Uusi uhka ylhäältä
Kauko-ohjattavilla drooneilla voi viedä aseita yli vankilan muurien – tai häiritä matkustajakoneita. Suomessa viranomaiset hakevat lisävaltuuksia epäilyttävien lennokkien pudottamiseen.
Maailma hieraisi muutama viikko sitten silmiään, kun Venezuelan presidentin puhe keskeytyi miehittämättömien ilma-alusten hyökkäykseen.
Televisioitu kohtaus oli kuin suoraan halvasta toimintaelokuvasta. Tällä kertaa tapahtumat vain olivat totta.
”En lainkaan yllättynyt tuosta hyökkäyksestä. Pikemminkin olen ihmetellyt, miksi näin ei ole käynyt aiemmin. Uhka ilmasta on tullut jäädäkseen”, sanoo Poliisihallituksen ylikomisario Sami Hätönen.
Vaikka Venezuelan päämies selviytyi ilmaiskusta naarmuitta, tapauksen jälkikaiku kantaa kauas. Turvallisuusasiantuntijoiden mukaan maailma siirtyi joystick-terrorismin aikakauteen.
Kaupan hyllyiltä saatavat, kauko-ohjattavat ilma-alukset ovat nyt niin suorituskykyisiä ja helppokäyttöisiä, että ne soveltuvat terroritekojen välikappaleiksi.
”Kyllä tämä luo uuden uhkakuvan. Tavallisesta elektroniikkaliikkeestä saatava markettidrooni on riski, jota ei voi sulkea pois”, sanoo Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.
Suomessa uhkaan varauduttiin viimeksi Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien huippukokouksen yhteydessä Helsingissä. Tuolloin poliisi sulki Uudenmaan ilmatilan miehittämättömiltä ilma-aluksilta. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vierailun aikana poliisi itse hyödynsi drooneja valvontatehtävissä.
Alamaailmakin on noussut yläilmoihin. Droonien avulla on laskettu pitkään siimaan sidottuja huumelähetyksiä vankiloiden piha-alueille.
”Drooneilla on helppo toimittaa aineita ja esineitä vankila-alueelle jäämättä kiinni. Tämä edellyttää hieman lentotaitoa ja rahaa, mutta huumeiden arvo jopa kymmenkertaistuu. Vankilassa tarjonta on pienempää kuin siviilimaailmassa”, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Tommi Saarinen.
Eivätkä huumeet ole pahin uhka.
”Droonit kykenevät kuljettamaan myös aseita, mikä on vankilaturvallisuuden kannalta vielä vakavampi asia.”
Oma lukunsa ovat droonien siviili-ilmailulle aiheuttamat vaaratilanteet. Viime vuonna tällaisia tapauksia kirjattiin Suomessa kuusitoista.
”Siviili-ilmailun puolella vaaratilanteet ovat jatkuvasti lisääntyneet. Havaintoja tehdään lähtösektorissa ja lähestymislentojen aikana, jolloin matkustajakoneet ovat matalalla”, Trafin Hannola kertoo.
Vaaratilanteet keskittyvät erityisesti matkustajaliikenteen ja lentoasemien läheisyyteen, mutta ilmiö on maanlaajuinen.
Käytännössä droonien aiheuttamat vaaratilanteet näyttävät jakautuvan lähes puoliksi matkustajakoneiden ja pienkoneiden kesken.
Ongelman paisumisesta kertoo myös se, että Trafi on kirjannut ilmatilan rikkomuksia kuluvana vuonna jo enemmän kuin viime vuoden aikana yhteensä.
Viranomaiset etsivät keinoja saada droonibuumi hallintaan.
”Aiemmin ilmatilavalvontaa ei ole tällä tasolla tarvinnut miettiä. Nyt viranomaiset pohtivat lakimuutoksia, jotka antavat enemmän valtuuksia näiden laitteiden torjuntaan”, Rikosseuraamuslaitoksen Saarinen kertoo.
Viranomaisille haetaan valtuuksia esimerkiksi lentorajoituksia rikkovan droonin ja sen ohjaimen välisen viestiliikenteen katkaisemiseen. Myös epäilyttävän miehittämättömän kopterin pudottamiseen tahdotaan lisää valtuuksia.
Poliisikopterin ja rikolliskopterin välinen takaa-ajo ei ylikomisario Hätösen mukaan ole pelkkää scifiä. Jo nyt saatavilla on verkoilla varustettuja drooneja, jotka kykenevät sitomaan vihamieliseksi havaitun droonin lavat toimintakyvyttömiksi.
Droonien välinen ilmataistelu on täysin mahdollinen, mutta viranomaiset eivät pidä sitä järkevänä. Esimerkiksi hallitsemattomiin törmäyksiin ja ilmassa lentävään romuun sisältyy vakavia onnettomuusriskejä.
Eri ministeriöissä laadituista lakiluonnoksista ainakin osa on lausuntokierroksella. Valmista saattaa mahdollisesti tulla jo syksyn kuluessa.
Myös Euroopan tasolla valmistellaan kiireisesti miehittämättömiä ilma-aluksia koskevaa lainsäädäntöä.
Tilanne mannermaalla on Trafin mukaan akuutti, sillä erään arvion mukaan Euroopan taivaalla lentää vuoteen 2021 mennessä jo seitsemän miljoonaa miehittämätöntä ilma-alusta.
Yksi EU-tason lainsäädännön keskeisistä tavoitteista on rekisteröintivaatimus toimijoille ja laitteille.
”Tällä haetaan toiminnan jäljitettävyyttä, jotta tiedetään kuka lentää ja millä asialla. Euroopassa esimerkiksi läheltä piti -tilanteet ovat olleet huomattavasti merkittävämpi huoli kuin täällä”, Trafin Jukka Hannola sanoo.
Hannolan mukaan olemme ilmailun seuraavan vallankumouksen äärellä. Kauko-ohjattaville ilma-aluksille keksitään jatkuvasti uusia, mitä mielikuvituksellisimpia käyttötarkoituksia. Ne tulevat varmuudella muuttamaan ihmisten jokapäiväistä elämää niin hyvässä kuin pahassa.
Parhaillaan koulutuksessa on sata uutta kopteripoliisia.
Jo nyt miehittämättömät kopterit kuvaavat ja videoivat mediatalojen työkaluina. Droonien avulla voidaan tarkistaa sähkölinjoja, tuulivoimaloiden lapoja tai siltarakenteiden kuntoa.
Maa- ja metsätaloudessa drooneja hyödynnetään lannoitusarvioissa, tuholaistorjunnassa tai vaikkapa metsän hakkuutarpeiden arvioinnissa.
Suomessa on Trafin tilastojen mukaan lähes 3 000 rekisteröityä miehittämätöntä ilma-alusta. Yksityisessä omistuksessa olevien droonien määrää tietää tuskin kukaan.
”Ongelmana ovat tunnistamattomat ilma-alukset, joista ei tiedä, ovatko ne vahingossa riistäytyneet lennättäjän käsistä vai ajetaanko tahallaan lentokieltoalueelle tai väkijoukkoon”, Poliisihallituksen ylikomisario Sami Hätönen kuvailee.
Poliisi käyttää kauko-ohjattavia koptereita jo päivittäistehtävissään. Seuraavaksi suunnitteilla on koptereiden hyödyntäminen liikennevalvonnassa.
”Kopterit ovat meille arjen työväline, joita käytetään moniin eri tarkoituksiin. Niiden avulla pyritään kohentamaan myös poliisin omaa työturvallisuutta.”
Esimerkiksi hälytystehtävään lähtevä ensipartio varustetaan usein kopterilla, joka mahdollistaa nopean ja tarkan tilannearvion tekemisen.
”Jos esimerkiksi on epäily katolla liikkuvasta henkilöstä, pannaan kopteri ilmaan todentamaan tilanne. Sillä tavalla kenenkään ei tarvitse vaarantaa omaa turvallisuuttaan.”
Koptereita on käytetty Hätösen mukaan menestyksellisesti myös jäljitys-, kiinniotto- ja piiritystilanteissa.
”Kiinnioton yhteydessä kohde voidaan ottaa ilmasta silmän alle. Silloin nähdään, mitä kohde tekee. Onko hänellä mahdollisesti ase käsissään? Tämän jälkeen voidaan edetä maata pitkin ja suorittaa kiinniotto turvallisesti.”
Kuluvana vuonna poliisi on käyttänyt koptereita jo yli 800 kenttätehtävän yhteydessä. Kopterikoulun on käynyt melkein 250 poliisia, ja parhaillaan koulutuksessa on sata uutta kopteripoliisia.
Tulevaisuudessa droonien tehtävänkuva tulee laajenemaan. Niillä kuljetetaan varmasti muutakin kun sukkaan tungettuja huumelasteja.
Trafin johtava asiantuntija Hannola povaa, että seuraava merkittävä läpimurto tulee olemaan niin sanottu last mile delivery -logistiikka. Jo nyt maailmanlaajuinen postimyyntiyhtiö Amazon suunnittelee kuljettavansa asiakkaidensa tavaratilaukset suoraan kotioville miehittämättömien kopterien avulla.
Myös Posti Group on testannut kopterisiltaa Suomenlinnaan, mutta hanke on toistaiseksi jäänyt kokeiluasteelle. Hannola ei lainkaan epäile, etteivätkö pizzadroonit korvaisi jossakin vaiheessa pizzatakseja.
”Nämä sovellukset vaikuttavat suoraan kuluttajan arkeen. On vain ajan kysymys, milloin ne otetaan laajemmin käyttöön.”
EU-tasolla pohditaan, miten alati laajentuvaa droonilaivastoa tulevaisuudessa ohjaillaan. Valmisteilla on automaattinen lennonjohtopalvelu Uspace, joka tunnistaa ja reitittää rekisteröityjen droonien ilmaliikennettä.
”On mahdollista, että tulevaisuudessa ruuhkat kaupunkikeskustoissa vähenevät – siltä osin kun ne johtuvat jakeluliikenteestä. Kyseessä on myös selvästi aiempaa ympäristöystävällisempi vaihtoehto.”
