Kemijärvellä toiminutta tehtaan johtoa epäillään törkeästä avustuspetoksesta: Arktos Group sai valtiolta miljoonatuet

Monimutkaista juttua on tutkittu Lapin poliisissa jo 4,5 vuotta.

Kemijärvi
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kemijärven sellutehdas lopetettiin ja purettiin vuonna 2008. Pienen itälappilaisen kaupungin pelastajaksi ilmaantui Arktos Group -niminen yhtiö, joka kertoi aloittavansa Kemijärvellä liimapalkkien valmistuksen entisen sellutehtaan alueella.

Suomen valtio antoi liimapalkkitehtaalle rahaa vuonna 2008 noin 5,4 miljoona euroa. Sen toivottiin auttavan tehdaspaikkakunnan surkeaa työllisyyttä. Arktos lupasi työllistää Kemijärvellä 100 työntekijää.

Myös metsäyhtiö Stora Enso lähti Arktos Groupin osaomistajaksi ja sijoitti yhtiöön 11 miljoonaa euroa vuonna 2010.

Arktos Group sai myös valtion eritysluottolaitos Finnveralta lainaa 11 miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 Stora Enso ilmoitti kirjanneensa Arktos Group -sijoituksesta miljoonatappiot, sillä tehtaan tuotanto ei lähtenyt missään vaiheessa toivotulla tavalla käyntiin.