Koulun käsityö on nyt yksilöllistä designia – Teitkö sinä löylykauhan, esiliinan vai kulhon? Vastaa kyselyyn!

Koulun käsityöopetus mullistui syksyllä 2016. Ainakin periaatteessa.
Kotimaa 2.4.2017 10:40
Teksti Susan Heikkinen Kuvat Jarmo Wright

Vitosluokkalaiset Eelis (vas.), Kalle, Aada ja Elina maalaavat lautapelejään. Opettaja Tapani Partiainen auttaa sävyttämään maaleja. © Jarmo Wright

Mitä sinä teit koulun käsitöissä?

OSALLISTU suureen käsityökyselyyn klikkaamalla tästä!

 

’Hyvää huomenta kaikille!”

Nelos- ja vitosluokkalaiset nousevat palleiltaan höyläpenkkien äärestä.

”Hyvää huomenta Tapani-opettaja”, vastaa seitsemän pojan ja yhdeksän tytön kuoro Tapani Partiaiselle.

Alkamassa on aamun ensimmäinen kaksoistunti ja tekeillä lautapeli, itse ideoitu ja suunniteltu.

Kevätlukukauden tehtävänanto juontaa itsenäisyyden satavuotisjuhliin, perustelee opettaja. Peliala on nykyajan rahasampo, ja Suomessa luotu on klassikkopeli Afrikan tähtikin.

Sata vuotta täyttää myös lasten kotikaupunki Hyvinkää. Puolimatkan koulu, joka sijaitsee puolivälissä muinaista Helsinki–Hämeenlinna-tietä, on ehtinyt jo 102 vuoden ikään.

”Onks täällä muuten joku, jolla ei oo jotain kierrätysmateriaalia siinä pelissä vielä mukana”, kysyy Partiainen. ”Nappuloita, esteitä, tasoja? Kuinka moni on käyttänyt niitä maito- tai mehutölkin korkkeja?”

Oppilaat hajaantuvat määrätietoisesti tahoilleen. Haetaan omat suunnitelmapaperit ja keskeneräiset työt.

Maalaushuoneen pöytä täyttyy heti suihkivista siveltimistä, rimasta sahatuista nopista ja vanerisista pelilaudoista.

Jere ja Kalle ideoivat rosvo ja poliisi -pelin sääntöjä samalla kun valmistavat pelilaudan kulisseja.

”Kun rosvo ja poliisi tulee vastakkain, niin tulee taas se noppajuttu”, pojat suunnittelevat. ”Jos rosvo heittää isomman kun poliisi, niin rosvo pääsee karkuun. Ja jos poliisi heittää isomman kuin rosvo, se rosvo joutuu vankilaan.”

Jere hakee pätkän kaksi tuumaa kertaa kaksi tuumaa halkaisijaltaan olevaa puurimaa, puristaa sen höyläpenkin leukojen väliin ja sahaa siitä palan. Siitä tulee pelilaudalle kaupparakennus.

Luokkakaverin hakemasta pitkästä pyörörimasta taas tulee pelilaudan turvapaikkoja, jonne poliisit eivät pääse. Siinä harjoittuu höyläpenkin käyttötaito, kun porukalla lukitaan rimaa aputappien avulla poikittain asentoon, jossa sitä voi sahata.

Mutta pitäisikö turvapaikkapalikat vielä maalata? ”Tai pistetään niihin ässä”, pojat tuumivat. ”Ja pistetään ohjeeseen johonkin, että S on sitten safehouse.”

Omatoimisista oppilaista huolimatta opettajalla pitää kiirettä: ryhmä on iso ja kaikki vähän eri vaiheissa työtä.

”Katsokaas kaikki, kun on lähtenyt nopasta palanen”, Partiainen herättää kaikkien huomion veistosalissa. Puu lohkeaa, jos poraa liian lähelle reunaa, hän muistuttaa, mutta lohkeaman voi pelastaa huomaamattomaksi liimalla ja sahanpurulla.

Sitten opettajan onkin riennettävä sävyttämään maaleja oppilaille – aivan vielä hän ei uskalla antaa heidän annostella väritiivisteitä ilman valvontaa. Ja vielä olisi ennätettävä antaa erityistä huomiota uudelle maahanmuuttajaoppilaalle, joka on ilmestynyt luokkaan tänään eikä osaa vielä suomea.

 

5A:n Aaro leikkaa dinosauruksen kaavaa, Miko seurailee taustalta. Päähine löytyi näytelmätarvikevarastosta.

5A:n Aaro leikkaa dinosauruksen kaavaa, Miko seurailee taustalta. Päähine löytyi näytelmätarvikevarastosta.

 

Koulun käsityöopetus mullistui syksyllä 2016. Ainakin periaatteessa.

Perinteistä jakoa tekstiili- ja tekniseen työhön ei enää alakoulussa ole. Syksyllä voimaan tulleessa peruskoulun opetussuunnitelmassa on vain yksi käsityö-niminen oppiaine. Siinä valmistetaan esineitä niin pehmeistä kuin kovistakin materiaaleista. Yläkoulun valinnaisaineina tekninen ja tekstiilityö säilyvät, jos kouluissa niin päätetään.

Kun kansakoululaitos perustettiin 1860-luvulla, alettiin tytöille opettaa perinteiseen naisten elämänpiiriin kuuluneita töitä ja pojille miesten. Tytöt neuloivat, punoivat ja kehräsivät, pojat valmistivat kotitalouden puiset tarvekalut.

Suomi oli globaali edelläkävijä. Ensimmäisenä maailmassa juuri Suomen suuriruhtinaskunnassa käsitöistä tuli pakollinen kouluaine. Täältä se levisi ensin Ruotsiin ja sieltä muualle teollistuviin maihin.

Peruskoulun tulo 1970-luvulla lopetti sukupuolijaon. Mutta jossain vaiheessa alakoulua on täytynyt aina suuntautua jompaankumpaan käsityöaineeseen. Ani harva poika on valinnut tekstiilityötä, tytöistä taas teknisiin on suuntautunut viime vuosina 30–40 prosenttia.

Tulevaisuuden visioissa käsityön ydin on kokonainen designprosessi, olipa materiaali mitä tahansa.

Oppilas ideoi itsenäisesti esineen, vaikkapa jakkaran, jonka hän sitten suunnittelee tietoteknisin apuvälinein. Hän hitsaa metallirungon ja ompelee pehmustetyynyn. Sitten hän dokumentoi työnsä digitaalisesti ja kirjoittaa arvion työprosessin onnistumisesta.

Käytännössä elämä kouluissa jatkuu vielä pitkään tutun näköisenä. Opetussuunnitelmat uusitaan kerran vuosikymmenessä, mutta kouluja ja niiden käsityöluokkia saneerataan kerran 40 tai 50 vuodessa.

Jos Puolimatkan koulun 5A:n Jere ja Kalle nyt keksisivät tarvitsevansa pelilautaansa kankaisen elementin, he kävelisivät 50 metrin matkan läpi kolmen palo-oven ja läpi toisen teknisen työn luokan, jossa kahdeksasluokkalaiset juuri juottavat elekroniikkatöitä. Sitten läpi aulan ja ylös portaita, koputtamaan tekstiilikäsityöluokan punaista ovea.

5A:n Kristo leikkaa kankaasta tyynyn osia.

5A:n Kristo leikkaa kankaasta tyynyn osia.

Veistoluokan rouskeen ja hiekkapaperin sihinän jälkeen punaisen oven takana on aivan eri maailma.

Luokassa käy tasainen pulina ja kiherrys. Ompelukone säksättää hetken, neulepuikko kilahtaa toiseen.

Opettaja Sanna Koskivirralla on possutossut.

”Oi, oi, oi, ihanat!” ihastelee opettaja koukeroisia koristekuvioita oppilaan paperissa. ”Täydelliset meidän leikkurille. Siit tulee tosi nätti.”

Sapluunaleikkuri, opettajan ylpeys, nököttää sivupöydällä. Se leikkaa kädenkäänteessä mistä tahansa piirroskuvasta painosapluunan. Leikkaustaidon puute ei tule esteeksi, ja oppilas saa painettua tyynyyn tai paitaan juuri sellaisen kuvan kuin haluaa.

Mitä sinä teit käsitöissä? Vastaa suureen koulukäsityökyselyyn, pääset sinne tästä linkistä.

Syksyllä tämä puoli luokasta teki omat lautapelinsä puutyöpuolella, vuodenvaihteessa ryhmät vaihtoivat paikkaa.

Milla tuputtaa omaan tyynynpäälliseensä pinkkiä väriä sapluunan läpi. ”DOG” on koiranystävän oma design.

Kristo kiinnittää vieressä kaavaa kankaaseen nuppineuloilla. Siitä tulee Pokémon-aiheinen tyyny.

”Tää kaulahuivi kutittaa! Sanna, pitäiskö tän kutittaa?” tuskaillaan työpöydässä valmistuneiden neuletöiden äärestä.

Kaksoistunti on lopuillaan, siivoaminen alkaa. Poikakaksikko ei oikein jaksa keskittyä, vaeltelee ja pälättää.

”Me ollaan aikamoisii pellei”, tietää toinen vilkastuksista.

”Oma paikka, hiljaisuus. Tiedätte mihin tunti loppuu. Se loppuu kun tavarat on paikoillaan”, opettaja ilmoittaa. ”Aaro, dinosauruksen häntä on edelleen pöydällä!”

Kuinka käy poikien? Siitä moni on huolissaan käsityön opetussuunnitelman uudistuttua.

Oppilaan on tehtävä yhä enemmän tietotyötä. Aikaa konkreettiselle käsien käytölle jää vähemmän. Ja pelätään, että se on erityisesti poikien kannalta huono asia.

Sanna Koskivirta on 20 vuoden työuransa aikana nähnyt monta kertaa, kuinka muuten kehnosti koulussa menestyvät oppilaat luovat käsityötunneilla suoranaisia taideteoksia.

Käykö niin, että tällaisilta oppilailta häviää se ainoa alue, jossa voi loistaa? Se olisi hänestä suuri sääli.

”Tänään päästiin hirmuisen hyvin eteenpäin!”, Sanna Koskivirta kehuu luokka lopuksi. ”Te saitte tosi paljon kankaita leikattua. Ja tuli valmiita neuletöitä.”

Opettaja asettaa levottomille pojille tavoitteen: ensi kerralla näiden ääni ei saa kuulua luokassa koko ajan. Jos he onnistuvat, koko luokka saa palkinnon.

”Joo, mä tsemppaan nyt”, pelleilijä ilmoittaa.

”Ja mäkin yritän”, sanoo toinen. ”Jos mä unohdan sen, sanokaa mulle sit.”

7A:n Iiris työkalukaapilla.

7A:n Iiris työkalukaapilla.

Opettajainhuoneessa Elias Lönnrotin kipsipää kuuntelee, kuinka kahvinkeitin porisee.

Sekä Sanna Koskivirralla että teknisen työn opettaja Mikael Antinsalolla on aamupäivällä hyppytunti.

Vuosikymmenten ajan aineenopettajat ovat erikoistuneet joko teknisten tai tekstiilitöiden opettajiksi. Vasta ensi syksynä aloittavat Rauman opettajankoulutuslaitoksella ensimmäiset yhteisen käsityöaineen opettajaopiskelijat.

Useimmissa Suomen kouluissa opetetaan käsityötä vielä pitkään kahden opettajan yhteistyönä.

Kuinka Puolimatkan koulussa jatkossa toteutuu oppilaan yksilöllinen, monimateriaalinen designprosessi?

”Kun joku jakaisikin sen kultajyvän meidän kanssa”, Koskivirta nauraa.

Eivät he vielä tiedä, mikä on järkevä ja turvallinen tapa. Se vaatii vielä paljon koulukohtaista pähkäilyä.

Entä mitä pitäisi ihmisen osata, mitä työkaluja ja koneita hallita? Edes Hyvinkää, perinteikäs koneteollisuus- ja villatehdaspaikkakunta, ei ole vielä määritellyt yhteisesti, mitä kaikkia konkreettisia käsityötaitoja hyvinkääläislasten olisi nyt peruskoulussa opittava. Mutta suunniteltava, digitoitava ja dokumentoitava on.

Koulukäsityöt ovat osa suomalaisten kollektiivista muistia. Kuka naputteli vanerista ja pikku nauloista fortunapelin, kuka veisti raakapuusta viestikapulan. Kuka muistaa flanellipyjaman, kuka epäsymmetriset villasukat ja patalapun.

Hyvät tekijät kantoivat koulusta kotiin toinen toistaan taidokkaampia tuotoksia.

Tulevaisuudessa niin ei ehkä ole. Jos ennen ehdittiin tehdä monta sellaista tuotetta, joissa harjaantui vaikka saumurin käyttö tai MIG-hitsaustaito, jatkossa kutakin taitoa ehditään paremminkin vain kokeilla. Materiaaleja ja työmenetelmiä on paljon enemmän, mutta tunteja ei tule lisää.

Maailma on muuttunut.

1800-luvulla käsityötaidoissa nähtiin elinkeino, pelastus nälkävuosien kurittamalle maaseudulle.

Sitten tarvittiin taitavia käsiä teollisuuden tarpeisiin valmistamaan tuotteita.

Ja nyt kun koneet tekevät työt, yhteiskunta tarvitsee ihmisiä suunnittelemaan tuotteet ja ohjelmoimaan koneet.

Ei ihminen sentään pelkkä tuotantoväline ole ollut. Käsillä tekeminen on nähty koulussa myös yhtenä keinona kasvattaa kunkin aikakauden käsitysten mukaisia hyviä ihmisiä.

Yleissivistyneitä. Työtä arvostavia. Yksilöllisesti luovia. Tasapainoisia. Mielihyvää tuntevia.

Teknisen työn kolmoistunnin loppukevennys. 7A:n Rasmus (vas.), Teemu ja Katri kisaavat, kuka nopeimmin kaataa palikat ohjelmoitavalla Vex-robotilla.

Teknisen työn kolmoistunnin loppukevennys. 7A:n Rasmus (vas.), Teemu ja Katri kisaavat, kuka nopeimmin kaataa palikat ohjelmoitavalla Vex-robotilla.

 

 

Seiskaluokkalaisen valmistama dvd-hylly.

Seiskaluokkalaisen valmistama dvd-hylly.

Dvd-teline puusta ja metallista, rautalankatyö, sorvaustyö.

Siinä Puolimatkan koulun vihoviimeinen seiskaluokkalaisten nykymuotoisen teknisen työn kevätohjelma. Perjantai-iltapäivän kolmoistunti alkaa.

Viimeiset telineet ovat valmistuneet, ja Atella on ohjelmassa itsearvioinnin kirjoittaminen ihan perinteiselle paperille. Vielä ei digitaalista ympäristöä ole tähän luokkatilaan integroitu.

Helpointa oli: varmaankin silmän kiinnitys.

Levyhyllyn teemana oli yksisilmäinen pelihahmo Mini P.E.K.K.A. pelistä Clash Royale.

Vaikeinta oli: taltan käyttö.

”Tähän piti tehä taltalla tämmöset raot. Liikaa voimaa menee helposti.”

Onnistuin parhaiten: maalauksessa. Onnistuin huonoiten: ideoinnissa koska en katsonut sarvien kiinnitysvaihetta.

Pelihahmon hankalanmuotoiset sarvet jäivät kiinnittämättä. Mutta ehkä vaari, rakentajaihmisiä kun on, keksii myöhemmin keinon.

Omiakin projekteja oppilailla on.

Iiris vääntää opettajan avustuksella kantteja metallilevyyn, josta tulee vaatetelineen kenkätaso.

Katri taas maalaa puulaatikkoa, koska dvd-telineelle ei olisi ollut käyttöä. Jossain siellä kotona lojuu metallityöklassikkokin, kuparista pakotettu ja varreltaan kierteelle väännetty löylykauha. Joutilaana, koska ei ole saunaa.

Takahöyläpenkin poika nojaa pitkään kättä poskeensa. Mitähän valmistaisi rautalangasta?

”Tulee mieleen niinku monii ideoita mut ku ajattelee päässä niin ne ei toimi.”

Muut ovat kehitelleet rautalangasta seinäkoristeen, muovitetun hedelmäkorin ja piirustusalustan (josta Teemu arvioi itse saavansa 9–, mutta saakin Mikael Antinsalolta täyden yhdeksikön).

Ja uistintelineen. Yhdessä kolmoistunnissa Rasmus ideoi pienen nelijalkaisen häkkyrän, pätkii rautalangan voimapihdeillä, taivuttaa osat ja käväisee kuumatyöhuoneessa pistehitsaamassa ne yhteen – ja niin hienoimman uistimen voi säilyttää roikkumassa näkyvillä sen sijaan että se lojuisi pakin pohjalla.

 

Samaan aikaan koulupäivä ja -viikko lähestyvät loppuaan myös tekstiilityön luokassa.

Inka on joutunut ratkomaan epäsiistin kohdan hupparinsaumasta.

Alena, tai oikeastaan kirjova ompelukone, on saanut paukutettua koetilkun valmiiksi. Siinä komeilee nyt urheiluvälinemerkin logo, jonka Alena on alun perin itse valinnut, skannannut ja sitten siivonnut ylimääräisistä pikseleistä.

Siitäkin laitteesta opettaja Sanna Koskivirta on iloinen. Vaikka työn tekee kone, sen hieno kirjontajälki saattaa olla se ratkaiseva elämys, joka ansiosta oppilailla herää innostus käsitöihin. Loistavat taidot eivät ole pääasia, vaan myönteinen asenne.

Päivän päätteeksi ysiluokan pojat pölähtävät luokkaan valkoiset t-paidat mukanaan. Se on sovittu juttu: he haluavat painaa paitoihinsa porukan oman logon.

Koskivirta opastaa, miten painoseulaa käytetään. Tujaus mustaa värimössöä sapluunan päälle, lastalla väri edes ja takaisin.

Kun pojat ovat poistuneet, tytöt menevät tutkimaan kuivuvia paitoja.

”Kenen paita tää on?”

”Älä nyt nuuhki sitä!”

Opettajaa hymyilyttää.

Hän tietää puolipylväät, saumanvarat ja pääntiet, mutta kyllä hän tietää senkin, kuka ysin pojista on juuri tällä hetkellä se seiskatyttöjen mielestä ihanin.

 

Mitä sinä valmistit koulun käsityötunneilla? Vastaa kyselyyn täällä!