Öyhötys on politiikkaa

Puolueet puhuvat sosiaalisesta mediasta kaksoiskielellä. Petteri Orpo sanoo paheksuvansa Twitterille tyypillistä kärjistämistä, vaikka juuri kokoomuksen kansanedustajien viestintä siellä on nokittelevaa.

Profiilikuva
media
Teksti
Anu Koivunen
Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Turun yliopistossa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mikä sai Kirsi Pihan vetäytymään Helsingin pormestariehdokkuudesta? Kuiskaajat kertoivat Helsingin Sanomille ja Ylelle, että keskeinen syy Pihan luopumiselle oli ”someöyhötys, jonka repivyys tuli hänelle yllätyksenä”.

”Ajatteliko hän, että hänet otettaisiin vastaan jonain messiaana”, siteerasi Helsingin Sanomat kokoomuslähdettä. Oliko hän naiivi, kysyivät sisäpiiriläisiksi nimetyt. ”Ammattipoliitikko tuskin olisi korvaansa lopsauttanut Twitter-älinälle”, totesi politiikan toimittaja Marko Junkkari kommentaarissaan.

 

Sosiaalinen media tuskin oli syy Pihan luopumiseen, mutta varsin naiivia on ajatella, että alustoituneessa poliittisessa julkisuudessa viestintä ja politiikka voitaisiin erottaa.

Vaikka sanoilla öyhötys, älinä ja riekkuminen ylläpidetään vaikutelmaa sosiaalisen median alustoista ikään kuin varsinaisesta politiikasta irrallisena alueena, Twitter on vaikuttajaviestinnän ykkösareena. Tämä käy selvästi ilmi pian julkaistavan kansanedustajien digitaalista arkea koskevan tutkimuksemme haastatteluista. Pihan luopumisestakin uutisoitiin laajasti Twitter-sitaatein.

 

Puolueet puhuvat sosiaalisesta mediasta kaksoiskielellä. Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo väitti Marja Sannikka -ohjelmassa paheksuvansa Twitterille tunnusomaista kärjistämistä, vaikka Sitran tuore raportti kertoo, että juuri kokoomuksen kansanedustajien viestintä siellä on näkyvää ja nokittelevaa.

Tällainen kaksoispuhe tekee politikoinnin analysoinnin vaikeaksi ja sysää ongelmien käsittelyn jokaisen poliitikon omalle vastuulle.

Tutkimushaastatteluistamme käy ilmi, ettei häirintä ole nykypolitiikassa poikkeustila vaan alustoihin ja niiden keskustelukulttuureihin olennaisesti liittyvä arkinen asia.

Häirintä jakautuu epätasaisesti, mutta omien Facebook-seinien ja muiden viestikanavien puhtaanapito on monelle poliitikolle jokapäiväinen rutiini. Se vaatii resursseja: aikaa, avustajia, tukiryhmää, kavereita. Myös Marko Junkkari toteaa kommentissaan, että Pihan tukijoukkojen olisi pitänyt osata suojata ehdokastaan repivältä ”öyhötykseltä”.

Suomalainen edustuksellinen demokratia on koetuksella, kun poliittisiin luottamustehtäviin haluavilta vaaditaan paitsi suuret vaalikassat myös omat somejoukot.

Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori.