Osmo Soininvaara: Helsingin asuntopula on tehokas este Suomen talouskasvulle
NÄKÖKULMA: Helsingin seutu kasvaa puolet hitaammin kuin Tukholma tai Oslo.
Martti Hetemäki kirjoitti blogissaan, että suuret kaupungit, jotka kymmenen vuotta sitten vielä vetivät Suomea kasvuun, ovat muuttuneet kasvun jarruttajiksi. Niiden osuus kokonaistuotannosta on laskenut.
Hetemäki on olennaisen äärellä. Nykymaailmassa talouskasvu on lähes kokonaan kaupunkien kasvua. Suomen surkea talouskehitys verrattuna Ruotsiin johtuu siitä, että talous on kehittynyt surkeasti Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa verrattuna Tukholmaan, Göteborgiin ja Malmöhön.
Syitä Suomen talouden ongelmiin pitää siis etsiä kaupungeista. Kaiken ei tarvitse olla kaupungeissa, mutta kasvavat elinkeinot ovat voittopuolisesti urbaaneja.
Kasvu kaupungeissa on osin tuottavuuden nousua, mutta ennen kaikkea muuttoa kaupunkeihin. Kiinassa 300 000 ihmistä viikossa muuttaa kaupunkeihin tuottavampaan työhön.
Vaikka moni taivastelee Helsingin seudun lähes 20 000 asukkaan kasvua vuodessa, se on puolta hitaampaa kuin Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan väestönkasvu. Helsingin asuntopula on tehokas este Suomen talouskasvulle.
Kaikki vaativatkin lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Olennaisinta on kuitenkin saada lisää asuntoja. Ei muuten voi tulla lisää väkeä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että työttömyys on vaikkapa Tampereella muuta maata korkeampi. Jo Aristoteles sanoi, että työttömät kuuluvat kaupunkeihin, koska kaupungeissa heillä on paremmat mahdollisuudet menestyä kuin maaseudulla. Työttömiä on muuttanut paljon Kymenlaaksosta Tampereelle.
Kun työttömiä muuttaa kasvukeskuksiin työttömiksi tai matalapalkkaisiin töihin, bkt henkeä kohden laskee kasvukeskuksissa ja nousee muualla. Siksi bkt:n henkeä kohden ei pitäisi kasvaa kasvukeskuksissa muuta maata nopeammin.
Valtion tulisi osallistua kaupunkien kasvun vaatimiin investointeihin.
Kaupunkitaloustieteen suurimpiin nimiin kuuluvan Edward Glaeserin mukaan asukkaita houkuttelevissa kaupungeissa kulutustaso on alempi kuin samaa työtä tekevillä muualla. Tämä johtuu asumismenoista, jotka nousevat, kunnes riittävän moni luopuu muuttoaikeistaan.
Yhden henkilön muuttaminen Helsinkiin maksaa noin 200 000 euroa. Hän maksaa siitä itse asumismenoina suurimman osan – keskimäärin 120 000 euroa, työpaikat ja palvelut maksavat markkinaehtoisesti oman osansa, mutta 30 000 euroa jää kaupungin maksettavaksi kasvun vaatimina investointeina. Tämä asettaa rajat sille, kuinka suurta kasvua kaupunkien veronmaksajat suostuvat rahoittamaan.
Kunta ei hyödy suuresta muuttovoitosta. Se saa lisää veronmaksajia, mutta myös palvelujen käyttäjiä. Suurin hyötyjä on valtio. Uudenmaan kaupunkimaisista kunnista tuli 44 prosenttia valtion tuloveroista vuonna 2014.
Jos halutaan Suomen talous pysyvästi kasvu-uralle, valtion tulisi osallistua kaupunkien kasvun vaatimiin investointeihin. Ruotsin valtio tukee Tukholman kasvua kymmenkertaisella summalla verrattuna Helsingin kasvuun. Niinpä Tukholma peseekin Helsingin talouskehityksessä 6–0.
Toinen vaihtoehto olisi, että kasvukeskukset huolehtisivat investoinneistaan itse ja valtio rahoittaisi köyhien kuntien tukemisen. Nyt Helsingin verotuloja siirretään 300 miljoonaa euroa vuodessa köyhien kuntien verotuloja täydentämään.
On saatava työnantajat alentamaan rimaa.
Hetemäki kiinnittää huomiota pitkäaikaistyöttömyyden nousuun kasvukeskuksissa. Työttömyys on Helsingissä paljon pahempi ongelma kuin Tukholmassa. Työttömistä lähes puolet on ollut työttömänä yli vuoden.
Etnisin perustein tehtävää tilastointia pidetään moitittavana, mutta tässä sitä tarvittaisiin. Pitäisi tietää, mikä on maahanmuuttajien osuus työttömistä – ei siksi, että maahanmuuttajien osuus kävisi selityksestä vaan jotta osaisimme käyttää oikeita lääkkeitä. Maahanmuuttajien työllistämisessä olemme erityisen surkeita Ruotsiin verrattuna.
Hetemäki perustelee kaupunkien työttömyydellä hallituksen päätöstä velvoittaa työttömät hakemaan töitä. Tämä voi jopa pahentaa tilannetta, kun yhä suurempi osa työpaikoista täytetään ilman avointa hakua hakemusvyöryn pelossa.
Korkeiden asumiskustannusten takia sosiaaliturva on Helsingissä rikki. Pienipalkkainen työ kannattaa näissä oloissa niin huonosti, että sitä vältetään vimmatusti. Kannustinloukkuja purettaessa pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti kannustinloukkuihin kaupungeissa.
On saatava työnantajat alentamaan rimaa. Jos hyvälle ja huonolle työntekijälle pitää maksaa yhtä paljon, huonolla on heikot mahdollisuudet tulla valituksi.
Ruotsissa käytetään palkkatukea moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Siksi vähän huonompikin työvoima pääsee töihin kehittämään osaamistaan.
Jos yhden henkilön muutto kasvukeskuksiin maksaa 200 000 euroa, puolen miljoonan muutto seuraavien 20 vuoden aikana maksaa sata miljardia. Olemassa olevien asuntojen ja infrastruktuurin hylkääminen on valtava kansantaloudellinen uhraus.
Sille ei voi mitään, että useimmat kasvualoista voivat kasvaa vain suurissa kaupungeissa. Silti kaiken ei pidä olla kasvukeskuksissa.
Palataanpa siihen, että sama työ tuottaa työntekijälle kasvukeskusten ulkopuolella korkeamman kulutustason.
Oikeudenmukaisuutta ajatellen olisi siis tilaa suuremmille alueellisille palkkaeroille.
Jos samasta työstä pitäisi kasvukeskuksissa maksaa enemmän kuin niiden ulkopuolella, siirtyisi Helsingistä maakuntiin sellaisia työpaikkoja, joiden ei ole niin pakko olla Helsingissä.
Samalla urbaanien elinkeinojen kehitykselle tulisi Helsingissä enemmän tilaa.
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr).