Silloin kun olit Irakissa, oliko sinulla suhteita poikien kanssa

Jos ihminen hakee turvapaikkaa siksi, että on homoseksuaali ja sen vuoksi vaarassa, Maahanmuuttovirasto tekee hänestä uskottavuusarvion: onko hän todella homo. Miten se tapahtuu?

Kotimaa 11.10.2018 20:45
Teksti Elina Järvinen Kuvitus Outi Kainiemi

Ensiksi on otettava kantaa siihen, onko hakija osoittanut uskottavasti olevansa homoseksuaali.

Teksti on Maahanmuuttoviraston taustamuistiosta, sivulta kaksi.

Muistiossa virasto selostaa, miten on toimittava, jos hakija kuuluu seksuaalivähemmistöön. Jos tämä hakee turvapaikkaa siksi, että on homoseksuaali ja sen vuoksi vaarassa.

Maahanmuuttovirasto arvioi vaaran. Onko hakijalla ”perustellusti aihetta pelätä”.

Syyriassa, Iranissa ja Somaliassa esimerkiksi on. Niissä homoseksuaalisuus on lailla kielletty. Venäjällä ja Libyassa voi olla, vaikka laki ei varsinaisesti kiellä.

Mutta tälläkään ei ole merkitystä, ellei ensin ole varmistettu, että hakija todella on homo.

Miten sen voi varmistaa?

Uusintahakemuksissa on kaksi perustetta yli muiden: kristityksi kääntyminen ja homous.

Näitä hakijoita on enemmän kuin ennen.

Viime vuoden ja tämän vuoden ilmiö, sanotaan Maahanmuuttovirastosta.

Tarkkoja lukuja ei ole, sillä hakuperusteita ei tilastoida. Turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo esittää suuntaa antavan laskelman.

Viime vuonna 5 046 ihmistä haki Suomesta turvapaikkaa. Se on vähän, jos vertaa vuoteen 2015. Silloin hakijoita oli yli 32 000. Mutta nyt poikkeuksellista oli se, että noin puolet hakemuksista oli uusintoja. Henkilö oli hakenut turvapaikkaa jo kerran tai useamman kerran mutta ei ollut saanut sitä. Ja haki nyt uudestaan.

Näissä hakemuksissa oli kaksi perustetta yli muiden: herääminen kristinuskoon ja homoseksuaalisuus. Ja vielä niin, että peruste oli uusi. Se esitettiin vasta tässä vaiheessa.

”Suurin osa oli näitä”, Repo sanoo.

”Oli kiinnostuttu Suomessa kristinuskosta ja käännytty. Tai oli käyty sisäistä keskustelua ja seksuaalinen identiteetti oli tarkentunut. Kuuluttiin sitten seksuaaliseen vähemmistöön.”

Uskottavuutta selvitetään puhuttelussa. Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja kutsuu hakijan kuulemiseen ja arvioi, onko tämä vakuuttava. Mitkä ovat kääntymyksen motiivit, miten usko näkyy arjessa. Tai onko seksuaalinen identiteetti aito.

Sen jälkeen ylitarkastaja tekee esityksen viraston toiselle virkamiehelle, jolla on valtuudet ratkaista asia.

Viraston taustamuistio puhuu uskottavuusarviosta.

”Usein hakijan kertomus seksuaalisesta suuntautumisestaan ja kokemistaan oikeudenloukkauksista ei ole ollut uskottava”, muistiossa sanotaan.

”Väite (- -) esitetään valitusvaiheessa vain maasta poistamisprosessin viivyttämiseksi.”

Seksuaalivähemmistöjen järjestö Seta on tästä eri mieltä. Perustetta käytetään ”hyvin vähän” väärin.

”Vähemmän kuin siitä puhutaan”, sanoo vastaava yhteisötyöntekijä Mimosa Puumalainen Uudenmaan jäsenjärjestöstä HeSetasta.

Joissain tapauksissa se saattaa olla ”viimeinen oljenkorsi”, epätoivon hetkellä tehty päätös, hän sanoo. Hakija voi olla ”psyykkisesti niin huonokuntoinen, ettei asian arviointi ole edes mahdollista”.

 

Ali Jumaahilla oli valokuvia, puhelimessa vaikka kuinka monta.

”Haluatko, että näytän kuvia?” hän kysyi puhuttelijalta.

”Minulla on tässä kuvat kumppanistani, jonka kanssa asuin Lahdessa.”

Jumaah istui vastaanottokeskuksessa Helsingin Metsälässä. Paikalla oli puhuttelija, tulkki, avustaja ja hän.

Jumaah oli jättänyt turvapaikkahakemuksen 16. huhtikuuta 2017. Hän sanoi, että oli homoseksuaali ja parisuhteessa miehen kanssa. Että tämä tiedettiin kotona Bagdadissa, ja jos hän palaisi, hänet tapettaisiin. Hänellä oli kirjekin, jossa suku ja koko heimo irtisanoutuvat hänestä.

Suomen ulkomaalaislaki sanoo, että maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään ja häntä voidaan sen vuoksi vainota kotimaassa. Seksuaalivähemmistöt ovat yksi yhteiskunnallinen ryhmä.

Jumaah ei tuntenut lakia pykälien tarkkuudella. Hän oli 27-vuotias, ensimmäistä kertaa Euroopassa. Hän ei ollut käynyt kouluja. Mutta hänellä oli avustaja, juristi.

Tilanne oli tukala. Jumaahin edellinen turvapaikkahakemus oli hylätty, samoin siitä tehty valitus. Hän oli alun perin vedonnut eri perusteeseen, shiialaisten miliisien uhkaan. Nämä ahdistivat perhettä, koska kukaan perheestä ei ollut aikanaan liittynyt Mahdin armeijaan, shiialaiseen asejärjestöön.

Päätös oli tullut toukokuussa 2016.

”Maahanmuuttovirasto ei anna sinulle turvapaikkaa eikä myönnä oleskelulupaa.”

”Turvapaikkahakemuksesi on ilmeisen perusteeton.”

Valitukseen Jumaah oli tuonut uusia perusteluja: kun Saddam Hussein hallitsi Irakia, isä kuului tämän baath-puolueeseen. Perhettä uhattiin sen vuoksi.

Valitus hylättiin marraskuussa 2016. Määrättiin käännytys ja kolme vuotta maahantulokieltoa.

Jumaah yritti vielä valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta ei.

Ja nyt poliisi oli ottanut hänet kiinni Tampereen Stockmannilla. Häntä epäiltiin myymälävarkaudesta. Samalla huomattiin, että Jumaah oli maassa luvatta. Hänen maastapoistamistaan koskeva päätös oli täytäntöönpanokelpoinen. Poliisi passitti hänet Metsälään odottamaan käännytyslentoa.

Siinä tilanteessa hän teki uuden hakemuksen ja sanoi, että oli homoseksuaali.

 

Jumaah oli tullut Suomeen syyskuussa 2015. Edellisenä vuonna isoveli oli tapettu. Sitä ennen toinen isoveli ja isä. Shiiamiliisi tappoi heidät, Jumaah oli kertonut. Hän oli sanonut myös, että oli paikalla ja näki surmat. Kaikki kolme.

Yksi veli oli vielä jäljellä, mutta hän asui Turkissa. Irakissa oli enää äiti. Hän oli järkyttynyt kaikesta tapahtuneesta ja iäkäskin. Hän oli paljon sairaalassa.

Jumaah oli asunut Bagdadissa ja Hillan kaupungissa, sata kilometriä Bagdadista etelään. Hän oli ollut töissä hotellissa. Hotel Bagdad Tigrisjoen tuntumassa, Al Saadoun -kadulla.

Irakiin ei voinut mitenkään palata, Jumaah oli sanonut.

Hän oli ahdistunut, nukkui huonosti ja näki painajaisia. Unissa suku ja naapurit pilkkasivat häntä ja hän pakeni.

Ruoka ei maistunut. Hän pelkäsi. Aina kun kohdalle osui poliisi tai vartija, hän kavahti.

 

Euroopan unionin tuomioistuin on linjannut tapoja, joilla uskottavuutta tulee tutkia.

Stereotypioihin perustuvia kysymyksiä ei pidä esittää, eikä tältä pohjalta tehdä johtopäätöksiä. Kuten: Homon tunnistaa naisellisista piirteistä ja teatraalisista eleistä. Lesbon jätkämäisyydestä.

Seksistä ei saa kysyä yksityiskohtaisia kysymyksiä. Hakijalta ei saa vaatia siitä todisteita, kuten videoita tai valokuvia. Niitä ei pidä ottaa edes vastaan.

Testejä tai kokeita, joilla homoseksuaalisuutta todennettaisiin, ei saa tehdä.

Sellaisia on tehty monessa Euroopan maassa, ainakin vielä joitakin vuosia sitten. Psykologit, psykiatrit ja seksologit ovat antaneet lausuntojaan. Saksassa jopa siitä, missä määrin hakija on homoseksuaalinen. Onko kyse peruuttamattomasta tilasta vai vain taipumuksesta? Lievemmässä tapauksessa henkilö voisi vielä valita, ryhtyykö tekoihin vai ei. Tällöin hän ei välttämättä tarvitsisi turvapaikkaa.

Tšekissä ja Slovakiassa on käytetty äärimmäistä menetelmää, niin sanottua fallometrista testausta. Hakijalle on näytetty pornoa – heteroseksuaalista ja homoseksuaalista – ja seksologi on testannut, reagoiko hakija fyysisesti. Tämän perusteella on tehty johtopäätöksiä.

”Epäinhimillistä ja alentavaa”, todettiin hollantilaisessa raportissa vuonna 2011. Siinä tutkittiin turvapaikkahakemuksia Euroopassa.

Sama raportti päätyi suosituksiin.

”Uskottavuutta voidaan arvioida ainoastaan sellaisen haastattelun perusteella, jossa hakijan on mahdollista kertoa oma tarinansa.”

”Miten identiteetti on muodostunut, miten ympäristö reagoi, mitä ongelmia, erilaisuuden tunteita, pelkoa tai häpeää hän on kokenut.”

 

Mitä hakijoilta täsmälleen ottaen kysytään?

”Ei semmoista checklistiä voi antaa”, sanoo Hanne Rimpiläinen. Hän kouluttaa puhuttelijoita Maahanmuuttovirastossa.

Sisäinen ohjeistus on olemassa, mutta sitä virasto ei halua julkistaa. Ohjeistuksessa ei listata kysymyksiä vaan teemoja, Rimpiläinen sanoo.

”Meitä kiinnostaa, onko hakija jo kotimaassaan elänyt jollain lailla homoseksuaalisuuttaan, miten hän on havahtunut siihen. Miten perhe suhtautuu, ympäristö.”

”Kartoitetaan elämää ja kokemuspiiriä. Sitten katsotaan, kuulostaako siltä, että tämä ihminen on elänyt sitä elämää. Vai haluaako hän esittää eläneensä.”

Puhuttelu kestää kolme neljä tuntia. Joskus päivän tai kaksikin.

Rimpiläinen on pätevöitynyt Easossa, Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa. Eason ”koulutusmoduuleja” puhuttelijatkin opiskelevat. Itseopiskelua netissä noin 30 tuntia, kaksi päivää lähiopetusta ja käytännön harjoituksia.

Homoseksuaalisuuden ymmärtämistä, kysymystekniikkaa. ”Että opitaan esittämään avoimia kysymyksiä. Annetaan tilaa vapaalle kerronnalle.”

Setakin on kouluttanut Maahanmuuttovirastossa. Siitä mainitsee myös turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

Mutta Setan mukaan koulutus oli vähäpätöinen. Kolmen tunnin luento vuonna 2017, jotain kurssitusta vuonna 2012. Liian vähän ja harvoin.

Miksi Jumaah kertoi homoseksuaalisuudestaan vasta nyt? Puhuttelija pyysi selostamaan mahdollisimman tarkasti.

Puhuttelussa sovittiin, että Ali Jumaah voi näyttää valokuvia. Myöhemmin niitä lisättiin hakemuksen liitteeksikin. 18 kappaletta.

Kuvissa olivat hän ja toinen irakilainen mies. Poikaystävä, Jumaah sanoi. He asuivat yhdessä.

Yksi kuva oli ruutukaappaus Facebookista. Siinä näkyi nimiä, jotka voisivat tulla todistajiksi.

Puhuttelija kysyi, miksi Jumaah kertoi homoseksuaalisuudestaan vasta nyt. ”Kertoisitko minulle mahdollisimman tarkasti?”

Jumaah vastasi, että hän oli pelännyt enoaan. Eno asui Tampereella, ja Jumaah oli majaillut hänen luonaan jonkin aikaa. Eno oli hyvin uskonnollinen. Jos hän saisi tietää, hän ilmiantaisi Jumaahin suvulle ja heimolle.

Irakissa Jumaah ei ollut kertonut itsestään kenellekään. ”Koska homoseksuaalisuus, varsinkin islamissa, on pelottavaa, se on sen yhteiskunnan vastaista.”

Hän oli luullut, että homous kirjataan täällä oleskelulupaan, ja eno näkee sen. ”Minulla ei ollut tietoa, onko Euroopassa homoseksuaalisuus salaista vai ihan normaalia.”

Sittemmin eno sai tietää. Hän näki kuvia Jumaahin puhelimessa ja heitti tämän asunnostaan. Kertoi suvulle ja heimolle, äidillekin.

Puhuttelija kysyi, milloin Jumaah ymmärsi olevansa homoseksuaali.

”Noin 10-vuotiaana”, tämä vastasi. ”Se vain tuli sisältä tämä tunne, että haluan harrastaa seksiä poikien kanssa.”

Jumaah sanoi, että tapahtui raiskausyritys. Koulun työntekijä, ”vähän niin kuin vahtimestari”, vei hänet vessaan. ”Tästä asiasta olin vaiti, en puhunut kenellekään.”

”Minulle jäi nyt epäselväksi”, puhuttelija tarkensi, ”raiskasiko hän sinut vai yrittikö hän vain sitä?”

”Raiskasi.”

”Tämän jälkeen tämä kasvoi sisälläni ja aloin harrastamaan muiden poikien kanssa.”

Puhuttelija kysyi, mitä Jumaah tunsi, kun hän ymmärsi olevansa homoseksuaali. Hän pyysi kuvailemaan tunteita ”mahdollisimman laajasti”.

Jumaah ei osannut niitä niin eritellä. ”Tämä tunne oli vain sisältäni.”

Puhuttelija kysyi elämästä Irakissa.

Oliko sinulla suhteita poikien kanssa?

Missä tapasit heitä?

Pelottiko sinua?

Jotkut muotoilut olivat vaikeampia. ”Kerroit, että Irakissa homoseksuaalisuus ei ole hyväksyttävää. Miten suhteessa tähän koit omat tunteesi muita poikia kohtaan?”

Käytiin läpi elämää Suomessa.

Millainen tämä poikaystäväsi on ihmisenä?

Oletteko puhuneet tulevaisuudestanne?

Miten suhteenne sai alkunsa?

Facebookissa, Jumaah vastasi siihen. Poikaystävä pyysi häntä kaveriksi, ja he tutustuivat.

”Sitten tavattiin Helsingissä.”

Jumaah ei muistanut, milloin se oli. ”Minulla on kaikki täällä (puhelimessa), mutta en vaan muista.”

”Päivämäärien kanssa on vaikeaa.”

Hän sanoi, että voi huonosti. Vastaanottokeskuksessa joku irakilainen oli juuri yrittänyt itsemurhaa ja hänet oli viety sairaalaan.

”Olen niin ahdingossa täällä, ahdistaa täällä.”

Istuntoa jatkettiin viikon kuluttua. Jumaah sai kuulla, mitä pöytäkirjaan oli kirjoitettu, ja tarkistaa sen.

Häneltä kysyttiin, mitä hän tekisi, jos päätös olisi kielteinen. Miten hän suhtautuisi käännyttämiseen ja maahantulokieltoon. Tämä kysymys piti lain mukaan aina esittää.

”En suostu tähän”, hän vastasi. ”Jos minut palautetaan Irakiin, minut tuomitaan kuolemaan.”

Puhuttelu oli lopussa. Jumaahilla ei ollut enää lisättävää eikä kysyttävää. ”Mutta toivon, että minua autetaan.”

Hän oli ymmärtänyt kaiken mitä oli puhuttu ja mitä tulkki oli sanonut. ”Kyllä.”

”Miten suhteenne sai alkunsa?” ”Facebookissa”, Jumaah vastasi.

Päätös tuli reilun kuukauden kuluttua, toukokuussa 2017.

”Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikkana kertomaasi homoseksuaalisuudestasi.”

”Kertomuksessasi ei ole ollut omakohtaiselle kokemukselle tyypillisiä piirteitä.”

Jumaah oli puhunut ”lyhyesti ja täsmentymättömästi”. Hän ei ollut ollut riittävän yksityiskohtainen. Lausumissa oli ollut ristiriitoja.

Hän oli keskittynyt ”lähes ainoastaan seksiin” eikä ollut tuonut esiin ”suhteisiin liittyneitä tunteita muuta kuin ohimennen”. Hän oli kertonut pintapuolisesti tunteista, joita ”heteronormatiivisesta yhteiskunnasta poikkeavan seksuaali-identiteetin muodostuminen” herättää.

Jos on elänyt tuomitsevassa kulttuurissa, ”voidaan kohtuudella olettaa”, että pystyy kuvailemaan erilaisuuden herättämiä tuntemuksia, virasto totesi.

Se ei uskonut sitä, että eno olisi nähnyt matkapuhelimen kuvat ja kertonut heimolle Irakissa. Ei sitä, että suku ja heimo olivat irtisanoutuneet hänestä kirjeellä.

”Maahanmuuttovirasto toteaa, että kirjeen aitoudesta ei voida varmistua.”

Valokuvat ja nimilista eivät nekään vakuuttaneet. Oli videokin, jolla Jumaahin poikaystävä puhuu. Mutta niiden ei voitu katsoa ”sinällään ja vastoin edellä mainittuja seikkoja” todistavan mitään.

”(I)lmeisenä tarkoituksenasi on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä.”

”Maahanmuuttovirasto käännyttää sinut Irakiin ja määrää samalla, että et saa kolmen vuoden kuluessa (- -) saapua Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon.

Päätöksestä tehtiin valitus. Jumaahin avustaja kirjoitti, ettei Maahanmuuttovirasto ollut tosiasiallisesti selvittänyt seksuaalisen suuntautumisen uskottavuutta vaan sitä, miten Jumaah osasi kertoa tunne-elämästään. ”On mahdollista, että valittaja ei ole erityisen kyvykäs kuvailemaan tunteitaan.”

Hän oli ollut Metsälän säilöönottoyksikössä äärimmäisen stressaantunut, avustaja kirjoitti. ”Tämä on vaikuttanut valittajan kykyyn kuvailla esimerkiksi sitä, miten hän on Irakissa tavannut miehiä.”

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen kesäkuussa 2018.

 

Ali Jumaah luuli, että puhuttelu meni hyvin. Häntä kuunneltiin, hän näytti kuvat ja poikaystävän videon. ”Ne uskoi kyllä mua.”

Sama käsitys hänellä oli hallinto-oikeudessa. Sielläkin järjestettiin kuuleminen, kun hänen valitustaan käsiteltiin. Oli kaksi todistajaa, poikaystävä ja yhteinen kaveri. Ja lausuntoja järjestöistä, kuten Uudenmaan Setasta.

”Lakimies sanoi, että se oli todella hyvä tapaaminen. Että hän on 80–90-prosenttisen varma, että tulee myönteinen päätös.”

”Ja kuitenkin tuli kielteinen.”

Jumaah on edelleen Suomessa. Hänellä ei ole tuloja. Poikaystävä ostaa ruoat ja antaa välillä rahaa. Jumaah kerää toisinaan pulloja ja vie kauppaan.

Hän miettii ratkaisua koko ajan, ”päivät ja yöt”. He menisivät naimisiin, mutta se ei onnistu, sillä Jumaahin passi on vanhentunut. Hänen henkilökorttinsa on poliisilla eikä hän uskalla mennä pyytämään sitä.

”Ne nappaa mut ja palauttaa Irakiin.”

Yhteydet enoon ovat katkenneet, samoin Turkissa asuvaan veljeen. Tämä blokkasi hänet kaikista sovelluksista, kun sai kuulla, Jumaah sanoo.

”Vaikka irakilainen eläisi sata vuotta Euroopassa, hän ei hyväksy tällaista.”

Äiti suostuu vielä puhumaan. Jumaah kertoo soittavansa hänelle kerran kuussa. Silloin hän vakuuttaa, että kaikki on kunnossa, ei kannata uskoa mitä sukulaiset puhuvat. Ne valehtelevat. Ovat vain kateellisia siitä, että hänellä menee niin hyvin.

 

Lähteenä käytetty Ali Jumaahin turvapaikkapäätöksiä, lausuntoja, valituksia sekä turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaa.

Sisältö