Kulttuurikatastrofi vai järkiteko? Turun jumppasali-Pompeiji haudataan pian takaisin maahan

SK kuvasi ainutlaatuiset rauniot. Seuraavan kerran se onnistuu ehkä sadan vuoden kuluttua.

arkeologia
Teksti
Susan Heikkinen
Kuvat
Vesa Tyni
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Se on vain yksi pieni keltainen kumisaapas, mutta täällä turkulaisen koulun liikuntasalin sisällä se räjäyttää tajunnan.

Salin kellon viisarit seisovat. Voimistelurenkaat ja koripallokorit roikkuvat korkeuksissa. Lattian paikalla on koko salin suuruinen kuoppa, josta nousee maakellarimainen tuoksu.

Ajan haju.

Kuopan syvimmässä kohdassa lepäävät 1300-luvun hirsisen ranta-aitan jäänteet. Siinä on ollut kauppiaan varasto, johon Keski-Euroopasta saapunut alus on päässyt kätevästi purkamaan lastin.

Hieman korkeammalla ovat jokusen vuosisadan nuoremmat, pienistä kivistä kootut kellarinlattiat, ja niiden ympärillä portaita, oviaukkojen holvikaaria ja kellarihuoneiden sokkelo.

Keltainen saapas. Se vilahtaa ohi kapean tuuletusritilän, joka avautuu liikuntasalin sisältä ulos jalkakäytävälle. Samalla sisään kantautuu fragmentti ohi saapastelevan 2010-luvulla syntyneen lapsen puheesta. Yksi kirkas tavu vain (-ke-), sitten silmänräpäys on ohi ja ajan katedraaliin tulee taas hiljaista.

Esiin kaivetut kahden kaupunkitalon kellarit tuovat mieleen Pompeijin, maailman kuuluisimman rauniokaupungin. Pari tuhatta vierailijaa on jo saanut nähdä kellarit niiden päälle pystytettyjen kävelysiltojen päältä.

Mitä raunioille tapahtuu heinäkuun puolivälin jälkeen, kun popup-museon rajoitetut kiertokäynnit loppuvat?

Ne haudataan takaisin maahan.

Aurajokivarren keskiaikaiset talot rakennettiin hirsisen alustan päälle, jotta ne eivät vajoaisi savimaahan. Hirret ovat yhä kovaa puuta.
Aurajokivarren keskiaikaiset talot rakennettiin hirsisen alustan päälle, jotta ne eivät vajoaisi savimaahan. Hirret ovat yhä kovaa puuta.

 

Turkulaista Katedralskolan-lukiota vaivasi pitkäaikainen kiinteistötekninen ongelma.

Aurajoen varteen vuonna 1902 rakennettu liikuntasali painui, kallistui ja halkeili sitä mukaa, kun ainakin 700 vuoden kaupunkikerrostumat sen alla lahoivat ja tiivistyivät. Alimmaisena oli lisäksi savea, joten rakennus päätettiin paaluttaa. 60 paalua ulkoseiniä kiertämään ja toistakymmentä salin alle lattiaa kantamaan.

Arkeologi Kari Uotila sai tehtävän. Paikka oli tutkittava alkuperäisten lattioiden tasolle asti.

Marraskuussa 2017 Uotila huomasi työmaalla seisoessaan, että laasti hänen jalkojensa alta valui jonnekin pois. Hän seisoi holvin päällä. Hän ymmärsi heti, että holvatun huoneen lattia olisi kaksi ja puoli metriä alempana.

Liikuntasalista kaivettiin käsipelillä pois yli 500 kuutiota rakennusten romahtaneiden yläkerrosten jäänteitä, kunnes saavutettiin kivilattiat, joista vanhin oli naputeltu huolellisesti paikoilleen jo 1400-luvulla.

Salin kohdalle oli sattunut jäämään Turun eliittialueen kahden suuren talon kellarikerrokset. Talot nimettiin Hornin ja Måånssin taloiksi varhaisimpien tunnettujen omistajiensa mukaan.

Osa huoneista jatkui liikuntasalin ulkopuolelle kaivausten ulottumattomiin.

Kun Turun vuoden 1827 suurpalo oli pyyhkäissyt keskiaikaisen Turun rippeiden yli, pystyssä törröttävät rauniot sorrutettiin ja alue tasattiin uuden rakentamisen tieltä.

Uotila arveli aluksi, että kellareita ei kannattaisi tutkia tarkkaan. Niihin oli saattanut päätyä täyttöainesta laajalta alueelta.

Mutta sitten eräästä kellarihuoneesta löytyi hiiltynyttä paperia, josta oli erotettavissa saksan- ja ruotsinkielistä kirjoitusta. Jonkinlainen lista 1800-luvun alusta, tulkittiin alustavasti, ja talon yläkerroksista palojätteen mukana kellariin päätynyt.

”Silloin aloin viimeistään oivaltaa, että hitto vie”, sanoo Uotila. “Hornin talon löydöt todella ovat erilaisia kuin Måånsin talon löydöt. Turun palon jälkeen talot on kaadettu yksi kerrallaan omiin raunioihinsa.”

Arkeologi Kari Uotila ja Måånsin talon tynnyriholvauksia. Seinien syvennykset ovat ehkä olleet alunperin säilytystiloja.
Arkeologi Kari Uotila ja Måånsin talon tynnyriholvauksia. Seinien syvennykset ovat ehkä olleet alunperin säilytystiloja.

 

Talojen maanpäällisten osien tuhoutuessa lopullisesti Turun palossa niiden kellarit olivat olleet käytössä jo 400 vuotta. Siinä ajassa niiden käyttötarkoitus oli ehtinyt muuttua moneen kertaan.

Måånsin talon kellariseinien lukuisat neliskanttiset syvennykset olivat ehkä alun perin säilytysholveja. Puutalovaltaisessa kaupungissa ne olivat suhteellisen paloturvallisia vauraan kauppiasperheen arvotavaralle.

Myöhemmin taloon asettunut apteekkari saattoi käyttää syvennyksiä johonkin muuhun, puhumattakaan talon viimeisestä elämästä pankkina.

Turun ensimmäinen säästöpankki toimi yhdessä talon kerroksista 1820-luvulla. Juuri sieltä hakivat ensimmäistä opintolainaansa muuan Johan Vilhelm Snellman ja eräs Johan Ludvig Runeberg.

Alhaalla 1300-luvun ranta-aitan paikka. Ylhäällä 1700-luvun takka ja sen edustan lattian tiilipinta.
Alhaalla 1300-luvun ranta-aitan paikka. Ylhäällä 1700-luvun takka ja sen edustan lattian tiilipinta.

 

Mutta onko se, mikä heinäkuussa 2018 haudataan maan alle, todella Suomen Pompeiji?

Kari Uotila näyttää arkeologisen kartan. Katedralskolanin liikuntasali on siitä vain yksi pieni kulmaus.

Jos Aurajoen itäpuolen nykyinen rakennuskanta purettaisiin pois, ja sitten kaivettaisiin varovasti syrjään niiden alta paljastuva Turun palon jälkeinen täyttöaines, olisi Aurajoen ranta koko matkaltaan Turun tuomiokirkolta Auransillalle yhtä tiivistä rauniokaupunkia.

Jumppasalin alla ei ole Suomen Pompeiji vaan pieni pala siitä.

Aivan koulun naapurissa, Aboa Vetus -museossa, toinen kohta samaa maanalaista Turkua on ollut yleisön nähtävillä jo 1990-luvulta asti. Vanhan pääväylän, Luostarin jokikadun, 1700-luvulla kivetty pinta sadevesikouruineen jatkuu esiin kaivettuna sielläkin. On tynnyriholvauksia, portaita, oviaukkoja ja tulisijoja.

Ja silti jokainen kohta kaupunkia on uniikki.

Katedralskolanin jumppasalin reunojen sisälle Hornin taloon osuu osa erikoisempaa keskiaikaista tilaa, jossa on ollut harvinainen ristiholvattu katto ja jonka seinäpintaa on slammattu valkoiseksi. Seinillä vaikuttaa olleen puisia hyllyjä ja lattiannurkassa on käyttötarkoitukseltaan vielä tuntematon suorakulmainen syvennys.

Katukin on jumppasalin kohdalla erityinen: siihen on osunut tonttien raja, jonka kohdalla kiveys muuttuu. Siitä voi päätellä, että kadun pinnoitus on ehkä ollut 1700-luvulla kunkin talonomistajan vastuulla. Måånsin talo on käyttänyt pientä tasakokoista kiveä, Hornin talo suurempia ja sekalaisempia.

Vasemmalla Luostarin jokikadun kiveystä 1700-luvulta. Kuvan alareunassa tonttien rajalla kiveys muuttuu eri näköiseksi.
Vasemmalla Luostarin jokikadun kiveystä 1700-luvulta. Kuvan alareunassa tonttien rajalla kiveys muuttuu eri näköiseksi.

 

Eikö löytöä kuitenkin saisi lasikannen alle yhtä aikaa turvaan ja näkyviin? Paksu lasi kantaisi koripalloilijatkin.

Sitä on moneen kertaan ehdotettu, sanoo arkeologi Uotila, eikä se mahdotonta olisi.

Muurit pitäisi konservoida ensin kunnolla. Toistaiseksi kaivauksella on tehty vain välttämätön. Yhteen heikkoon holvikaareen on lisätty erikoislaastia ja salaperäisen ristiholvatun huoneen seinän slammauksen reunoja kiinnitetty niin ettei koko valkoinen pinta putoaisi seinältä.

Suurempi ongelma olisi kuitenkin kosteus.

Uotila osoittaa kellarien somasti esillä olevia kivilattioita. Turun kesä on ollut erityisen kuiva. Normaalisti lattioilla makaisi 20 senttiä pohjavettä. Lämpimän lasilattian alla ryöpsähtäisivät levät ja homeet.

”Kosteutta pitäisi vähentää jollain ratkaisulla ja rauniot pitäisi puhdistaa vuoden-kahden välein. Eiväthän ne teknisesti ole mahdottomia tehtäviä, niitä tehdään muuallakin maailmassa. Mutta se vaatisi rahaa ja pitkää sitoutumista. Jonkun pitäisi varautua maksamaan jatkuva konservointi.”

“Kannattaako uutta rauniota jättää näkyviin, kun ei aina niistä edellisistäkään pystytä ihan satasella huolehtimaan? Sikäli täyttäminen tuntuu ihan järkeenkäyvältä ratkaisulta”, Uotila sanoo.

Paalutuksen tuhoilta löytö kuitenkin säästyy, sillä sitä Museovirasto ei salli.

Popup-museon sulkeuduttua 14. heinäkuuta Uotila työryhmineen valmistautuu ensin peittämään seinärakenteiden alta paljastuneet hyväkuntoiset hirret suojaavalla kerroksella sinisavea.

Sitten kuoppaan aletaan näillä näkymin ajaa vaahtolasia, keveää kierrätyslasista valmistettua mursketta, joka tärytetään niin tiiviiksi että sen päälle voidaan lopulta rakentaa jumppasalille uusi kelluva lattiarakenne.

Mutta ehkä hieman konservointiakin täytön aikana tehdään.

”Että nämä eivät heti sortuisi niskaan sitten, kun tämä avataan seuraavan kerran joskus sadan vuoden päästä.”

 

Kuvagalleria: Turun Katedralskolanin liikuntasalin kaivauksissa löytynyttä esineistöä