Loputon rottasota Helsingissä: Maan alla älykkäitä vastustajia jopa yhtä paljon kuin kaupungissa asukkaita

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsinkiläisessä lähiössä jalkojemme alla kuollaan. Mutta emme kuulisi, vaikka rotat huutaisivat. Ne ääntelevät enimmäkseen ultraäänin, joita ihminen ei erota. Jos näkisimme maan alle labyrinttia muistuttavaan käytäväverkostoon, ehkä näkisimme myrkkyyn menehtyvän rotan aukovan suutaan. Auki kiinni. Auki kiinni. Auki.

Myrkyttäjät ja alueen asukkaat toivovat, että pian allamme on joukkohautausmaa. Sitten kuormurit tulevat paikalle, kymmenien rottien kaivelema maa vaihdetaan uuteen, ihmiselle sopivaan. Hiekkalaatikko saadaan taas käyttöön, kerrostalon lapsille tekemistä. Eristenauhat ja varoituskyltit voidaan poistaa, tehomyrkytys lopettaa.

Ei tarvitse enää muistuttaa lapsia siitä, ettei koloon saa laittaa kättä, koska siellä asuu rotta.

 

Torstaina kolmas marraskuuta 2016 kello 20.57 Helsingin kaupungin rakennusviraston asiakaspalveluun tuli palaute.

”Hei. Kuljen päivittäin rautatien torin poikki. Tällä viikolla olen saanut kauhukseni todeta, että Aleksis Kiven patsaan ympäristö kuhisee rottia. Eivät välitä ihmisistä, ovat pelottomia ja liikkuvat myös valoisaan aikaan. Onko tälle asialle tehtävissä jotain?”

Oli jo tehty. Helsingin kaupungin palkkaama tuholaistorjuntayritys Anticimex oli hoitanut tehotorjunnan patsaalla ensimmäistä kertaa 11. tammikuuta ja useita kertoja sen jälkeen. Myös vuonna 2015 patsaalla oli myrkytetty monesti.

Anticimexin tarkastajat olivat asetelleet syöttilaatikot patsasta ympäröiviin pusikoihin, rotankolojen lähettyville. Laatikoissa oli sinistä tahnaa, joka sisältää antikoagulantteja. Niitä käytetään ihmisillä verenohennuslääkkeenä. Tahnaa syöneen rotan veri lakkaa hyytymästä, ja se kuolee lopulta sisäisiin verenvuotoihin.

Myrkytystä jatkettiin käyttöohjeissa määritellyt 35 päivää. Jatkuva myrkytys ei ole sallittua kuin poikkeustapauksissa.

Lucian päivänä 13. joulukuuta palautetta tuli taas.

”Rautatientorilla Aleksis kivenpatsaan kohdalla viheralueella laumoittain rottia. Asiakas ollut yhteydessä ymp.keskukseen, mikä pyytänyt olemaan yhetydessä HKR:n [rakennusvirastoon]”, kirjattiin sähköiseen palautejärjestelmään.

Myrkytys jatkui, mutta rottia juoksi patsaalla edelleen. Kolme päivää ennen joulua media heräsi Helsingin rottaongelmaan. Puhuttiin ”Aleksis Kiven patsasta hallitsevasta rottaklaanista” ja ”Helsingin ytimessä paksusti elävästä rottayhdyskunnasta”.

Siitä ei puhuttu niin paljon, että tämä saattoi olla vasta alkua. Kun talvet lämpenevät ja Helsinki kasvaa, rotilla on entistä enemmän ruokaa.

Video: National Geographicin videolta selviää, miten helposti rotat liikkuvat viemäriverkossa.

Kaikkialla siellä, missä on ihmisiä, on rottiakin, mutta toistaiseksi Helsingissä on saatu olla yllättävän rauhassa. Jätehuolto pelaa: roskapusseja ei jätetä kadulle eikä ruoantähteitä jauheta viemäriin.

Rottahavainnot ovat kuitenkin lisääntyneet. Tänä ja viime vuonna Helsingin kaupungin rakennusviraston eläimiä koskevista asiakaspalautteista suuri osa on käsitellyt rottia. Aikaisemmin citykanit olivat suurempi huolenaihe, mutta sitten suuri osa kaneista kuoli maksan tuhoavaan rhd-virukseen.

Rottien tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta hurjimpien arvailujen mukaan Helsingissä on yksi rotta jokaista asukasta kohden. Siis noin 635 000. Niitä on puistoissa, asuntojen kellareissa ja päiväkotien roskiksissa. Viemäreissä, metrotunneleissa, hiekkalaatikoilla ja ravintoloiden ovien vieressä. Syrjäseuduilla ja keskustassa. Rotta ei kysy sosioekonomista taustaa: Tukholman kärjistyneen rottaongelman keskus on Östermalmilla, kaupungin vauraimmalla seudulla. New Yorkissa rottia juoksee kaduilla avenuen numerosta riippumatta.

Rotta on hyvä piiloutumaan, eikä ihminen osaa etsiä niiden koloja kukkaistutuksista ja puiden juurilta. Jos rottia näkee, niitä on jo todella paljon. Siksi Helsingissäkin rottaongelmaan herättiin toden teolla vasta, kun rotta saapui kansalliskirjailijan nenän alle.

Joulun jälkeen tilanne Kiven patsaalla näytti kuitenkin muuttuneen. Anticimexin tarkastajat totesivat 5. tammikuuta, että kolojen määrä oli vähentynyt useasta kymmenestä noin kymmeneen. Antikoagulantti oli käynyt kaupaksi. Rotat olivat muuttuneet varomattomammiksi ja hitaammiksi. Aivan kuin ne olisivat olleet humalassa. Sitten ne olivat kuolleet. Kovettuneet jossain maan alla kippuraan, ehkä vähän ihon läpi tirissyttä ohutta verta suupielessään.

Myrkytys lopetettiin. Laatikot poistettiin. Patsaan ympäristö jätettiin rauhaan.

Vain kuukausi myöhemmin 13. helmikuuta 2017 Aleksis Kiven patsas kumottaa katulamppujen keltaisessa valossa. Pensaiden alustat ovat aivan täynnä koloja. Ne ovat kuin kraatereita, tai kaivonporaajan tekemiä. Niiden ympärille on joku tuonut kasoittain kauraryyniä. Rotat vilistävät puskasta patsaan luo.

”Onko tälle asialle tehtävissä jotain?”

Rottien myrkytyksessä on epäonnistuttu ennenkin.

Syksyllä 2000 Valkealassa, 12 kilometriä Kouvolasta, suljettiin kaatopaikka. Siihen oli varauduttu ja kaatopaikan rotat myrkytetty. Tehomyrkytyksiä oli tehty vuoden alusta. Siksi kukaan ei arvannut, että kaksi viikkoa kaatopaikan sulkemisen jälkeen kaupungin kadut täyttyisivät rotista.

Liikekannalle lähteneitä rottia oli tuhansia. Tuntui ”kuin autolla mustikoita olisi survonut”, kuten eräs Helsingin Sanomien haastattelema mies sanoi. Pian Valkealan rottainvaasiosta tuli kansainvälinen uutinen.

Asukkaat latasivat pienois- ja ilmakiväärinsä ja pumppuhaulikkonsa ja lähtivät öiseen jahtiin. Rottia lahdattiin katujen vierille sadoittain. Niitä tavattiin jopa viiden kilometrin päässä kaatopaikasta. Osa raadoista päätyi varisten ja harakoiden suihin, loput rahdattiin pois.

Rottasota ei ollut uusi asia. Rottien hävittäminen nostettiin puheenaiheeksi suomalaisten terveydenhoitoviranomaisten ensimmäisessä kokouksessa vuonna 1922 eläimiin liittyvän tartuntatautiriskin takia. Yksi kuuluisista rottasodista käytiin vuonna 1939 Tampereella, jossa yli puolen miljoonan Rottasurma-myrkkyannoksen levittäjiksi pestattiin työttömiä naisia. Sodassa olivat mukana lähialueet Nokiaa ja Pirkkalaa myöten. Kahden myrkytysjakson jälkeen rottakanta katsottiin ”suurin piirtein” hävitetyksi.

Valkealassa sotatoimiin riitti kaksi iltaa. Helsingin Sanomien mukaan parissa päivässä rottia tapettiin noin tuhat.

Pian alettiin esittää teorioita siitä, miksi rotat olivat lähteneet kadulle. Silloinen ympäristöministeri Satu Hassi arveli sen todennäköisesti johtuneen hapen- ja tilanpuutteesta, jotka aiheutti suljetun kaatopaikan ylle levitetty pressu. Moni epäili, että rotille tuli nälkä, vaikka ei niille kelpaavan ruoan parissa viikossa pitäisi loppua. Ihmiset olivat ymmällään siitä, miksi kuukausia kestänyt tehomyrkytys ei ollut onnistunut.

Olivatko rotat tulleet myrkylle vastustuskykyisiksi? Oliko rottia paljon enemmän kuin kukaan olisi voinut kuvitella? Onnistuivatko rotat jotenkin välttämään myrkyn syömisen?

Myrkytysfirma sanoi, että kaikki oli tehty niin kuin ennenkin, mutta tutkijoiden mukaan syy on selvä: kaatopaikalla oli käyty myrkyttämässä liian harvoin.

Rotta on geneettisesti lähellä ihmistä.

Mitä pelottavaa on pienessä rotassa?

Todennäköisesti pelko on peräisin 1300-luvun ruttoepidemioista. Ruttoa ei levittänyt rotta, vaan sen turkissa asustava kirppu, joka eli myös monen muun jyrsijän turkissa. Silti rotista on tullut kalman symboli.

Rutto on nykyään harvinainen tauti, mutta inho rottia kohtaan ei ole hävinnyt. Ihmiselle rotta on haittaeläin. Monissa Aasian maissa viljasadoista jopa 20 prosenttia arvioidaan menevän rottien ruoaksi. Uudessa-Seelannissa rotta haittaa maan omaa ekosysteemiä. Ja rotat levittävät tauteja, salmonellaa esimerkiksi. Ne jyrsivät sähköjohtoja ja kaapeleita. Lontoossa suuri osa tulipaloista on rottien aiheuttamia. Kun rotta pesiytyy kellareihin, sen eritteiden navettamainen haju saattaa levitä asuntoihin.

Kukaan ei jäisi kaipaamaan, vaikka rotta häviäisi luonnosta kokonaan.

Mutta koe-eläimenä laboratoriossa rotta on pelastanut monta elämää. Isorotasta jalostetun kesyrotan avulla tiede on ottanut merkittäviä harppauksia yli sadan vuoden ajan. Varsinkin neurologisessa tutkimuksessa rotat ovat käteviä. Emme tietäisi aivoista ja hermostosta lähestulkoonkaan näin paljon ilman rotilla tehtyä tutkimusta.

Alkoholitutkimuksessa rotilla on merkittävä rooli. Alkon tutkimuskeskuksessa kehitettiin 1960-luvulla juopporottien kanta, joka on geneettisesti erilainen kuin rotat, joilla ei ole alkoholiongelmaa. Nykyään kantaa säilytetään Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksen tiloissa. Sen avulla voi selvittää esimerkiksi alkoholismin perinnöllisyyttä.

Rotta on geneettisesti lähellä ihmistä, paljon lähempänä kuin kissa, koira ja hevonen.

Ihmisen ja rotan käyttäytymisessäkin on paljon samaa. Rotta on maailmankansalainen, joka löytää paikkansa tilanteesta kuin tilanteesta. Rotta pitää kaverista huolta, oppii pelaamaan vaikka koripalloa ja on suunnitelmallinen. Animal Behavior Societyn tekemän tutkimuksen mukaan kaupunkirottien lempiruokaa ovat munakokkeli ja juustomakaroni.

Rotalla on hyvä muisti: myrkkyjen pitää vaikuttaa vasta yli vuorokauden päästä syöntihetkestä. Muuten rotta osaisi päätellä, miksi sille tulee huono olo, eikä se söisi myrkkyä uudelleen. Rotta on myös tarkka siisteydestään. Ja kun se leikkii, sen päästämä korkea ääni kuulostaisi kikatukselta, jos ihminen erottaisi sen paljaalla korvalla.

Minkä ihminen heittää pois, rotta käyttää hyödykseen. Roskat. Ruoantähteet. Viemäreihin valutetun rasvan. Ihmisen ulosteen.

Kaiken sen, minkä ihminen haluaa unohtaa.

Video: CNN:n videolla pohditaan, onko rotta joutunut syyttömänä syntipukiksi 1300-luvun mustan surman levittämisestä?

 

Kato, siellä vilahti!”

Myyrätutkija Otso Huitu osoittaa lampulla Alli Tryggin puiston kukkapengertä Helsingin Kalliossa.

Söpö, Huitun arvion mukaan parisataagrammainen rotta kurkkaa jo seuraavasta kolosta ja vilistää takaisin maan alle. Se on vielä pieni. Heikki Henttonen, Huitun kollega Luonnonvarakeskuksesta, muistelee, että isoin rotta, jonka hän on Suomessa punninnut, painoi 600 grammaa.

Henttosesta on tullut eräänlainen ”päivystävä rottadosentti”, jota on haastateltu tiheään muun muassa Aleksis Kiven patsaan tilanteesta, vaikka hänkin tutkii päätyökseen myyriä. Varsinaista rottatutkimusta ei Suomessa tällä hetkellä tehdä. Myös maailmalla urbaanin rotan liikkeitä ja elintapoja on tutkittu yllättävän vähän.

Aleksis Kiven patsaan lisäksi Helsingin kaupunki saa eniten rottapalautetta juuri Kallion alueelta. Puistossa saattaa asua sata rottaa, tai tarkalleen ottaen Rattus norvegicusta eli isorottaa. Isorotta levisi ympäri maailmaa 1700-luvulla viljakuormien mukana. Nykyään sitä tavataan melkein kaikkialla maailmassa.

Alli Tryggin puiston maa on rotille sopivaa – karkeaa mutta kaivettavaa. Pensaat tarjoavat suojaa esimerkiksi huuhkajilta.

Maanalaisilla valtateillä riittää vilskettä. Huitu arvelee, että yhdyskunnan halkaisija on muutama kymmenen metriä. Reviirirajat ovat tiukat. Jos yhdyskuntaan tulee vieras rotta, se ajetaan pois. Uroksia samaan yhdyskuntaan ei mahdu kovin monta, joten nuoret urosrotat joutuvat etsimään pesäpaikkoja muualta.

”Nuoret urokset joutuvat lähtemään mieron tielle, niin kuin nuoret pojatkin”, Henttonen sanoo.

Vanhan ja kuluneen näköinen syöttilaatikko lojuu autiona. Toinen on pusikossa Hämeentien vieressä. Puskassa näkyy roskia ja koloja. Pari rottaa käväisee kolojen ulkopuolella.

”Ei näytä myrkyt tehoavan”, Huitu sanoo.

Rotilla on muuta syötävää. Täälläkin aivan kolojen viereen on kaadettu kasoittain kauraryyniä, vaikka eläinten ruokinta on puistossa kielletty.

Silminnäkijähavaintoja ruokkijoista on ympäri Helsinkiä: eräässä asiakaspalautteessa puhuttiin ulkomaalaisista, jotka ruokkivat rottia Kiven patsaalla. Jonain aamupäivänä nuori nainen oli nähty kantamassa kauraryyniä tähän puistoon. Helsingin kaupungin pääpuutarhuri Pekka Engblomille on vinkattu, että rottia ruokkivat kuvaavat niistä videoita nettiin. Varmoja todisteita ruokkijoista tai heidän motiiveistaan ei ole.

Ruokinta on myrkytyksen kannalta haitallista, koska rotta on neofobinen eläin. Se aristelee kaikkea uutta. Kun kauraryyniä on tarjolla helposti, rotan ei tarvitse mennä syömään syöttilaatikoihin eikä se totu niihin.

Rottien ruokkijat ajattelevat tekevänsä hyvää mutta toimivat harhaluulon vallassa. Tällaiselle toiminnalle on hieno nimikin: hamartia. Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila sanoo, että ruokinnan myötä kasvavat kannat johtavat vain siihen, että myrkytyksessä aletaan käyttää entistä järeämpiä ja rotille inhottavampia keinoja.

On myös mahdollista, että osa rotista on tullut myrkylle vastustuskykyisiksi. Huitu on mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään, onko osa Helsingin rotista jo resistenttejä. Geenimutaatio voidaan todeta rotan hännästä otetusta näytteestä. Näytteet ovat nyt tutkittavana Saksassa. Resistenssiriskin takia myrkyttömiä torjuntakeinoja, kuten sähköloukkuja ja hiilidioksidipiikkejä, kehitetään jatkuvasti.

Tai sitten rottia vain syntyy enemmän kuin niitä kuolee. Tutkijat puhuvat kompensatorisesta lisääntymisestä: eläinkanta tehostaa lisääntymistään, jos kuolleisuus kasvaa. Leudot talvet ovat myrkyttäjien mukaan vaikuttaneet siihen, että lisääntymistahti on ollut nopea.

Rotta pystyy säätelemään poikueensa kokoa ja lisääntymiskautensa pituutta sen mukaan, miten hyvät elinolosuhteet ovat. Poikueet ovat siis viime aikojen leutoina talvina todennäköisesti olleet isompia. Yksi naaras voi saada 30–40 poikasta vuosittain. Kun sukukypsiksi tulevat poikaset alkavat lisääntyä, rottapopulaatio kasvaa eksponentiaalisesti. Ja jos emo kuolee, rotanpoikaset pystyvät hoitamaan toisiaan.

Nopean lisääntymisen takia on pohdittu, voisiko populaation kasvua hillitä rottien e-pillerillä. Riskit ovat kuitenkin suuret: jos e-pillerinsä syönyt rotta joutuu vaikkapa uhanalaisen petolinnun saaliiksi, kukaan ei voi taata, ettei se estä myös linnun lisääntymistä.

Myös antikoagulantit voivat olla vaarallisia muille eläimille. Rotan syömä myrkky kerääntyy sen syöneen pedon elimistöön ja saattaa vaikuttaa lisääntymiskykyyn. Tukesin viime vuonna julkaisemassa tutkimuksessa myrkkyjäämiä löytyi 87 prosentista tutkittuja eläimiä. Siksi myrkkyjä ei saa käyttää jatkuvasti, vaikka sillä tavalla rottakannat saataisiin pidettyä kurissa helpommin. Jatkuva myrkyttäminen lisää myös riskiä resistenttien kantojen kehittymiseen.

Vaikka torjuntakeinot kehittyisivät, kokonaan rotat eivät kaupungista tule katoamaan.

”Jos tämä laji hävitettäisiin, niin ennen pitkää jokin toinen laji ottaisi sen paikan. Täällä on niin hyvät elinolosuhteet”, Otso Huitu sanoo.

 

Mediassa Helsingin rottaongelmista on syytetty rottien ruokkijoita ja roskaajia, mutta ongelmansa on kaupungillakin.

Vielä viime vuosituhannen loppuun asti pääosa torjunnasta Helsingissä hoitui kaupungin desinfiointilaitoksen kautta. Se lakkautettiin vuonna 2000. Sen jälkeen Helsingissä julkisten ja yksityisten alueiden rottamyrkytys on hoidettu eri tahoilta – julkisten alueiden rakennusvirastosta ja yksityisten viime kädessä ympäristökeskuksen tarkastajan määräyksestä, jos kiinteistöissä ei herätä ongelmaan tarkastajaa ennen.

Eriyttäminen on johtanut siihen, että kaikki huolehtivat vain omista tonteistaan eikä käsitystä koko kaupungin tilanteesta ole kenelläkään.

Oman osansa järjestelmän hankaluudesta sai esimerkiksi Aleksis Kiven patsaalla rottahavaintoja tehnyt kansalainen, joka soitti Helsingin ympäristökeskukseen joulukuussa. Ympäristökeskuksesta kansalainen ohjattiin rakennusvirastoon, koska Aleksis Kiven patsas on julkinen paikka. Mutta jos rottaongelma leviää toimistokiinteistöön muutaman kymmenen metrin päähän, myrkytyksen tilaakin kiinteistö.

Rakennusvirastossa tuholaisille ei voida tehdä mitään. Kun tuholaistorjuntaa tarvitaan, rakennusvirastosta otetaan yhteyttä Staraan, kaupungin palveluntuottajaan. Nettisivuilla kerrotaan, että Stara on ”rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja”.

Ei sentään niin moniosaaja, että tuholaistorjunta hoituisi. Kun Stara saa rakennusvirastolta pyynnön hoitaa tuholaistorjunta Aleksis Kiven patsaan alueella, soitetaan tuholaistorjuntafirmaan. Firma hoitaa keikan.

Kun sopimus loppuu, tilanteesta ei ole vastuussa välttämättä kukaan. Tieto ei aina kulje tuottajalta tilaajalle. Aleksis Kiven patsaan myrkytykset tilaava Staran piiripuutarhuri Sampo Sainio sai tietää Suomen Kuvalehden haastattelussa helmikuun lopulla, että Aleksis Kiven patsaan myrkytyssopimus ei ole enää voimassa. Nyt sopimusta on jatkettu kesäkuuhun.

Jotta rottien myrkytys olisi niin tehokasta kuin mahdollista, tilaajat, tutkijat ja myrkyttäjät pitäisi saada saman pöydän ääreen laatimaan kaupungille myrkytysstrategia. Rottien myrkytys pitäisi hoitaa samanaikaisesti laajalla alueella, vähän niin kuin Tampereella vuonna 1939.

Nyt näin ei tapahdu.

Yhdestä kolosta löytyy pieni, kuollut naarasrotta.

Monikymmenneliöinen alue pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kiinteistön pihalla on eristetty punakeltaisella narulla. Sisälle jää lasten leikkipaikka hiekkalaatikkoineen, mutta sitä tuskin huomaa. Näyttää kuin paikalla olisi räjähtänyt pommi.

”Onks sulla Jouni se rautakanki siellä autossa?” kysyy torjuntafirma Rentokilin huoltoteknikko Heidi Savolainen.

Täällä rottaongelma on kasvanut niin isoksi, että sitä ratkaistaan neljän hengen voimin. Tavalliset syöttilaatikot eivät riitä, sillä kanta on lisääntynyt niin, että jotkut rotat ovat jo lähteneet kurkistelemaan kiinteistön ulkopuolelle.

Rautakankea ei löydy. Sillä olisi voinut kokeilla kolojen syvyyksiä ja koputella maata. Viimeksi kun torjuntaryhmä oli paikalla, maa kumisi onttouttaan ja viisi rottaa vilisti pakoon.

”Kato Sinna puunjuuren ympärillä noikin kolot! Maa antaa aika hyvin periksi, kun joku kävelee. Aika viidakkoa”, Rentokilin tekninen päällikkö Jouni Siltala sanoo.

Hän kantaa autosta laatikon, joka on täynnä ”panoksia”, kuten avainasiakasteknikko Sinna Grönroos niitä kutsuu. Grönroos, Savolainen ja toinen paikalla oleva huoltoteknikko Outi Lepistö ovat askarrelleet panoksia edellisenä päivänä firman varastossa. Ne lasketaan rautalangalla suoraan koloihin. Sitten päälle naulataan puueste, etteivät muut eläimet pääse maistamaan niitä. Syöminen tehdään kaikkea uutta aristelevalle rotalle helpoksi: ruoka asetetaan suoraan sen nenän eteen.

Muoviin on kääritty sitä samaa sinistä tahnaa, jota syöttilaatikoissakin on. Houkuttimena on jauhelihaa, maksaa, suklaata ja Pågenin korvapuustia. Ensimmäiset panokset on viety vajaa viikko sitten ja nyt tyhjät on tarkoitus vaihtaa uusiin, jos tyhjiä löytyy.

Maassa risteilee muuta maata tummempia vanoja, rottien kulkureittejä. Eritteet ja tassuista irtoava lika ovat tehneet ne näkyviksi.

Näin suureksi kasvaneita populaatioita Rentokililla on pääkaupunkiseudulla hoidettavanaan muutama kymmen. Lisäksi on muita kriittisiä kohteita – esimerkiksi eräs kerrostalo, jonka pohjakerroksesta rotat ovat syöneet kaikki eristeet. Maalattia on täynnä styroksihilettä ja navetan haju pääsee asuntoihin. Tai yhden päiväkodin jätehuone, joka sijaitsee aivan keittiön vieressä. Jos rotta pääsisi keittiöön, tautiriski olisi valtava. Nyt rotat ovat jo pystyneet jyrsimään itselleen aukon muoviroskikseen. Sellaista Rentokilin tarkastajat eivät usein näe. Myrkyttäjät sanovat, että viime vuosina tapaukset ovat muuttuneet vaikeammiksi.

”Halleluja!” huutaa Grönroos.

”Noni. Tää on syöty tyhjäksi! Ensimmäinen. Jesssss.”

”Joo, sieltä on kanssa nakerreltu”, Savolainen sanoo toisen kolon äärellä.

”Kun tänne asennettiin noi, oli pakkasta. Tämä kolo höyrysi. Siitä tietää, että siellä on populaatioo.”

Grönroos, Lepistö ja Savolainen asettelevat uudet panokset koloihin.

”Mulla nykäs kala!” Savolainen hihkaisee.

”Nykäskö?”

”Nykäs.”

”Saatko ongittua?”

Savolainen nykii syöttiään, mutta rotta karkaa. Se juoksee kolosta mäkeä alas. Hampaanjäljet jäävät siniseen tahnaan. Muutaman päivän päästä rotalle tulee huono olo.

Torjujat keräävät tyhjät panokset mukaansa. Yhdestä kolosta löytyy pieni, kuollut naarasrotta. Se on vielä lämmin.

Grönroos roikottaa sitä hännästä.

”Teinirotta”, hän sanoo.

Savolainen vilkaisee.

”Teinari.”

Video: Sci Show – Miksi rotta on niin tärkeä eläinkokeille?

 

Juttuun on haastateltu myös Sanna Koivistoa Tukesilta, Anna Melleriä Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksesta ja Raimo Pakarista Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta. Lähteinä on käytetty Helena Telkänrannan teosta Millaista on olla eläin? ja Minna Harjulan teosta Tehdaskaupungin takapihat.