Osmo Soininvaara: Tuottavuus kyllä kasvaa, mutta mittarit eivät sitä huomaa

NÄKÖKULMA: Kansantulon kehitys on muuttunut määrällisestä laadulliseksi.

Profiilikuva
tuottavuus
Teksti
Osmo Soininvaara
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr).
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikka Suomen talous on elpymässä, talouskasvu on hidastunut selvästi menneistä vuosikymmenistä. Professori Matti Pohjolalta saamani vaikuttavan kuvan mukaan työn tuottavuuden kasvu on lähes pysähtynyt teollisuusmaissa. Miten se on mahdollista robottien ja tekoälyn aikana?

Sadan vuoden aikana Suomen talouskasvun tärkeimmät tekijät ovat olleet siirtyminen maataloudesta muihin elinkeinoihin, teknologisen kuilun kiriminen umpeen ja uusien innovaatioiden kehittäminen.

Sata vuotta sitten selvä enemmistö suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Nyt viljelijöitä on kolmisen prosenttia. Maataloustuotanto ei ole pienentynyt, vaikka maatalousväestön määrä on romahtanut. Kokonaistuotannon kannalta maaltapako on siis ollut pelkkää plussaa.

Tuottavuuden kasvu on tietysti huimaa, kun pientilallisesta tulee paperitehtaan työntekijä.

Osaltaan maatalousväestön määrän vähenemisen tekivät mahdolliseksi koneet – esimerkiksi traktorit, leikkuupuimurit ja lypsyrobotit, mutta kyllä maatalouteen olisi jo sata vuotta sitten riittänyt paljon pienempi väkimäärä. Pientilojen köyhyydelle ei vain ollut silloin vaihtoehtoa.