Päivän kuumin uutinen oli lestadiolaiset yrittäjät ja Juha Sipilä – Tutkija toi esille julkisen salaisuuden

Kolumni: Vanhoillislestadiolaisten verkostot ovat tabu, jonka avaaminen on terveen yhteiskunnan merkki.
Mielipide 11.5.2018 18:30
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Medioihin tupsahti nippu juttuja vanhoillislestadiolaisista yrittäjistä ja heidän verkostoistaan 10. toukokuuta 2018.

Syy isoon medianäkyvyyteen oli tutkija Aini Linjakummun tekemä tutkimus Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot (Vastapaino).

Lestadiolaisten yritystoiminnan ”saloihin” tarttuivat ainakin Helsingin Sanomat, Yle, Iltalehti ja kymmenet maakuntalehdet, joihin jutut kulkeutuivat Suomen Tietotoimiston kautta.

Teos sai siis valtavan medianäkyvyyden. Se on erittäin hyvä asia, sillä lestadiolaisten taloudelliset verkostot ovat olleet eräänlainen tabu Pohjois-Suomessa. Julkinen salaisuus, josta kyllä puhutaan, mutta kuiskaten.

Syy on ehkä se, että hengellinen vakaumus kuuluu uskonvapauden piiriin, eikä sitä ole juurikaan haluttu lähteä arvostelemaan ainakaan kovin julkisesti.

Linjakumpu mainitsee teoksessaan, että tästä huolimatta on hyvä pohtia, millaisia kytköksiä uskonnollisiin liikkeisiin kuuluvilla ihmisillä on ja mitä merkitystä niillä on yhteiskunnallisen toiminnan kannalta.

Moni ei tiedä lestadiolaisuudesta juuri mitään. Esimerkiksi Helsingin Sanomat epäili jutussaan, että Helsingin horisontista voi olla vaikea ymmärtää, millainen voima vanhoillislestadiolaisuus on etenkin Oulun seudulla.

Herätysliikkeen juuret ovat ruotsinsaamelaisen papin Lars Levi Lestadiuksen (1800-1861) saarnoissa. Vanhoillislestadiolaiset noudattavat tiukasti Raamatun oppeja ja yhteisöllä on paljon tiukkoja sääntöjä: Ei naispappeja, ei homoliittoja, ei päihteitä, ei televisiota ja niin edelleen.

Linjakummun työ ei kuitenkaan keskity lestadiolaisten sääntöihin, vaan sosiaalisiin suhteisiin ja yritystoimintaan.

Vaikkei Sipilä kuulukaan vanhoillislestadiolaisiin, hänellä on ”taustansa”.

Yhteiskuntatutkimuksen kannalta teos on merkittävä, sillä Suomessa ei ole aiemmin tutkittu näin tarkasti vanhoillislestadiolaisuutta yrittämisen näkökulmasta.

Lestadiolaisia on Suomessa noin 100 000-120 000 ja he omistavat valtavan määrän yrityksiä rakennusalalla, teollisuudessa ja kaupassa. Kyse ei ole siis pienen piirin puuhastelusta.

Toisaalta kyse ei ole myöskään mistään mafiasta, vaikka lestadiolaiset yritykset muodostavat tiiviin verkoston. Linjakummun mukaan liikkeen jäsen voi esimerkiksi suositella toisen jäsenen yritystä ilman, että he tuntisivat toisiaan henkilökohtaisesti.

Verkostoituminen on vanhoillislestadiolaisten yritystoiminnan ydin, ja liikkeeseen kuuluminen näyttäisi hyödyttävän lestadiolaisia sosiaalisesti ja taloudellisesti.

Arkijärjelläkin ajateltuna suhteista, varsinkin laajoista suhteista on hyötyä, kun tehdään bisnestä. Harvalla toimijalla kuitenkaan on 100 000 ihmisen suhdeverkostoa.

Yritystoiminnan lisäksi lestadiolaisten verkostoituminen ulottuu myös kunnan virkoihin ja politiikkaan eli vallan ytimeen. Tämän Oulun seudulla ja Lapissa ”yleisessä tiedossa” olevan asian myös Linjakumpu mainitsee teoksessaan.

 

Kun puhutaan lestadiolaisuudesta ja politiikasta, huomio kiinnittyy väistämättä pääministeri Juha Sipilään (kesk). Sipilä kuuluu Rauhan Sana -liikkeeseen, jonka tausta on vanhoillislestadiolaisuudessa.

Haastattelin Rauhan Sanan hallituksen puheenjohtajaa, rovasti Ari Juntusta huhtikuussa 2015, hieman ennen Sipilän nousua Suomen pääministeriksi. Ari Juntunen on Juha Sipilän vaimon veli (lanko).

Kysyin rovasti Juntuselta, mitä Rauhan Sanalle merkitsee se, että Suomen seuraava pääministeri on suurella todennäköisyydellä yhdistyksen jäsen Juha Sipilä?

”Hän on ollut liikkeen toiminnassa mukana oman taustansa mukaisesti. Hän on yksi rauhansanalaisista kristityistä”, Juntunen vastasi.

Vaikkei Sipilä kuulukaan vanhoillislestadiolaisiin, hänellä on siis ”taustansa”.

Myös tutkija Linjakumpu kirjoittaa tutkimuksessaan, että Sipilän poliittisen uran taustavoimista löytyy useampia vanhoillislestadiolaisia toimijoita, muun muassa vahvaan lestadiolaissukuun kuuluva paikallispoliitikko ja lestadiolaistaustainen kansanedustaja. Nämä suhteet ja verkostot linkittävät Sipilän myös vanhoillislestadiolaisiin ja heidän yritystoimintaansa.

Mutta mitä väliä sillä on, että Suomen pääministeri kuuluu johonkin hengelliseen liikkeeseen? Eikö se ole jokaisen oma asia?

Linjakumpu kysyy asian toisin. Millaisia seurauksia verkostoihin sisältyvät sidonnaisuudet, lojaliteetit ja vastavuoroisuudet aiheuttavat esimerkiksi poliittisen tai muun päätöksenteon sekä julkisen hallinnon suhteen?

Tällaiselle yhteiskuntatutkimukselle on todellakin tilausta, eikä se rajoitu vain lestadiolaisiin.