© Outi Kainiemi

Yhä maailman tasa-arvoisin

Suomessa koululaisten osaamisen erot ovat muuttuneet niin vähän, että muutoksen löytämiseen tarvitsee suurennuslasin. Tätä ei julkista keskustelua seuratessa uskoisi.

näkökulma 11.10.2019 06:00
Roope Uusitalo
avatar - 'Roope Uusitalo

Tiedesivulla Helsingin Sanomissa viime viikolla julkaistun artikkelin mukaan sosiaaliset erot ovat palanneet suomalaisiin kouluihin. Pitkään jatkunut tasa-arvoistumiskehitys on pysähtynyt, ja eri yhteiskuntaluokista tulevien oppilaiden koetulokset ovat erkaantuneet yhä jyrkemmin.

Syyksi osaamiserojen kasvuun artikkelissa haastatellut tutkijat veikkaavat koulujärjestelmän eriytymistä. Tämän selityksen mukaan kouluvalintojen vapauttaminen ja erilaisten painotettujen opetuksen luokkien yleistyminen ovat kasvattaneet koulujen välisiä eroja.

 

Artikkelin alkuperäinen lähde on Toronton yliopiston sosiologian professorin Anna Chmielewskin tutkimus The Global Increase in the Socioeconomic Achievement Gap, 1964 to 2015. Tutkimuksessa on koottu yhteen kolmenkymmenen eri kansainvälisen vertailututkimuksen vajaata kuutta miljoonaa oppilasta koskevia testituloksia sadasta eri maasta.

Kirjoittaja on julkistalouden professori Helsingin yliopistossa.

Sisältö