Koulukiusaaminen voi tappaa – silti sen annetaan jatkua

Laurin kiusaaminen jatkui. Hän alkoi hautoa yksityiskohtaista kostoa.
Katri Merikallio
Kotimaa 20.11.2015 12:30

”Se oli raakaa väkivaltaa: neljä piteli kiinni, kaksi hakkasi”, kuvailee Lauri lapsuutensa kokemuksia koulun pihalla.
Käytävillä kampattiin, tavaroita vietiin ja niitä rikottiin. Luokassa sysittiin, käännettiin selkä ja naureskeltiin.
Lauri ei koskaan lyönyt takaisin. Pitää kääntää toinenkin poski…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Keskustelu

Yleensä ”koulukiusaus”-keskustelussa menevät käsitteet sekaisin. Koulu yrittää selvittää ”kiusaamistapauksia”, vaikka kyseessä on rikoslain mukaisia tekoja; uhkailu, väkivalta, kiristys.

Ns. koulukiusaus loppuisi lyhyeen, kun ”kiusaaja” (väkivallantekijä) joutuisi oikeuteen tekemisistään. Koulu on jostain syystä yhteiskunnan ulkopuolella, ja siellä eivät päde yhteiskunnan lait. Saa lyödä, kiristää pieniltä rahaa, häpäistä ja alistaa toista.

Kiusaaminen ja kiusoittelua on normaalia ja kuuluu elämään.

Lainaus: ”Silti 70 prosenttia peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista sanoo, että koulun aikuiset eivät puutu koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen. Ammattikoululaisista näin sanoo 70 prosenttia, lukiolaisista 90 prosenttia. – – Nollatoleranssin ja todellisuuden välillä on siis syvä kuilu.”

Eli oppilaiden vastaus on yhtä kuin todellisuus. :-) Nollatoleranssi voi koskea vain tapauksia, jotka koulun henkilökunta saa tietoonsa. Lisäksi kiusaaminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Monet lapset ja nuoret eivät pysty kunnolla tai jopa millään näkemään omaa rooliaan ihmissuhdeongelmissa. Paha mieli tarkoittaa, että joku tekee minulle pahaa, ja siksi kiusaamisen vastaisen työn pitää puolustaa minua ja rangaista minun vastustajiani.

Lapselle sallitaan yksinkertainen ajattelu, mutta Suomen Kuvalehdessä voisi olla vähän tasokkaampaa. Sosiaalisen normiston mukaan on toki oikeutetumpaa syyttää aikuisia kuin tarkastella kriittisesti lapsilta saatua tietoa tai heidän kokemuksiaan.

”…tarkastella kriittisesti lapsilta saatua tietoa tai heidän kokemuksiaan”. Tarkoittaako tämä selkokielellä, että lapsen kertomusta ei pääsääntöisesti tule uskoa? Miten kiusattu lapsi sitten voisi viestittää aikuiselle (opettajalle) uskottavasti tilanteestaan. Voisiko Oz paljastaa oikean tavan? Onko sellaista?

Tietenkään en tarkoita kriittisyydellä, ettei uskottaisi lapsia lainkaan. Täytyy ymmärtää varsinkin pienten lasten kyvyttömyys nähdä oman toiminnan merkitys. He näkevät omat kokemuksensa ja tuntemuksensa, jotka ovat heille ainoa maailma. Murrosiässäkin monilla on suuria vaikeuksia nähdä ns. itsen ulkopuolelle. Kuuntelevan aikuisen (ja tutkijan tai toimittajan) vastuulle jää tuon kokemuksen muuttaminen neutraalin todellisuuden kielelle. Yllä olevan artikkelin kirjoittaja oikoo liikaa.