Kuntalaisten asialla: Suomen Kuvalehden KuntaLeaks paljastaa sen, mitä päättäjät yrittävät salata

SK:n uusi tutkiva kuntasivusto on avattu. Vinkkaa meille, mitä kuntasi piilottelee!

Kuntaleaks
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jokainen asuu kunnassa. Kunnallinen päätöksenteko vaikuttaa siis kaikkien elämään. Silti kuntapolitiikka jää valtakunnallisissa tiedotusvälineissä helposti eduskunnassa tapahtuvan päätöksenteon varjoon.

Muun muassa Suomen Kuvalehden Kittilä-uutisointi on osoittanut, että Suomen kunnissa on valtakunnan tasolla kiinnostavaa uutisoitavaa.

Päätoimittaja Ville Pernaan mukaan lukijat ovat lähettäneet toimitukselle viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana paljon juttuvinkkejä kotikunnistaan. Nyt niihin tartutaan tehostetusti KuntaLeaks-hankkeen myötä.

”Otamme lisää vinkkejä vastaan sormet syyhyten”, kutsuu Pernaa lukijoita mukaan.

 

Kuntatason suhmurointeja voi jatkossa ilmiantaa esimerkiksi SK:n kuntakartan kautta.

”Paikallistasolla olosuhteet voivat olla sellaiset, että paikallismediat eivät pysty seuraamaan kunnan asioita riittävän tarkasti. Me voimme valtakunnallisella tasolla toimia ilman sidoksia ja kytköksiä”, Pernaa sanoo.

KuntaLeaks kokoaa kaikki Suomen Kuvalehden kuntajutut yhdelle kartalle ja kertoo äänestäjälle kiinnostavia ja erityisiä tapauksia suomalaiskunnista.

”Mitä tutkivampia ja paljastavampia uutisia sivulle saadaan, sitä parempi siitä tulee.”

Uutiset voivat käsitellä yhtä hyvin kunnan rahankäyttöön liittyviä väärinkäytöksiä kuin selviytymistarinoitakin. KuntaLeaksin tarkoitus on herätellä äänestäjä valvomaan kuntansa päätöksentekoa. Samalla se tarjoaa henkistä valmennusta kevään kuntavaaleihin. Vaalipäivä on 9. huhtikuuta 2017.


KuntaLeaks seuraa kuntia

Suomen Kuvalehden verkkosivuilla on tällä viikolla avautunut uusi osio, KuntaLeaks, joka kokoaa kaikki SK:n kuntajutut yhdelle kartalle. Jokaisesta Suomen kunnasta on oma sivunsa, jonka kautta voi lähettää SK:n toimitukseen uutisvinkin.

Kuntaleaks löytyy osoitteesta suomenkuvalehti.fi/kuntaleaks