Iltalehti kirjoitti islamismista, Hesari rinnasti Turun ja Barcelonan – miksi?

KOLUMNI: Media rinnasti Turun puukotukset terrorismiin nopeasti.

Profiilikuva
Barcelona
Teksti
Vappu Kaarenoja
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun tieto Turun puukotuksista saavutti suomalaiset tiedotusvälineet, juttuja alettiin tuottaa nettiin kiihtyvällä tahdilla.

Iltalehti julkaisi otsikon Lukijan järkyttävä video – Miekkamiehet jahtasivat ihmisiä kadulla. (Myöhemmin lehti korjasi uutista – miekkamiehiä ei ollut.)

Turun Sanomat kiirehti kirjoittamaan, että poliisi olisi silminnäkijän mukaan ampunut epäillyn puukottajan. Kun selvisi, että epäilty ei ollut kuollut poliisin luotiin, lehti poisti jutun netistä ilmoittamatta siitä. Kukapa yhtä puuttuvaa juttua kaipaisi, kun netti oli täynnä Turkua.

Pian toimittajat siirtyivät turkulaiseen pitseriaan kirjaamaan ylös henkilökunnan impressioita epäillystä.

Ylen mukaan pitserian henkilökunta piti miestä ”epänormaalisti käyttäytyvänä”Iltalehti painoi lehteen hieman tarkemman pitseriassa tehdyn diagnoosin: ”En ole lääkäri, mutta hän vaikutti masentuneelta. Aivan kuin joku hänen sisällään olisi määrännyt häntä.” 

Turun Sanomat siteerasi nimetöntä lähdettä: ”Oli kuin joku olisi vienyt häneltä jotakin.”

Ilta-Sanomat haastatteli ”miehen tienneitä” ihmisiä, joiden mukaan pääepäilty ei ollut kiinnostunut naisista.

Iltalehti kirjoitti, että yhden epäillyn asunnossa oli naapureiden mukaan huudettu ja soitettu äänekästä musiikkia. “Ei mitään normaalia porukkaa.”

Nimettömien lähteiden pienemmätkin havainnot julkaistiin. 

Mediavyörytyksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Turun puukotuksessa oli kyse jotenkin aivan poikkeuksellisesta asiasta. Niin kuin Iltalehden lööppi maanantaina 21. elokuuta muotoili: ”Pahin pelko toteutui”.

Pahin pelko ei ilmeisesti toteutunut vielä viime joulukuussa, kun suomalainen nuori mies ampui sattumanvaraisesti uhreiksi valikoituneet kolme naista kuoliaaksi Imatran keskustassa.

 

Turun puukotuksen taustalla oli todennäköisesti jonkinlaisia ”ideologisia asioita”. Niin sanoi keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Crista Granroth Iltalehdelle. 

Haastattelu julkaistiin Iltalehden verkkosivulla sekä maanantaina ja ilmestyneessä erikoislehdessä. IL-EXTRA Turun terrori-iskusta. Lepsuilevatko Suomi ja Eurooppa islamistien kanssa?

Turku, islamistit.

Rinnastus tehtiin, vaikka Granroth ei halunnut haastattelussa täsmentää, millaisesta ideologiasta mahdollisesti on kyse.

Ensin Barcelonassa. Sitten Turussa? Aivan kuin tapahtumilla olisi jonkinlainen yhteys.

Myös Helsingin Sanomat käsitteli tapahtunutta rinnastuksen avulla. Lehti rinnasti Turun puukotuksen ja Barcelonan viimeviikkoisen iskun, jonka takana islamistinen terroristijärjestö Isis on ainakin väittänyt olevansa.

HS painoi sunnuntainumeronsa avausaukeamalle näyttävän tekstiparin. Vasemmalla sivulla oli mustalla pohjalla sinivalkoinen teksti: ”Me emme pelkää.” Oikealla sivulla sama katalaaniksi Espanjan värein: ”No tenim por.”

Turku, Barcelona. 

”Ensin hyökkääjät iskivät Espanjan Kataloniassa Barcelonassa torstaina.”

Ensin Barcelonassa. Sitten Turussa? Aivan kuin tapahtumilla olisi jonkinlainen yhteys.

Hesarin mennessä painoon Isis ei ollut ottanut nimiinsä Turun puukotuksia. Puukottajan motiivista ei ollut muuta tietoa kuin ne mahdolliset ”ideologiset syyt”.

Se tietysti tiedettiin, että puukottaja oli marokkolainen ja Marokko on muslimimaa.

 

Kun mies nimeltä Omar Mateen hyökkäsi floridalaiseen yökerhoon vuosi sitten ja tappoi siellä 49 ihmistä, nykyinen presidentti Donald Trump käytti tekijästä sanaa terroristi. Afganistanilaistaustainen Mateen oli ilmoittanut tukevansa Isisiä.

Helsingin Sanomat moitti Trumpin sanavalintaa pääkirjoituksessaan. Sanavalinta oli pääkirjoittajan mielestä hätiköity. Presidentti oli määritellyt tekijän terroristiksi ennen kuin kaikki faktat olivat selvillä, pelkkien aihetodisteiden perusteella:

”Trumpille osoitukseksi terrorismista riitti se, että tappaja oli muslimi.”

 

Juttu julkaistu 22.8.2017 klo 12.26, juttua korjattu 25.10. kello 10.20: lisätty sana “nykyinen” Donald Trumpin tittelin eteen.