Populismia ei vastusteta vain faktoilla: Entä jos kyse onkin totuuden sijaan mielipiteen kriisistä?

KOLUMNI: Donald Trump puhutteli niitä, joiden kokemus oman aseman heikkenemisestä oli vahvin, kirjoittaa Timo Miettinen.
Mielipide 26.11.2016 14:00
Timo Miettinen
Suomen Kuvalehti - avatar
Suomen Kuvalehti

Vuosi 2016 tullaan muistamaan kansainvälisen järjestyksen horjumisesta. Siitä pitävät huolen niin Brexit, Turkin epäonnistunut sotilasvallankaappaus kuin Donald Trumpkin.

Taloudellisten syiden ohella kyse on myös demokratian ja julkisen keskustelun kriisistä. Kovasanaisimpien analyysien mukaan olemme siirtyneet tosiasioiden jälkeiseen yhteiskuntaan tai totuuden jälkeiseen aikaan.

Ajatus on kuitenkin ongelmallinen. Oma aikamme on tuskin sen kauempana totuudesta kuin propagandan täyttämä 1930-luku tai salailun täyttämä Kekkosen aika. Politiikassa, varsinkaan demokratiassa, ei milloinkaan ole ollut kyse pelkästään tosiasioista vaan kilpailevista arvoista ja päämääristä.