Kuuntele: Näin laulaa Suomesta jo kadonnut kultasirkku – Kiinalaiset syövät pian linnun sukupuuttoon

Viimeksi kultasirkku nähtiin Suomessa kesäkuussa 2007. Nyt uhattuna on myös peltosirkku.
Kotimaa 22.1.2017 10:51

Kultasirkku Gobin autiomaassa. Meillä lintu on nähty viimeksi 2007. © Jyrki Normaja / Vastavalo

Näin se lauloi Siilinjärvellä 6. kesäkuuta 1998:

Kultasirkku (78 s). Äänitys: Lauri Hallikainen

Lintu on suorastaan korea. Koiraan pään sivut ja kurkku ovat mustat, ja kastanjanruskea juova halkaisee räikeän keltaisen rinnan, joka on antanut linnulle nimen: kultasirkku. Pieni lintu on yläpuolelta tasaisen tumman punaruskea, siivessä erottuu suuri valkea laikku.

Kultasirkun lyhyt, päättäväinen laulu vaihtelee paljon, mutta se on helppo tuntea: reviiriään kuuluttava koiras toistaa alavien maiden rantapensaikossa sijaitsevalta laulupaikaltaan kirkkaita, sointuvia ääniä, joiden sävelkorkeus vaihtelee portaittain suuresti.

Nykyään kultasirkkua pääsee tosin Suomessa ihastelemaan vain lintukirjan sivuilla.

Viimeksi kultasirkku nähtiin meillä kesäkuussa 2007. Silloin lintuharrastajat rynnistivät Kiteelle, jossa yksinäinen sirkkukoiras lauloi reviirillään neljänä päivänä. Sen jälkeen lajista ei ole tehty ainuttakaan havaintoa.

Suomi on kultasirkun laajan pesimäalueen läntisellä äärilaidalla. Idässä alue ulottuu Siperian halki aina Tyynelle valtamerelle saakka.

Runsaimmillaan kultasirkku oli 1960- ja 1970-luvulla. Suomessa pesi jopa satoja pareja.

Vuonna 1927 julkaistussa kirjassaan Suomen linnut ornitologi K. E. Kivirikko ounasteli, että laji ”näyttää pyrkivän aluettaan laajentamaan länteenpäin”. Hän oli oikeassa.

Kivirikon aikalainen, ornitologi Einari Merikallio näki Laatokan koillisrannalla Lunkulansaarella neljä laulavaa koirasta jo kesäkuussa 1919, ja seuraavana kesänä hän havaitsi kolme kultasirkkua Oulussa Kempeleenlahden pohjukassa. Tätä pidetään Suomen ensimmäisenä havaintona lajista.

Runsaimmillaan kultasirkku oli 1960- ja 1970-luvulla, jolloin niitä pesi Suomessa jopa useita satoja pareja. Kanta alkoi kuitenkin taantua nopeasti, ilmeisesti viimeistään 1980-luvun alussa, mahdollisesti jo aikaisemmin.

Nyt laji luokitellaan Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, mutta käytännössä se katosi Suomen pesimälajistosta jo 2000-luvun alussa. Laulupaikat ovat vaienneet ja linnut ovat poissa.

Lähes vastaavalla tavalla on aiemmin taantunut esimerkiksi pohjoisen lintu tunturikiuru, joka pesii Suomessa enää muutaman parin voimin, sekä kesävieras kirjokerttu, joka on kadonnut esimerkiksi Uudeltamaalta lähes kokonaan.

 

Vanhalla mantereella Europassa ja Aasiassa kultasirkku on ollut viime vuosikymmeniin asti hyvin runsaslukuinen laji. Arvioiden mukaan lintuja oli vielä 1980-luvulla jopa useita satoja miljoonia.

Lajin pesimäkanta on kuitenkin vähentynyt jopa yli 90 prosenttia vuosina 1980–2013. Samaan aikaan sen pesimäalue on supistunut valtavasti. Levinneisyys on vetäytynyt 5 000 kilometriä itään vain neljännesvuosisadassa – siis 200 kilometriä joka vuosi.

Nyt laji vähenee myös ydinalueillaan keskisen Siperian jokilaaksoja ympäröivillä tasangoilla.

Kato näkyy ja kuuluu maastossa hyvin konkreettisesti: Suomalainen laskentaryhmä kuuli Vienanmeren rannalla Belomorskissa kulkevalla laskentareitillä 19 laulavaa kultasirkkua vuonna 1999.

Kesällä 2016 sama reitti laskettiin uudelleen. Maisema oli muuttumaton, mutta kultasirkut olivat poissa.

Vuoteen 2012 mennessä kultasirkku oli jo kadonnut paitsi Suomesta ja lähialueilta myös Uralin länsipuoliselta Venäjältä, Siperian länsi- ja keskiosista ja Kazakstanista. Vielä 1990-luvulla erittäin yleisestä lajista tehdään näillä alueilla enää satunnaisia havaintoja.

”Kiinassa kultasirkku on ollut jonkinlaatuista keskiluokan statusruokaa.”

Kultasirkun kaltaisen runsaslukuisen lajin kannanromahdus on poikkeuksellista. Yleensä vastaava romahdus on koskettanut jo valmiiksi vähälukuisia tai erikoistuneita lajeja, jotka esiintyvät vain pienellä ja rajatulla alueella, kuten saarilla.

”Näyttää todennäköiseltä, että maailmanlaajuinen taantuma ja sen syyt ovat vaikuttaneet Euroopan reunapopulaatioon”, kertoo tutkija Sami Timonen. Hän on yksi Conservation Biology -lehdessä julkaistun kultasirkun globaalia kannanromahdusta käsittelevän tutkimuksen kirjoittajista.

”Kultasirkun pesimäalueiden määrän väheneminen tai niiden laadun heikkeneminen ovat epätodennäköisiä syitä lajin laaja-alaiseen vähenemiseen.”

”Tiedetään, että Kiinassa kultasirkku on ollut jonkinlaatuista keskiluokan statusruokaa”, Timonen lisää.

Kultasirkkuun kohdistuva metsästys on Timosen mukaan niin laajamittaista, että pelkästään se saattaa selittää lajin alamäen. Esimerkiksi ympäristömyrkkyjen vaikutusta ei ole pystytty todentamaan.

Kultasirkkututkijat esittävät äärimmäisen synkän rinnastuksen: kultasirkku taantuu niin laajalla alueella ja niin nopeasti, että luonteva vertauskohde on pohjoisamerikkalainen muuttokyyhky.

Se oli vielä 1800-luvulla maailman runsaslukuisin lintu, mutta kuoli muutamassa kymmenessä vuodessa sukupuuttoon teollisuudenalaksi paisuneen metsästyksen seurauksena.

Kultasirkkujen syömisellä uskotaan olevan miehistä potenssia kohentava vaikutus.

Pesimäkauden päätteeksi kultasirkut ottavat suunnan itään. Kiinassa linnut kerääntyvät suuriin parviin ruokailemaan ja viimeistelemään sulkasatonsa ennen siirtymistä varsinaisille talvehtimisalueille Kaakkois- ja Etelä-Aasiaan.

Kultasirkulla on luontainen taipumus liikkua suurissa parvissa, sukupuuttoon metsästetyn muuttokyyhkyn tavoin.

Kun ”riisilinnuiksi” kutsutut kultasirkut laskeutuvat riisipeltoon ruokailemaan, ne on helppo pyytää verkolla. Verkkopyynti on yleistä ja kätevä tapa saada saaliiksi suuri määrä lintuja yhdellä kertaa.

Kultasirkkusaalis toimitetaan kaupunkeihin, missä pimeä torikauppa on voimissaan siitäkin huolimatta, että lajin metsästäminen kiellettiin Kiinassa jo vuonna 1997.

Lintujen pyytäminen ravinnoksi on monituhatvuotinen perinne. Lainsäädännössä olevien porsaanreikien vuoksi vain kaikkein räikein laiton pyynti ja kauppa johtavat seuraamuksiin.

Pelkästään Guangdongin maakunnassa Kiinan kaakkoisosassa katoaa vuosittain parempiin suihin noin miljoona kultasirkkua. Linnun suosiota ravintona lisää se, että sillä uskotaan olevan miehistä potenssia kohentava sekä kehoa puhdistava vaikutus.

Suomesta kadonnut kultasirkku on linnustonsuojelujärjestö BirdLife Internationalin mukaan maailmanlaajuisesti uhanalainen. Merkittävimmäksi syyksi lajin romahdusmaiselle vähenemiselle mainitaan pesimäalueiden ulkopuolella tapahtuva pyynti.

Ranskassa peltosirkku hukutetaan armanjakkiin, keitetään ja hotkaistaan.

Osataan sitä tosin Euroopassakin. Lounais-Ranskassa tapetaan vuosittain useita tuhansia peltosirkkuja, samasta syystä kuin Kiinassa kultasirkkuja. Ne ovat perinteistä statusruokaa.

Pyydettyjä peltosirkkuja odottaa ranskalaisessa keittiössä barbaarinen kohtalo. Linnut kynitään ja hukutetaan armanjakilla täytettyyn astiaan ennen kuin niitä keitetään kahdeksan minuutin ajan. Lopulta ne hotkaistaan kokonaisina. Rituaaliin kuuluu, että syöjä asettaa kasvoilleen suuren lautasliinan, peittääkseen pakanallisen teon.

Vaikka peltosirkkupyynti kiellettiin Ranskassa jo vuonna 1999, ovat eräät ruokakulttuurin vaalijoina esiintyvät huippukokit edelleen vaatineet pyynnin osittaista sallimista.

Peltosirkkujen saalismäärä on laskenut voimakkaasti siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei enää riitä metsästettäväksi.

Laji taantuu lähes koko Euroopassa. Peltosirkkuja on yhä paljon, mutta Suomessa niitä arvioidaan olevan enää 7 000–19 000 paria. Vielä 1970-luvulla peltosirkkujen määrä oli tähän verrattuna monikymmenkertainen. Laji on luokiteltu meillä erittäin uhanalaiseksi vuodesta 2010 saakka.

Peltosirkkujen määrä Suomessa on kolmessa vuosikymmenessä pienentynyt 98 prosenttia.

Peltosirkkujen määrä Suomessa on kolmessa vuosikymmenessä pienentynyt 98 prosenttia. © Ossi Ilvonen / Vastavalo

Lintuharrastajien keskuudessa on pitkään manattu sitä, että Suomessa kesän viettävät peltosirkut päätyvät kesken yli 6 000 kilometrin muuttomatkansa ruokapöytään Ranskassa. Tuore tutkimus kertoo kuitenkin, että asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

”Yksi yllätystuloksistamme on, että suurin osa suomalaisista peltosirkuista muuttaa Välimeren rannikon reittiä Ranskan yli, kun taas peltosirkkupyyntiä tehdään yksinomaan Lounais-Ranskassa. Salametsästys ei siis merkittävästi kosketa Suomen nykyistä peltosirkkupopulaatiota”, kertoo suunnittelija Markus Piha Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Piha osallistui kansainvälisen tutkijaryhmän työhön, jossa selvitettiin peltosirkun muuttoreittejä rengastuksen ja lintuihin repun lailla kiinnitettävien geopaikantimien avulla. Tulokset julkaistiin joulun alla 2016.

Tutkimuksessa selvisi, että Euroopan peltosirkuilla on itse asiassa kolme muuttoreittiä.

90 prosenttia populaatiosta pesii Etelä-Venäjällä, Turkissa ja Itä-Euroopassa ja lentää itäistä muuttoreittiä talvehtimisalueille Etiopiaan. Skandinavian, mukaan lukien Suomen, sekä Länsi- ja Keski-Euroopan linnut – vajaa kymmenys Euroopan peltosirkuista – taas lentävät läntistä muuttoreittiä Ranskan ja Espanjan yli talvehtimaan Saharan eteläpuoliseen Länsi-Afrikkaan.

Lisäksi on huonommin tunnettu keskireitti Italian ja Välimeren yli kohti Nigerian pohjoisosia. Ainakin osa suomalaisista linnuista käyttää myös tätä reittiä.

 

Peltosirkun kannankehitys Suomessa on synkkää seurattavaa. Vuosien 2004 ja 2014 välillä lintujen määrä väheni kymmenessä vuodessa lähes 80 prosenttia. 30 vuodessa kannasta on kadonnut noin 98 prosenttia.

Piha arvioi, että nopeasti pienenevä peltosirkkukanta ei todennäköisesti siedä esimerkiksi Ranskassa harjoitettavan laittoman metsästyksen aiheuttamaa lisärasitusta.

”Valitettavasti pelkään, että suomalainen pesimäkanta jatkaa vähenemistään keskimäärin 13 prosenttia vuodessa. Sellaisella vauhdilla peltosirkku saattaa kadota lajistostamme kokonaan reilussa 30 vuodessa.”

Suomi ei voi vaikuttaa siihen, mitä peltosirkulle muuttomatkalla tapahtuu. Meillä voidaan kuitenkin auttaa lintua selviytymään.

Piha sanoo, että Suomessa on pidettävä huoli siitä, että peltosirkut tuottavat mahdollisimman paljon poikasia Suomessa pesiessään.

”Monipuolisen viljelyn myötä löytyy sekä ravinnonhakuun että pesimiseen sopivia ympäristöjä. Ydinalueilla olisi vältettävä laulupaikkojen turmelemista eli esimerkiksi puukujien ja pienten metsäsaarekkeiden tuhoamista.”

”Tarvitsemme myös lisää tietoa peltosirkun pesimäbiologiasta ja ravinnosta sekä kattavaa populaatioseurantaa ja kartoitusta. Tähän tarvittaisiin kestävällä pohjalla oleva rahoitus.”

Suomessa 40 peltosirkkua rengastettiin ja varustettiin geopaikantimilla.

Suomessa toteutettiin vuosina 2013–2016 projekti, jossa noin 40 peltosirkkua rengastettiin ja linnut varustettiin sijaintitietoa välittävillä geopaikantimilla. Kymmenkunta lintua saatiin myöhemmin kiinni ja paikantimien sisältämä data kerättiin talteen.

Projekti oli kahden ihmisen, Markus Pihan ja ornitologi Tuomas Seimolan harteilla. Lisää tutkimusta kaivattaisiin kipeästi.

”Suojelutyö on hyvin vaikeaa, koska taantumisen tarkat syyt ovat yhä osittain arvailujen varassa”, Piha sanoo.

”Tappamisen saaminen kuriin muuttoreittien varrella on yksi askel. Katseet on kuitenkin suunnattava myös talvehtimisalueille, joihin on kohdistettava lisää tutkimusta. Sen jälkeen voidaan arvioida esimerkiksi, mitä Guineassa voitaisiin tehdä sirkkujen talvikuolleisuuden pienentämiseksi.”