Kristiinankaupunki – miksi sieltä ei haluta pois

SK:n arkistosta: Suomen ensimmäinen Cittaslow-kaupunki houkuttaa sekä paluumuuttajia että uusia asukkaita.
Kotimaa 12.7.2014 08:30

Kristiinankaupungin Itäinen Pitkäkatu näyttää yhä lähes samalta kuin kadut 1800-luvun puolivälin suomalaisissa kaupungeissa. © Katja Lösönen

Palaan työmatkalta kotiini Kristiinankaupunkiin. Sisääntulotien loppupäässä vanhalla rautatiesillalla tuttu näkymä avautuu yhtäkkiä eteeni.

Koko pikkukaupunki on merenlahden toisella puolen kuin isolla kämmenellä. Se näkyy yhdellä silmäyksellä.

Leveässä siluetissa piirtyvät ylimmäksi kirkkojen ja raatihuoneen tornit sekä Lars Sonckin suunnittelema koulurakennus. Niiden alapuolella ovat isot kauppiaantalot, jotka ovat olleet paikoillaan 1700- ja 1800-lukujen merenkulkuajoista saakka.

Vaikka ilta-aurinko paistaa kaupungin takaa silmiini, erotan kauppiaantalojen ympärillä värikkäitä puutaloja, toinen toistaan pienempiä. Niiden edessä välkehtii meri.

Ajan pitkän sillan yli ja kaupungin läpi parissa minuutissa. Kannan tavarat sisään vuonna 1844 rakennettuun merikapteenin taloon ja istun kuistille.

Ikkunoista näen lähes koko puutarhan. Avoimesta ovesta kuuluu vain tervapääskyjen kirskunta, kun ne syöksähtelevät pihan poikki ja lentävät pitkin viereistä Kissanpiiskaajankujaa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu