien näkemykset. 

Huomioon on otettava myös se, että piispa on tuomiokapitulin puheenjohtaja ja käyttää hiippakunnan papistoon hengellistä ja kurinpitovaltaa.

Jos Laajasalo ei voi omalle kohdalleen sovittaa oikeuslaitoksen kuvausta toiminnastaan, kuinka hän voi piispana edellyttää, että hiippakunnan papisto hyväksyy tuomiokapitulin pappeja koskevat, heidän kannaltaan mahdollisesti epämiellyttävät tosiasiainkuvaukset ja niihin pohjautuvat päätökset?

Pappien saamat rikostuomiot käsitellään aina myös kapitulissa. Tuomiokapitulin linja julkaista piispan rikosasiassa tekojen vakavuutta olennaisella tavalla hämärtäviä tiedotteita antaa aiheen kysyä, sovelletaanko kaikkiin papiston rikostuomioihin samanlaista arviointia.

Onko pohjana oikeuden päätökseen sisältyvä teonkuvaus vai pyöristelläänkö niissäkin tuomion sanamuotoja ja kaunistellaan lainvastaisia tekoja?

Myös Laajasalon tuomio tulee käsiteltäväksi tuomiokapituliin. Tosin Tuomiokapitulin tiedotteessa asia on muotoiltu sanomalla, että ”Laajasalon pyynnöstä tuomiokapituli käsittelee asiaa erikseen” – ikään kuin käsittely perustuisi vain Laajasalon toiveeseen eikä kirkon säännöksiin.

Kuinka kapitulin jäsenet, jotka ovat monin tavoin riippuvaisia Laajasalosta, voivat arvioida käräjäoikeuden tuomiota puolueettomasti, kun tuomiokapituli on julkaissut lukuisia, vain Laajasalon näkemyksiin perustuvia kuvauksia hänen toiminnastaan suhteuttamatta niitä sen paremmin syytteeseen kuin oikeuden päätökseenkään?

 

Mitä vastuullisemmassa asemassa ihminen on, sitä suuremmat moraaliset vaatimukset häneen kohdistetaan.

 

Laajasalo puhui virkaanvihkimissaarnassaan evankeliumin tarjoamasta mahdollisuudesta kääntää puhdas sivu ja aloittaa alusta.

Evankeliumiin vedoten on tähdennetty, että myös piispa saa epäonnistua. Tuomiosta on sanottu, että sakot maksamalla Laajasalo on suorittanut tekonsa ja asia voidaan unohtaa.

Luterilaisuus tunnetaan kahden regimentin opista. Sen mukaan evankeliumia ja maallista oikeudenmukaisuutta ei pidä sekoittaa toisiinsa.

Evankeliumi koskee ihmistä armahdettuna syntisenä Jumalan edessä ja seurakunnan jäsenenä ihmisten kesken. Armo ei kuitenkaan merkitse, että väärin tekemisen vakavuutta vähäteltäisiin. Jumalanpalveluksessa synnit tunnustetaan, eikä synninpäästö mitätöi väärinteon todellisuutta vaan vahvistaa sen.

Julkista virkaa hoitaessaan kristitty on myös maallisen lain ja rankaisevaa oikeudenmukaisuutta toteuttavan yhteiskunnan jäsen. Mitä vastuullisemmassa asemassa ihminen on, sitä suuremmat moraaliset vaatimukset häneen kohdistetaan.

Tuomiokapitulit ovat langettaneet kurinpitorangaistuksia papeille, jotka ovat voimassa olevan lain vihkijälle suomin valtuuksin – mutta piispojen ohjeiden vastaisesti – vihkineet avioliittoon mies- ja naispareja. Tällaisen päätöksen tekemiseen myös Laajasalo on tuomiokapitulin jäsenenä osallistunut.

Näiden pappien toimintaa ei tarkasteltu armon valossa, vaikka he ovat tahtoneet palvella seurakunnan jäseniä, eivätkä ole syyllistyneet mihinkään lainvastaiseen. Heitä on poikkeuksetta pyritty ojentamaan langettamalla kurinpitorangaistus. Perusteluksi on vedottu kirkon avioliittokäsitykseen, joka eroaa yhteiskunnan määrittelemästä avioliitosta.

Onko kirkolle Laajasalon myötä kehittymässä maallisen oikeuden ja rehellisyyden vaatimuksista poikkeava näkemys talousrikoksista niin, että törkeä huolimattomuus voidaan tuomiokapitulin tiedotteissa kuitata pelkkinä laiminlyönteinä, huolimattomuutena ja yritystoimintaan kuuluvina epäonnistumisina?

Sen paremmin kirkon lukuisat tiedottajat kuin piispat kirkon johtajina eivät ole ottaneet kantaa Laajasalon toimintaan ja sen merkitykseen.

Käräjäoikeuden tuomion jälkeen on vallinnut lähes täydellinen hiljaisuus.

Kirkko ja kaupunki -lehden uutispäällikkö Pauli Juusela kuvasi asiaa sanomalla, että ”jo rangaistusvaatimus oli lievä”. Kotimaan pääkirjoituksen sävy ei ollut yhtä myötäsukainen, vaan siinä Laajasaloa kehotettiin pahoittelujen esittämisen sijaan pyytämään anteeksi.

Kirkko ei ole toiminut totuusyhteisön tavoin, vaan asia on vaikenemalla pyritty sysäämään julkiselta agendalta.

Asia olisi voinutkin unohtua median puheenaiheena, jollei käräjäoikeus olisi noudattanut Laajasalon pyyntöä alentaa syyttäjän vaatimaa rangaistusta kielteisen julkisuuden vuoksi.

Syyttäjä on ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Tästä käänteestä Helsingin tuomiokapituli ei ole laatinut tiedotetta. Jos hovioikeus myöntää valitusluvan, asia on esillä vielä vähintään kuukausia.

Kirkon johtajien vaikeneminen piispakollegan saamasta rikostuomiosta ihmetyttää.

Eivätkö piispat ymmärrä, mistä kaikesta on kysymys vai tukkiiko lojaalisuus suut?

Vai eikö piispan tekemisiin voi kirkossa käytännössä puuttua kukaan?

Piispojen hiljaisuus vertautuu yhteiskunnan muiden johtajien rikostuomioiden herättämään keskusteluun ja toimiin, joihin ne ovat johtaneet.

Etenkin arkkipiispa ja Helsingin piispa ovat olleet näkyviä vaikuttajia, joita on kuultu ja haluttu kuulla erilaissa arvo- ja moraalikysymyksissä. Yksilöinäkin piispat ovat myös viran ja kirkon edustajia.

Kunnioittava suhtautuminen virkaa kohtaan näkyy siinä, että vaikka piispojen kanssa on oltu eri mieltä, heitä ei ole arvosteltu voimakkaasti julkisuudessa. Poliitikkoihin ja valtion johtaviin viranhaltijoihin verrattuina he ovat päässeet vähällä.

Etenkään papisto ei ole rohjennut ottaa kantaa Laajasalon toiminnasta paljastuneisiin asioihin. Se johtunee paitsi viran arvostamisesta myös pelosta, että kritiikki vaikuttaa omaan asemaan ja virkakehitykseen.

 

Missä vastuuta ei kanneta, sieltä arvovaltakin pakenee.

 

Kirkossa arvostetaan sopuisuuden ihannetta. Se johtaa kuitenkin helposti painamaan ristiriidat pinnan alle ja sivuuttamaan erimielisyydet.

Asioihin ei tartuta, koska konfliktit tuntuvat kirkolle vierailta. Kriittisyys tulkitaan epäluottamukseksi ja erimielisyyksien lietsomiseksi, kirkon hajottamiseksi. Samalla jätetään hyödyntämättä muutosvoima, joka on toiminnan kehittämisen ja korjaamisen keskeisin resurssi.

Kirkon kaltaisissa arvoyhteisöissä ajatellaan yleisesti, että kielteiset asiat pitää hoitaa julkisuudelta piilossa, jotta väärinkäytökset eivät paljastuisi eikä yhteisön julkisivu vaurioituisi. Sisäisen käsittelyn tavoitteeksi tulee helposti vain julkisuusvuotojen tukkiminen ja mainehaittojen estäminen.

Viime vuosina roomalaiskatolinen kirkko on ollut poikkeuksellisella tavalla uutisissa, kun yhä uusia väärinkäytöksiä on paljastunut.

Salailun ja vaientamisen strategia, jolla haluttiin varjella kirkon mainetta, kävi viimein mahdottomaksi. On jouduttu ankaran julkisen huomion keskellä myöntämään, että totuuden loistetta tarvitaan paljastamaan myös se, mitä ihmiset toisilleen tekevät.

Salaileva maineenhallinta on pitkittänyt väärinkäytösten uhrien kärsimystä ja aiheuttanut vahingon, joka ei korjaannu edes vuosikymmenissä.

Se, että kirkon johto ja viestinnästä vastaavat vaikenevat, ei tarkoita, etteivät ihmiset – kirkon omat jäsenet – ajattelisi, puhuisi ja tekisi tapahtuneen pohjalta johtopäätöksiä. Missä vastuuta ei kanneta, sieltä arvovaltakin pakenee.

Piispojen hiljaisuus viestii, että kirkossa voidaan toimia tavalla, joka sotii avoimuutta ja rehellisyyttä vastaan.

Avoimuus ja rehellisyys ovat kaiken kestävän toiminnan ohjenuora ja toiminnan oikeellisuuden kriteeri.

Kaikkia ihmisiä yhdistävistä, luovuttamattoman tärkeistä periaatteista keskeisimpiä on sitoutuminen totuudellisuuteen. Jos siitä luovutaan, menee kaikki muukin.

Totuudellisuus on luotettavuuden perusta. Luottamusta ei voi olla ilman luotettavuutta, jonka varaan kunnioitus rakentuu. Kun luottamus ja kunnioitus eivät kannattele piispaa, edellytykset hoitaa vaativaa virkaa uhkaavat kadota.

Jos rikostuomio ei muodosta haittaa piispan viran hoidolle, voiko virkakaan olla merkittävä?

 

Jaana Hallamaa on Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori, Helsingin hiippakunnan pappi ja kirkolliskokousedustaja. Hallamaa oli Laajasalon vastaehdokkaana piispanvaalissa vuonna 2017.