Kittilä: Levin kuningattaren laittomalta kaatopaikalta löytyi 44 000 kiloa jätettä – Lisätutkinta venyttää syyteharkintaa

Kaatopaikalle oli ajettu vuosina 2009–2015 muun muassa rakennusjätettä.

kaatopaikat
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Levin kuningattareksikin kutsutun matkailuyrittäjä Päivikki Palosaaren ympäristörikosepäily on edelleen syyteharkinnassa.

Lapin poliisi on jo lähettänyt jutun syyttäjä Ritva Pelttarille, joka on kuitenkin pyytänyt poliisia suorittamaan asiassa lisätutkintaa. Tutkinnanjohtaja Juha Pantsarin mukaan se on edelleen kesken.

Kittilän Könkään kylässä sijainnut kaatopaikka paljastui, kun kunnan ympäristöviranomainen sai vinkin siitä kesällä 2015. Poliisi aloitti tutkinnan saman vuoden syksyllä.

Poliisi epäilee “puoltakymmentä ihmistä” ympäristön turmelemisesta. Palosaari on itse kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Kaatopaikan paljastuttua hän selitti, ettei ollut tiennyt sen luvanvaraisuudesta.

“Tarkoituksemme ei ole missään vaiheessa perustaa kaatopaikkaa ei jätteille eikä maa-aineksille”, Palosaari kirjoitti syyskuussa 2015 päivätyssä selvityksessään.